Vaasan Yliopiston verkkokauppa

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Morgan Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: alle 10 000 €

Projektin tyyppi: Verkkokauppa

Vaasan yliopisto halusi tarjota opiskelijoille ja henkilöstölle helpomman keinon hyödyntää liikuntapalveluja sekä ostaa promotuotteita. Uusien ratkaisujen tarvetta vauhditti koronapandemia. Tavoitteena olikin mahdollistaa promotuotteiden ja liikuntapalvelujen käyttöön oikeuttavan liikuntatarran ostaminen sähköisesti.

Myös tilaaja- ja laskutustietojen ylläpidosta sekä tilausten, menekin ja varastosaldon seurannasta tahdottiin tehdä aiempaa vaivattomampaa.

Ratkaisuna kahden verkkokaupan kokonaisuus

Morgan astui tuttuna yhteistyökumppanina mukaan kuvioihin ja kehitti yliopistolle kaksi eri kohderyhmille suunnattua verkkokauppaa WooCommerce-verkkokauppamoottoria hyödyntäen. Sisäiseen verkkokauppaan on pääsy vain Vaasan yliopiston sekä muutaman muun valitun korkeakoulun opiskelijoilla, henkilöstöllä ja muilla tahoilla. Julkinen verkkokauppa on sen sijaan avoin kaikille.

Molemmat verkkokaupat kuuluvat samaan sivustokokoelmaan, jotta niiden hallinnointi olisi mahdollisimman helppoa. Verkkokauppojen avulla yliopisto voi seurata tuotteiden menekkiä sekä tilaus-toimitusketjua tarkasti ja ajankohtaisesti.

Julkisesta verkkokaupasta voi kuka tahansa ostaa Vaasan yliopiston promotuotteita, kuten kangaskasseja ja huppareita. Sisäisessä verkkokaupassa myydään sekä promotuotteita että Morganin digitalisoimia liikuntatarroja.

Sisäinen verkkokauppa vaatii tunnistautumista

Jotta sisäisen verkkokaupan käyttö pystyttiin rajaamaan halutulle kohderyhmälle, integroitiin siihen Suomen korkeakoulujen suosima Haka-käyttäjätunnistusjärjestelmä. Verkkokauppaan pääsee siis vain Haka-tunnuksella, joka löytyy kaikilta kohderyhmään kuuluvilta jo valmiiksi. Haka-järjestelmää vasten autentikoiduttaessa palauttaa se sisäänkirjautujan roolin. Saatavilla olevat tuotteet ja niiden hinnat määräytyvät tämän roolin perusteella.


Sinua voisi kiinnostaa myös

MDI

Tekijä: Morgan Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Suomen kehittämisessä mukana olevan konsultointiyritys MDI:n kasvun myötä yrityksen vanhat sivut tulivat tiensä päähän. Sivustolle haluttiin tehdä täysremontti, jonka lopputuloksena syntyisi MDI:n brändin näköinen, asiantuntijuudesta kertova ja teknisesti tasokas verkkopalvelu rikkaalla sisällöllä. Uudistus toteutettiin Morganin kanssa monipuolisten vaiheiden kautta, joiden aikana sivuston strateginen merkitys ja tavoitteet määriteltiin sivuston ulkoasu ja rakenne muutettiin täysin sisällöt muokattiin […] Lue lisää

Prevex

Tekijä: Morgan Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Prevex on yksi harvoista yrityksistä maailmassa, joka on erikoistunut vesilukkojen valmistukseen. Vuosien saatossa sekä yrityksen brändi että verkkosivusto olivat päässeet vanhentumaan, eikä ilme enää vastannut tuotteiden korkeaa laatua. Morgan toteutti Prevexille perinpohjaisen brändiuudistuksen, minkä jälkeen uutta sivustoa alettiin suunnittelemaan uuden ilmeen mukaisesti. Käyttöliittymäsuunnittelussa huomioitiin tulevan digimarkkinoinnin tarpeet sekä se tosiasia, että Prevexin pääasiakkaat ovat B2B-puolelta. […] Lue lisää

Wise Professionals

Tekijä: Genero Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Neljä verkkosivustoa, kolme kohderyhmää, 3520 post-it-lappua ja yksi tyytyväinen asiakas Kuinka rakennetaan verkkosivustot useista yrityksistä koostuvalle yritykselle? Tekemällä kompromisseja? Ei todellakaan, vaan saamalla jokainen brändi kukkimaan saman kukoistavan sateenvarjon alla. Miksi me rakastamme tätä asiakasta Tiesimme, että Wise Professionals haastaa rekrytointialan käytäntöjä testaamalla uusia tapoja luoda ja toimittaa palveluita. Meillä oli yhteistyömme alusta alkaen kädet […] Lue lisää

Stormossen

Tekijä: Morgan Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Saavutettava verkkopalvelu motivoi kierrättämiseen Jotta ihmiset jaksaisivat kierrättää, täytyy kierrättämisen olla mahdollisimman vaivatonta. Tämä oli lähtökohta, kun Morgan alkoi uudistaa pohjalaisen jäteyhtiön Stormossenin verkkosivustoa. – Halusimme siirtyä avoimen lähdekoodin julkaisujärjestelmään, jota olisi helppo käyttää ja jota jatkuvasti kehitetään. Siksi WordPress tuntui luontevalta ratkaisulta, kertoo Stormossenin viestintäpäällikkö Nina Lindman. Analytiikka paljasti, että kävijöitä ylivoimaisesti eniten kiinnostava […] Lue lisää

Alucar

Tekijä: Morgan Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Alucar on maailman johtava puutavara-autojen päällerakentaja. Morgan konseptoi ja toteutti yhtiölle alan edistyksellisimmän verkkopalvelun, joka toimii samaan aikaan myynnin työkaluna ja valmiiden puutavara-autojen esittelyareenana. Sivuston uutishuone on koko yritysviestinnän pääkanava ja toimii samalla Alucar Eagle -asiakaslehden verkkojulkaisuna. Morgan vastasi Alucarin sivuston konseptoinnista, käyttöliittymäsuunnittelusta, sisällöntuotannosta ja ohjelmoinnista. Sivusto on myös Morganin omassa hostingissa. Alucarin sisältörikkaan ja […] Lue lisää

720.io

Tekijä: Genero Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

720° on suomalainen yritys, joka tarjoaa SaaS-palvelua integroituna kiinteistön laitteistoon, kuten mittauslaitteisiin ja antureihin. Ratkaisun perustana on pääasiassa ohjelmisto ja sen analytiikkamoduuli, mutta yritys tarjoaa myös laitteistoasennuksia ja integraatioita. 720°:n tavoitteena on tuoda älykkäitä, tietoja kerääviä ratkaisuja rakennusten ja kiinteistöjen hallintaan, sekä parantaa energiatehokkuutta ja käyttäjäkokemusta. Haaste Brändiuudistuksen myötä 720° halusi päivittää ilmeensä. Koska 720.io-verkkosivua […] Lue lisää

Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1150+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ julkaistua referenssiä Julkaisut-palstalla.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 900+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 30+ kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 900 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun