Asiakkaat rekrytoivat ahkerasti

Viime aikoina moni trendi on kannustanut asiakkaita rakentamaan vahvempia omia digitiimejä, joskus myös vahvempia digimarkkinointitiimejä, jopa erillisiä digimyyntitiimejä. Tämän trendin takana on teknologista kehitystä, mutta myös alan kypsymistä, kun aletaan ymmärtää, että pelkkä asiantuntijoiden vuokraaminen pitkiksi jaksoiksi ei ole kovin kestävä malli.

Artikkeli

Yksi trendiä kiihdyttävä asia on ilman muuta teknologinen kehitys, jossa monenlaiset Saas-ratkaisut yleistyvät, ja tarjoavat asiakkaille aiempaa parempia mahdollisuuksia johtaa itse kehitystään ja tehdä enemmän asioita ilman koodareita. Toinen syy on varmasti digikanavien määrän ja merkityksen kasvu, yhä useammalla on useita erilaisia kanavia, on verkkokauppaa, on sivustoja, on asiakaspalvelun kanavia, on erilaisia tilauskanavia, on mobiilisovelluksia. Tämä kaikki vaatii johtamista ja käytännön asioiden koordinointia, ja mitä isompi kokonaisuus, sitä useammin tarvitaan työhön erikoistunut asiantuntija.

Kolmas syy lienee yleistynyt kiinnostus inhouse-kehittämiseen. Toki aina osa asiakkaista on kehittänyt omia digipalveluitaan omilla koodareilla ja omin voimin, mutta viime vuosina tästä on tullut selvästi vähemmän erikoinen valinta. On myös syntynyt todella paljon tarjontaa erilaisista vuokrattavista asiantuntijoista, ja ketterä vallankumous on tuonut uusia malleja ja käytänteitä siihen, miten omaa kehitystiimiä voi pyörittää. Tämä on houkutellut monet kokeilemaan inhouse-kehittämisen mallia, vaikka oma ydinliiketoiminta ei mitään erityisen digitaalista olisikaan.

Samalla yhä useampi taho on huomannut, että välttämättä vuokrattavien koodareiden malli ei ole se järkevin tai kustannustehokkain malli, vaan ainakin osa tiimistä kannattaisi olla ihan omilla palkkalistoilla. Jos tekemistä on useammaksi vuodeksi tiedossa, kannattaa omien ihmisten rekrytointia yleensä ainakin yrittää. Tämä näkyy selvästi alan rekryilmoittelussa, moni iso asiakas hakee tuoteomistajien lisäksi koodareita ja monenlaisia asiantuntijoita.

Vierityspalkin rekrypalstallakin on tänä vuonna ollut koko ajan useampi kymmenen ilmoitusta, ja merkittävä osa on juuri asiakaspuolen ilmoituksia. Tässä muutamia esimerkkejä asiakaspuolen ilmoittelusta:

Jo päivämääränsä äskettäin ohittaneista ilmoituksista löytyy myös samansuuntaisia ilmoituksia:

Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä, mutta kuvastavat varsin hyvin sitä, mihin ala on osittain menossa. Moni iso asiakas haluaa parantaa omaa johtamiskykyään digitaalisissa kanavissa, ja moni myös samalla rakentaa parempaa käytännön tekemiskykyä, joko osaavien sisällöntuottaja-tyyppisten ihmisten avulla tai palkkaamalla koodareita.

Moni näistä asiakkaista myös varmasti hyödyntää vuokrakoodareita ja monenlaisia vuokrattavia asiantuntijoita, mutta ehkä tämän ilmiön huippu on jo jossain määrin saavutettu. Moni asiakas on jo huomannut, että jos vuokrakoodareiden työ on jatkuvaa työtä vuodesta toiseen, on huomattavan paljon edullisempaa yrittää palkata omaa osaamista, tai sitten miettiä vähän tarkemmin, onko inhouse-kehityksen malli sittenkään itselle se järkevin.

Vuokrattavat asiantuntijat ovat kuitenkin eräänlaisia palkkasotureita, jotka toimivat parhaiten, kun kyseessä on selkeä projekti, jolla on selkeät tavoitteet. Jos kyse on aidosti jatkuvasta tekemisestä, jossa liiketoiminnan ymmärtäminen ja jatkuva parantaminen on keskeistä, ovat omat ihmiset yleensä parempi investointi.

Jatkuuko sama trendi tulevinakin vuosina?

On toki vaikea sanoa, mihin suuntaan ala menee, IT-alan liikkeet ovat 2000-luvulla olleet varsin vaikeasti ennustettavia, mutta ainakin Saas-vallankumous menee eteenpäin koko ajan, ja se tarjoaa yhä enemmän asiakkaille mahdollisuuksia tehdä asioita itsenäisesti, ilman koodareiden jatkuvaa tukea. Tämä on se alan iso aalto, vaikka Suomessa ei aina siltä tunnukaan, koska moni ohjelmisto hyödyntää amerikkalaista kapasiteettia, ja eurooppalaiset tietosuojasäädökset tekevät monien täsmätyökalujen käytöstä Euroopassa vaikeampaa kuin esimerkiksi USA:ssa.

Suunta on silti selvä, jossain vaiheessa koodareita tarvitaan aiempaa vähemmän, ainakin niihin asioihin mihin koodareita tällä hetkellä käytetään. Ihan toinen asia on sitten se, että me keksimme koko ajan uusia asioita, joihin tarvitaan koodareita, mutta se on selvää, että samoihin asioihin emme tarvitse enempää koodareita.

Täten se väite, että useampien organisaatioiden pitäisi työllistää enemmän koodareita, on asia, josta saa väittelyn aikaan helposti. Argumentteja kun voi aika helposti esittää kumpaankin suuntaan. Harva kuitenkaan väittää vastaan, jos sanoo, että jatkossa asiakkaiden tulee kyetä johtamaan digitaalisia järjestelmiään ja kanaviaan aiempaa paremmin.

Siksi on mukava nähdä, että moni organisaatio näkee tämän saman asian ja aktiivisesti pyrkii parantamaan omaa johtamiskykyään.

PS. Tilaa Vierityspalkin kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje, joka koostaa artikkelit, linkkivinkit, työpaikat ja julkaisut (uutiskirjeellä on jo yli 900 tilaajaa).

Perttu Tolvanen

Perttu on Vierityspalkin päätoimittaja ja kirjoittaja.

Perttu Tolvanen on digitaalisten palveluiden suunnittelun, arkkitehtuuriratkaisujen ja kumppanivalintojen asiantuntija. Perttu on konsulttiyhtiö North Patrol Oy:n konsultti ja toinen perustaja. North Patrol on digitoimistoista ja järjestelmätoimittajista riippumaton konsulttiyhtiö, joka suunnittelee digitaalisia palveluita ja auttaa asiakkaita onnistumaan uudistushankkeissaan. Ota yhteyttä Perttuun!



Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen lukijoista.

  • 1100+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.


    Kaikki artikkelit

  • 1300+ digipalvelun referenssicasea.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 1000+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.


    Tilaa uutiskirje

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun