Puhdas Itämeri

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Morgan Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Web-sovellus, mobiilisovellus tai asiointipalvelu

John Nurmisen Säätiön omistamassa Puhdas Itämeri -lahjoitusjärjestelmässä pelastetaan symbolisesti Itämerestä valittuja osia. Lahjoituksista saadut varat käytetään yleisesti Itämeren pelastamiseen.

Morgan toteutti Puhdas Itämeri -hankkeelle kaksikielisen sivuston ja lahjoitusjärjestelmän WordPressillä ja WooCommercella. Morgan vastasi sivuston käyttöliittymäsuunnittelusta, ohjelmoinnista ja hosting-palveluista. Sivuston avulla Itämeren pelastamiseksi on lahjoitettu parin ensimmäisen vuoden aikana jo lähes 300 000 euroa.

Lahjoitussivuston käyttäjä voi valita merikartalta haluamansa kohdan ja pelastaa sen valitsemallaan summalla. Kartassa paikka on nimikoitu vuoden ajan hänen nimellään. Morgan loi sivuston eri kohderyhmille omia lisätoiminteitaan. Esimerkiksi yritykset ja muut suuremmat lahjoittajat voivat saada merikarttaan logonsa tai hankkia nimiinsä tietyn merireitin.

Morgan yhdisti sivuston käyttöliittymässä WooCommersea ja karttasovellusta luovalla tavalla. Karttaa käytetään Mapbox-alustalla, joka hyödyntää OpenStreetMap-projektin karttadataa. Lahjoitusprosessi rakennettiin WooCommerce-verkkokauppaohjelmistolla. Maksurajapintoja on kaksi: yleisimmät suomalaiset verkkomaksutavat käsittävä Paytrail sekä helppokäyttöinen PayPal. Sivusto toimii responsiivisesti kaikilla alustoilla.


Sinua voisi kiinnostaa myös

Näsman & Båsk

Tekijä: Morgan Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto kuluttajille

Asianajotoimisto Näsman & Båsk halusi itselleen täysin uuden brändi-ilmeen, joka kuvastaisi yrityksen tarjoamien palvelujen korkeaa laatua. Yhteistyössä Morganin kanssa yrityksen brändi ja sen ohessa myös verkkosivut päivitettiin tähän päivään. Laadusta viestivät verkkosivut Kun klassisen tyylikkään mutta samalla moderniutta huokuvan brändi-ilmeen linjat oli päätetty, uusittiin Näsman & Båskin verkkosivut niiden pohjalta täysin. Samalla yrityksen laaja palvelutarjonta […] Lue lisää

Suomen Tiedekustantajien liiton verkkosivusto

Tekijä: Barabra

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Järjestön verkkopalvelu

Suomen tiedekustantajien liitto ry – Förbundet för vetenskapspublicering i Finland rf huolehtii kotimaisten tiedekustantajien ja -julkaisijoiden eduista tekijänoikeuskysymyksissä ja muissa tiedekustantamiseen ja -julkaisemiseen liittyvissä asioissa. Barabra suunnitteli ja toteutti asiakkaalle uuden räätälöidyn WordPress-verkkosivuston. Aiempi sivusto oli käyttöliittymältään ja tekniseltä toteutukseltaan tullut käyttöikänsä päähän ja se haluttiin uudistaa nykyisten vaatimusten tasolle. Sivuston pääkäyttäjäryhmä on tarkasti määriteltävissä. […] Lue lisää

Vaasan Yliopiston verkkokauppa

Tekijä: Morgan Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: alle 10 000 €

Projektin tyyppi: Verkkokauppa

Vaasan yliopisto halusi tarjota opiskelijoille ja henkilöstölle helpomman keinon hyödyntää liikuntapalveluja sekä ostaa promotuotteita. Uusien ratkaisujen tarvetta vauhditti koronapandemia. Tavoitteena olikin mahdollistaa promotuotteiden ja liikuntapalvelujen käyttöön oikeuttavan liikuntatarran ostaminen sähköisesti. Myös tilaaja- ja laskutustietojen ylläpidosta sekä tilausten, menekin ja varastosaldon seurannasta tahdottiin tehdä aiempaa vaivattomampaa. Ratkaisuna kahden verkkokaupan kokonaisuus Morgan astui tuttuna yhteistyökumppanina mukaan kuvioihin […] Lue lisää

Laitex

Tekijä: Morgan Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto kuluttajille

Materiaalinkäsittelyteknologiaa tarjoava Laitex halusi verkkosivut, jotka paitsi korostavat heidän asemaansa suurena ja globaalina toimijana, myös toimivat merkittävänä markkinoinnin välineenä. Yrityksellä oli alusta alkaen vahva visio siitä, mitä verkkosivustolta halutaan ja miltä sen tulisi näyttää. Suunnitelman hiomiseen ja toteutukseen tarvittiin kuitenkin asiantunteva kumppani, joka pystyy loihtimaan haastavatkin koodinpätkät. Tästä alkoi Laitexin ja Morganin suuri yhteistyöprojekti. Morgan […] Lue lisää

A-Katsastus

Tekijä: Hion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto kuluttajille

A-Katsastus on Suomen johtava yksityinen ajoneuvokatsastusten, rekisteröintien ja kuljettajantutkintojen tarjoaja. Lähdimme uudistamaan A-Katsastuksen verkkopalvelukokonaisuutta tilanteessa, jossa konsernilla oli neljä erillistä sivustokokonaisuutta. Tämä näkyi hajanaisena asiakaskokemuksena. Myös silloinen sisällönhallintajärjestelmä koettiin kankeaksi käyttää. Asiakkaamme tavoitteena olikin yhtenäistää kävijän asiakaskokemusta, ja luoda kokonaisuus, joka palvelee loppuasiakasta parhaalla mahdollisella tavalla. Projekti alkoi syväluotaavalla konseptointityöllä mm. kohderyhmäkartoituksen myötä, jonka pohjalta […] Lue lisää

Prevex

Tekijä: Morgan Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto kuluttajille

Prevex on yksi harvoista yrityksistä maailmassa, joka on erikoistunut vesilukkojen valmistukseen. Vuosien saatossa sekä yrityksen brändi että verkkosivusto olivat päässeet vanhentumaan, eikä ilme enää vastannut tuotteiden korkeaa laatua. Morgan toteutti Prevexille perinpohjaisen brändiuudistuksen, minkä jälkeen uutta sivustoa alettiin suunnittelemaan uuden ilmeen mukaisesti. Käyttöliittymäsuunnittelussa huomioitiin tulevan digimarkkinoinnin tarpeet sekä se tosiasia, että Prevexin pääasiakkaat ovat B2B-puolelta. […] Lue lisää

Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1140+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ digipalvelun referenssicasea.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 1000+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 29 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun