Syväsukellus Googleen yhtiönä podcast-muodossa

Artikkeli

Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 3 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Verkkokaupat panostavat elämyksellisyyteen.

Land of the Giants -podcastin keväinen Googlea yhtiönä käsittelevä podcast-sarja on erittäin suositeltavaa kuunneltavaa, jos yhtiön palvelut koskettavat omaa työelämää – tai jos isojen tekkifirmojen sielunelämä sattuu muutoin kiinnostamaan.

Sarjassa dokumentoidaan tapahtumia etenkin viimeisen kymmenen vuoden ajalta ja kuvataan sitä muutosta, jonka Google on yhtiönä käynyt läpi noin 20 vuodessa. Sarjan viimeisissä osissa esimerkiksi verrataan Googlea usein Microsoftiin, joka oli pitkään se isoin ja pahin teknologiafirma, mutta kun katsotaan Googlen toimintaa esimerkiksi Androidin kanssa, on Googlen toiminta aivan samasta oppikirjasta nykyisin.

Podcast pureutuu myös yhtiön sisäisen kulttuurin muutokseen. Erittäin vapaasta ja sallivasta yhtiökulttuurista on menty askel askeleelta tiukempaan malliin, joka muistuttaa nykyisin paljon enemmän muita amerikkalaisia teknologiayhtiöitä. Yrityksen työntekijöistä moni jopa aktiivisesti kannattaa yhtiön pilkkomista pienempiin osiin, jotta yhtiö pystyisi paremmin palaamaan alkuperäisille startup-henkisille juurilleen.

Podcast muistuttaa myös monessa kohtaa siitä, miten iso muutos on tapahtunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Vaikka Googlen yritystoiminta on aina perustunut käyttäjistä kerättävän datan hyödyntämiseen, ovat tämän asian kääntöpuolet nousseet laajemmin esiin vasta viime vuosina. Myös suhde suuriin teknologiayhtiöihin on muuttunut, eivätkä kuluttajat ole enää samalla tavalla innoissaan kaikista uusista asioista mitä teknologiayhtiöt kehittävät.

Tosin on floppeja ollut aiemminkin. Yksi podcast-sarjan jaksoista käsittelee esimerkiksi Google Glass -laseja ja purkaa hienosti osiin sen miksi tuotelanseeraus epäonnistui niin surkeasti, että lasien käyttäjiä alettiin jopa kutsumaan nimellä ”glassholes”.

Myös Doubleclick-yhtiön ostoa käsitellään sarjassa, ja todetaan hyvin sen olevan yksi ristiriitaisimmista yritysostoksista netin historiassa. Aikanaanhan ostokseen ei juurikaan kiinnitetty huomiota, vaikka myöhemmin tuota ostosta on pidetty oppikirjaesimerkkinä yrityskaupasta, jota viranomaiset eivät olisi saaneet sallia. Tuon yrityskaupan aikoihin mitään sellaista keskustelua ei kuitenkaan edes käyty, vaikka varsin nopeasti oli selvää, että tuo kauppa teki Googlesta erittäin hallitsevan pelurin netin mainosmarkkinoilla.

Podcast herättää myös kysymyksen, että tuhoaako suuruus aina hyvätkin yhtiöt. Google oli aikanaan monen ihannoima yhtiö, jonka yrityskulttuurista puhuttiin ylistävään sävyyn kotimaisissakin talouslehdissä. Tästä kuuluisasta avoimesta yrityskulttuurista on toki edelleen paljon jäljellä, jos sitä verrataan vaikka Applen tai Facebookin vastaaviin. Samaa ihannointia on kuitenkaan enää vaikea löytää. Podcastin perusteella tuntuu siltä, että edes Googlen sisällä ei ole enää samaa uskoa oman yhtiön maailmaa parantavaan vaikutukseen.

Jaksoissa tuodaankin hyvin esille sitä todellisuutta, että kyllä Google on myös tuotteidensa kehityksessä tullut kauaksi juuristaan. Tässäkin blogissa on kirjoitettu siitä kuinka vähän Googlen hakukoneen ensimmäisellä sivulla on enää aitoja tuloksia. Suurimman tilan vievät mainokset ja Googlen omat palvelut. Ei tähän tilanteeseen ole päädytty käyttäjien toiveista.

Ehkä suuruus ei itsessään ole silti paha asia. Ehkä sen myötä vain tulee enemmän paineita hyödyntää hallitsevaa markkina-asemaa, taistella kilpailijoita vastaan ja maksimoida rahanteko.

Googlea voi myös edelleen fanittaa monesta syystä. Yrityskulttuurissa on edelleen hienoja puolia, emoyhtiö Alphabet panostaa valtavia summia todella vaikeiden ja tärkeiden ongelmien ratkaisemiseksi, eikä hakuteknologiankaan kehitystä ole lopetettu.

Silti paljon on muuttunut vuosien aikana. Kuuluisa ”Dont be evil” -slogan tuntuu ainakin todella muinaishistorialta nykyisen Googlen kohdalla.

>> Land of Giants -sarjan kolmannen kauden esittely

>> Land of Giants -podcast Applen palvelussa (huom. tässä artikkelissa puhutaan kolmannesta kaudesta, tätä kirjoitettaessa Land of Giants on menossa jo viidennessä kaudessaan, joka käsittelee Applea)

PS. Tilaa Vierityspalkin kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje, joka koostaa artikkelit, linkkivinkit, työpaikat ja julkaisut (uutiskirjeellä on jo yli 900 tilaajaa).

Lisää artikkeleita digitaalisesta markkinoinnista:

Perttu Tolvanen

Perttu on Vierityspalkin päätoimittaja ja kirjoittaja.

Perttu Tolvanen on digitaalisten palveluiden suunnittelun, arkkitehtuuriratkaisujen ja kumppanivalintojen asiantuntija. Perttu on konsulttiyhtiö North Patrol Oy:n konsultti ja toinen perustaja. North Patrol on digitoimistoista ja järjestelmätoimittajista riippumaton konsulttiyhtiö, joka suunnittelee digitaalisia palveluita ja auttaa asiakkaita onnistumaan uudistushankkeissaan. Ota yhteyttä Perttuun!



Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1140+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ digipalvelun referenssicasea.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 1000+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 29 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun