Kymenlaakson Jäte Oy:n verkkopalvelu

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto kuluttajille

Otathan huomioon, että tämä referenssi on yli 7 vuotta vanha, joten referenssikuvauksen sisältö ei välttämättä enää edusta palvelun nykyistä tilannetta. Tuoreita julkaisuja samasta aihepiiristä löydät lisää Yrityksen sivusto kuluttajille -kategoriasivulta.

Kymenlaakson Jätteen sivusto ja verkkoasiointi uuteen uskoon

Kymenlaakson Jäte Oy on kuntien kokonaan omistama yhtiö, joka tuottaa Kymenlaakson alueelle monipuoliset jätepalvelut. Yhtiön vanha verkkosivusto sisälsi paljon asiaa, mutta sisältö oli vuosien varrella ripoteltu moneen paikkaan eikä oikean tiedon löytäminen ollut helppoa. Kun Kymenlaakson Jäte aloitti sivuston uudistuksen, tavoitteena oli tarjota asiakkaille miellyttävä käyttökokemus ja tuoda tärkeimmät palvelut sivustolla paremmin esille. Samalla monimutkaiset verkkolomakkeet haluttiin yksinkertaistaa ja näin helpottaa sähköistä asiointia.

Vaivaton asiointi ja jäteasemahaku

Valu suunnitteli sähköiseen asiointiin helpot etenemispolut eri asiakasryhmille asuinpaikan ja hoidettavan asian mukaisesti. Verkossa asiointi helpottui huomattavasti, kun käyttäjän ei tarvitse etsiä oikeita lomakkeita, vaan tarvittava lomake aukeaa heti paikkakunnan ja asioinnin aiheen valinnan jälkeen.

Myös Kymenlaakson alueen jäteasemille ja ekopisteille tehtiin kattava haku. Jätteen kierrättämistapoja etsivä löytää oikean osoitteen nopeasti jätelajin ja paikkakunnan valinnan perusteella.

Kävijätutkimuksesta toteutukseen

Kymenlaakson Jätteelle tehtiin kattava uudistus. Uuden konseptin pohjaksi tehtiin kävijätutkimus, joka tarjosi tietoa mm. tärkeimmiksi koetuista sisällöistä ja käyttäjien tyytyväisyydestä. Tuloksia käytettiin sisältörakenteen ja käyttökokemuksen kehittämiseen. Visuaalisessa suunnittelussa sivustolle haettiin raikas ja yksinkertainen ilme, joka tuo esiin vihreää yritysväriä.

Mitä tehtiin?
– Kävijätutkimus
– Konseptointi
– Visuaalinen suunnittelu
– Tekninen toteutus


Sinua voisi kiinnostaa myös

Suomen Uusiutuvat

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Lähtökohdat Suomen Uusiutuvat (entinen Suomen Tuulivoimayhdistys) toimii energia-alan edelläkävijöiden edunvalvojana ja tietopankkina, mutta vanha sivusto ei täysin palvellut yhdistyksen kasvavia tarpeita. Tavoitteena oli luoda nimiuudistuksen myötä uudistetun brändin pohjalta uskottava, läpinäkyvä ja proaktiivinen viestintäkanava, joka tukee niin jäsenmäärän kasvua, tiedon jakamista kuin vaikuttamistyötä. Haasteina olivat erityisesti sisällön jäsentely, käyttäjäpolut ja navigaation selkeys. Myös manuaalinen päivittäminen […] Lue lisää

Marttaliitto

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Suuren yleisön suosikkisivusto on nyt entistä selkeämpi Kun mielessä on kysyttävää ruoasta tai kotitaloudesta, suomalaiset kääntyvät Marttojen puoleen. Tässä moderni verkkosivusto on tärkeä työkalu. Sitä ylläpitää koko marttajärjestön puolesta Marttaliitto, joka tukee eri tavoin marttapiirien ja -yhdistysten toimintaa ja jäsenviestintää. “Meille oli tärkeää tehdä sivustolle saavutettavuuteen liittyviä muutoksia. Halusimme myös muokata ulkoasun brändi-ilmeemme mukaiseksi”, kertoo […] Lue lisää

Neova

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Neova on kansainvälinen, uusiutuvaan energiaan, kestävään kasvattamiseen sekä aktiivihiilituotteisiin keskittyvä yritys. Sillä on toimintaa 10 maassa ja yrityksen pääkonttori sijaitsee Jyväskylässä. Neovan brändiuudistuksen yhteydessä haluttiin uudistaa myös verkkosivusto visuaalisesti moderniksi ja näyttäväksi kokonaisuudeksi. Vanhan verkkosivuston alusta oli tullut tiensä päähän ja tavoitteena olikin uudistaa sivusto nykyaikaiseksi sekä sisältä että ulkoa. Tekniseen toteutukseen sisältyi myös laaja […] Lue lisää

GRK – Verkkopalvelun uudistus

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

GRK:n verkkosivuston uudistaminen Uusi sivusto tuo yhtiön monipuoliset palvelut esiin GRK on yksi Suomen johtavista infra-alan yrityksistä, joka Suomen lisäksi toimii myös Ruotsissa ja Virossa. Yhtiön verkkosivuston uudistustarve nousi strategisista muutoksista ja vanha sivusto ei enää vastannut nykytilanteen tarpeisiin. Uudistusprojekti lähti liikkeelle Valun Ville Juvosen vetämistä konseptisuunnittelun työpajoista, joiden lopputuloksena korostettiin GRK:ta monipuolisena infra-alan toimijana. […] Lue lisää

Finnfund – uusi verkkopalvelu ja digimarkkinointi

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Lähtökohdat verkkopalvelu-uudistukseen Finnfund on suomalainen kehitysrahoitusyhtiö, joka rahoittaa kestävän kehityksen mukaisia hankkeita kehittyvissä maissa. Finnfundin tavoitteena on tukea yksityisen sektorin investointeja tarjoamalla lainoja, pääomasijoituksia ja asiantuntijatukea. Finnfund pyrkii edistämään talouskasvua ja uusien työpaikkojen syntymistä sekä kehittämään ilmastoratkaisuja, jotka auttavat hillitsemään ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja tukevat kestävämpää tulevaisuutta. Yhtiö toimii laajasti erityisesti Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa, […] Lue lisää

Sport Event Management Finland – markkinointisivusto

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Kansainvälinen käyntikortti urheilulle Sport Event Management Finland (SEMF) tekee Suomea tunnetuksi kansainvälisten urheilutapahtumien järjestäjille ja urheilijoille. Yksikkö toimii Lahti Region Oy:n (visitlahti.fi) yhteydessä. Hankkeen taustalla on viisi eri kaupunkia sekä laaja urheilu- ja matkailunedistämisverkosto. Osana hanketta haluttiin rakentaa markkinointisivusto Sportsfinland.com. Se kokoaa urheilutoimijoita kiinnostavat tiedot yhteen paikkaan ja tuo esiin kaupunkien tarjontaa. Sivusto tukee myös […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun