Vesiputous vai ketterät menetelmät? Väitöskirja käsittelee valinnan tekemistä
Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 4 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Kesko ja S-ryhmä palkkaavat raivolla ohjelmistokehittäjiä ja tuoteomistajia.
Kesälukemisena luettu Altti Lagstedtin väitöskirja viime vuodelta käsittelee valintaa suunnitelmaohjautuneiden menetelmien ja ketterien menetelmien välillä.
Väitöskirja pohjautuu alan toimijoiden haastatteluihin ja katsoo projekteja erityisesti asiakasorganisaatioiden näkökulmasta.
>> Tutustu väitöskirjaan: Antti Lagstedt: Selecting the right method for the right project
Väitöskirjasta on aiemmin kirjoittanut muun muassa Tivi, joka nosti esiin erityisesti projektiin osallistuvien henkilöiden kokemuksen ratkaisevana asiana. Tämä onkin yksi väitöskirjan väitteistä. Erittäin kokeneille asiantuntijoille ketterät menetelmät yleensä sopivat hyvin, mutta mitä enemmän projektissa on mukana melko kokemattomia henkilöitä, sitä enemmän kannattaa hyödyntää suunnitelmaohjattuja menetelmiä.
Väitöskirjassa on monia aika teräviäkin väitteitä, mutta mitään erityisen yllättävää ei silti joukossa ole, jos on sattunut työskentelemään ohjelmistoprojekteissa vähänkin pidempään. Alan ammattilaisille tuskin on yllättävää kuultavaa, että asiakkaat eivät osaa johtaa projekteja ja menevät helposti trendien perässä tai kuuntelevat toimittajien suosituksia tilanteissakin, joissa asiakkaan ja toimittajan liiketoiminnalliset intressit ovat lähes vastakkaiset.
Toimittajat ohjaavat asiakkaiden projektisuunnittelua
Esimerkiksi menetelmien valinnasta väitöskirja toteaa, että asiakasorganisaatioissa ei vaikuta olevan kovin rationaalisia prosesseja siihen miten menetelmiä valitaan, vaan valinta ketterien ja suunnitelmaohjattujen menetelmien välillä tapahtuu useimmiten toimittajien suosituksesta. Toimittajien puolella taas väitöskirja havaitsee olevan enemmän rationaalisuutta menetelmien valinnassa, joka onkin johtanut ketterien menetelmien suosimiseen, koska nämä ovat toimittajien liiketoiminnan ja resurssien hallinnan kannalta suotuisampia malleja.
Tämä väite, että toimittajien liiketoiminta ohjaa asiakkaiden päätöksentekoa ja menetelmävalintoja tuskin yllättää ketään alalla pidempään toiminutta.
Etenkin Suomessa alan toimittajilla on huomattavaa lobbausvaltaa asiakkaiden suuntaan siinä mitä menetelmiä ja teknologioita käytetään. Esimerkiksi ketterien menetelmien etujen lobbaus on ollut jo vuosia hyvin suoraviivaista ja toimittajien etuja korostavaa.
Lobbauksen tehokkuus taas perustuu väitöskirjassakin todettavaan haasteeseen, että asiakkaiden puolella päätöksiä tekevät ja projekteja johtavat henkilöt eivät yleensä omaa kovin pitkää kokemusta tai koulutusta tietojärjestelmähankkeista. Täten toimittajilla on mahdollisuus käyttää huomattavaa asiantuntijavaltaa jopa tilanteissa joissa eri valintojen välillä olevat euromääräiset erot voivat olla erittäin huomattavia.
Ketterien menetelmien suosio ei tietysti perustu pelkästään tehokkaaseen lobbaukseen, vaan myös asiakkaiden puolella on havaittu, että etenkin pitkäkestoisissa hankkeissa ja muutosherkillä liiketoiminta-alueilla on järkevää ottaa ohjelmistokehityksen johtamista enemmän omaan hallintaan. Tämä taas usein johtaa resurssivuokrauksen kaltaiseen ohjelmistokehittäjien ostamiseen, ja siirtää käytännön projektijohtamisen usein täysin asiakkaiden vastuulle. Tätä ilmiötä on kiihdyttänyt se, että malli on ohjelmistokehittäjiä vuokraaville yrityksille erittäin matalariskinen ja usein myös kaupallisesti hyvin kannattava.
Onkin selvää, että menetelmien maailma on ollut varsin nopeassa muutoksessa viime vuosina, mutta jo tutkimuksen kautta on todettu, että yksikään malli ei ole paras kaikkeen. Täten alueen tutkimusta tarvitaan yhä enemmän ja myös toimittajien ja asiakkaiden tulisi kiinnittää enemmän huomiota sopivimman menetelmän valitsemiseen projektikohtaisesti.
Ketteriin menetelmiin liittyy fundamentalismia, vaikka onnistumisprosentit eivät ole valtavasti parantuneet
Ketterien menetelmien yleistyminenhän ei ole parantanut kovin merkittävästi ohjelmistoprojektien onnistumista, vaikka asiaa on tutkittu jo nykyisin varsin paljon. Parannusta on keskimäärin tullut kyllä, mutta mistään mullistavasta vaikutuksesta ei voi puhua. Esimerkiksi tässä väitöskirjassa viitatut tutkimukset puhuvat noin 5-10 prosentin keskimääräisestä onnistumisasteen noususta. Ohjelmistoprojektit ovatkin edelleen varsin harvoin onnistuvia projekteja, uusista menetelmistä huolimatta.
Tosin iso osa ongelmista toki liittyy myös siihen, että reaalimaailmassa iso osa projekteja tehdään ilman mitään selkeätä menetelmää, jolloin onnistuminenkin on tietysti kiinni enemmän muista asioista – tai vain tuurista.
Alalla on myös fundamentalismia liittyen menetelmiin, vaikka tutkimukset projektien onnistumisesta eivät tällaiseen annakaan tukea. Lagstedtin väitöskirjan haastatteluissakin kuusi (6) asiantuntijaa 31:stä asiantuntijasta ei pitänyt koko menetelmävalintaa relevanttina asiana, koska heidän mielestään vain muutosohjautuneet (ketterät) menetelmät ovat relevantteja vaihtoehtoja.
Kehitettävän liiketoiminnan luonne tulisi vaikuttaa menetelmän valintaan
On virkistävää lukea Lagstedtin analyysia eri menetelmien valintaan liittyvistä tekijöistä. Lagstedt esimerkiksi korostaa asiakkaan liiketoimintaympäristön ja liiketoiminnallisten tavoitteiden huomiointia menetelmän valinnassa.
Käytännössä Lagstedt viittaa tällä esimerkiksi tilanteisiin, joissa kehitetään täysin uutta liiketoimintaa, jolloin tuleva kehityspolku on kohtuullisen tuntematon ja matkan varrella ilmaantuvat uudet vaatimukset ovat tyypillisiä. Tällöin muutosohjautuvat menetelmät ovat tyypillisesti soveltuvampia malleja kuin suunnitelmaohjautuneet. Jos taas on kyse esimerkiksi olemassaolevien palveluiden tai järjestelmien uudistamisesta, on todennäköisesti järkevämpää soveltaa enemmän suunnitelmaohjautuneita menetelmiä. Tällöinkin tulisi kuitenkin huomioida asiakkaan liiketoimintaympäristö ja kehitettävän liiketoiminnan luonne. Kärjistäen, mitä enemmän on kyse olemassa olevan liiketoiminnan kehittämisestä ja nostamisesta uudelle tasolle, sitä todennäköisemmin on syytä hyödyntää suunnitelmaohjautuneita menetelmiä ohjelmistokehityksessä.
Lagstedtin analyysissä on virkistävää se, että malli keskittyy nimenomaan asiakkaan liiketoimintaympäristön piirteiden huomioimiseen. Pelkän käsillä olevan projektin lisäksi tulisi arvioida kehitettävän liiketoiminnan tulevaisuutta ja toimintatapoja. Jos odotettavissa on paljon muutoksia ja nopeita käänteitä, kannattaisi preferoida muutosohjautuneita menetelmiä. Jos taas kyse on melko tasaisesti kehittyvästä alueesta, jossa esimerkiksi kustannustehokkuus on tärkeätä kilpailussa pärjäämiseksi, voivat suunnitelmaohjautuneet menetelmät olla parempi valinta.
Lisäksi tulisi huomioida organisaation laajempi toimintakulttuuri ja millaiseen kehittämisen malliin organisaatio on tottunut. Hyvin suunnitelmaohjautuneeseen ja määrämuotoisesti johdettuun organisaatioon ei kannata ehkä tuoda hyvin muutosohjautunutta kehitysprosessia, koska tällöin voi syntyä liikaa ristiriitaa organisaation yleisemmän toimintakulttuurin kanssa. Ja käänteisesti, jos organisaatio on tottunut tekemään nopeita päätöksiä ja toimimaan impulsiivisesti, voi suunnitelmaohjautunut prosessi aiheuttaa konflikteja, kun organisaatio ei ole tottunut sitoutumaan tehtyihin suunnitelmiin edes muutaman kuukauden ajaksi.
Ketterien menetelmien sijasta kannattaisi puhua ennemmin muutosohjatuista menetelmistä
Väitöskirja ei myöskään erityisesti käytä ketteriä menetelmiä terminä, vaan toteaa paremman termin olevan muutosohjatut menetelmät, joissa korostuu jatkuva reagointi ympäristöön ja uusiin vaatimuksiin. Tämä onkin hyvä linjaus, koska Suomessakin tehdään paljon varsin suunnitelmaohjattuja projekteja, joissa kuitenkin käytetään ketteriä menetelmiä laajasti, erityisesti toteutusvaiheessa. Täten suunnitelmaohjautuvat menetelmät eivät enää nykyisin ole sama asia kuin vesiputous, ja toisinpäin, kaikki ketterä tekeminen ei ole välttämättä kovin muutosohjautunutta (engl. “change-driven”).
Väitöskirja huomioikin tämän, ja toteaa käytännössä olevan paljon erilaisia yhdistelmämalleja, joissa voidaan esimerkiksi projektin alkuvaiheessa toimia hyvinkin suunnitelmaohjautuneesti, mutta siirtyä esimerkiksi toteutusvaiheessa tai jatkokehitysvaiheessa muutosohjautuneisiin menetelmiin.
Hyvä esiselvitys ja vaatimusmäärittely eivät sulje pois ketterien menetelmien käyttöä
Erityisen hyvä osuus väitöskirjassa liittyy ohjelmistokehitykseen alueena, jossa kohdataan usein haasteita, jotka liittyvät erilaisiin odotuksiin ja ristiriitaisiin vaatimuksiin, ja joita voi pitää niin sanottuina viheliäisinä ongelmina (engl. wicked problems). Tällaisten ratkaisemiseksi on aina tasapainoiltava sen välillä, että kannattaako panostaa perusteelliseen esiselvitykseen ja vaatimusten analysointiin ja eri osapuolten odotusten hallintaan vai onko järkevämpää lähteä koodaamaan ratkaisua jo kohtuullisen nopeasti ja pyrkiä hallitsemaan ristiriitaisia odotuksia ja vaatimuksia prosessin aikana. Vai voisiko hakea jotain sopivan tasapainoista yhdistelmää näiden ääripäiden väliltä?
Väitöskirja ei yritä esittää omia hopealuotejaan, mutta nostaa systemaattisesti esiin kysymyksen siitä miten merkityksellistä oikeanlaisen menetelmän tai menetelmien yhdistelmän valinta on – ja miten kaukana me olemme alana siitä että olisi olemassa jokin yksittäinen, paras menetelmä.
Lue väitöskirja kokonaisuudessaan: Antti Lagstedt: Selecting the right method for the right project
Tivin artikkelit aiheesta:
Perttu Tolvanen
Perttu on Vierityspalkin päätoimittaja ja kirjoittaja.
Perttu Tolvanen on digitaalisten palveluiden suunnittelun, arkkitehtuuriratkaisujen ja kumppanivalintojen asiantuntija. Perttu on konsulttiyhtiö North Patrol Oy:n konsultti ja toinen perustaja. North Patrol on digitoimistoista ja järjestelmätoimittajista riippumaton konsulttiyhtiö, joka suunnittelee digitaalisia palveluita ja auttaa asiakkaita onnistumaan uudistushankkeissaan. Ota yhteyttä Perttuun!
