Lindblom herättelee ajatusta kansallisesta uutisarkistosta

Artikkeli

Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 15 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Ylen uusi kirjautumismuuri on outo valinta kansalliselle mediayhtiölle.

Helsingin Sanomien lauantain numeron mielipidepalstalla Tomi Lindblom herättelee ajatusta suomalaisten medioiden yhteisestä nettiarkistosta. Ajatus ei ole aivan tuulesta temmattu.

image

YLEn Jungner on toki vastaavia ideoita heitellyt aiemminkin, mutta nämä ovat saaneet varsin kielteisen vastaanoton kaupallisilta toimijoilta. Tavallisten artikkelimuotoisten uutisten osalta nettiarkiston perustaminen tuntuisi hyvältä pilottiprojektilta jonka kautta kokemuksia voisi kerätä.

“Monilla sanoma- ja aikakauslehdillä on lisäksi verkossa jo jonkin verran omia aineistojaan selattavana, osin ilmaiseksi ja osin maksullisina. Valtaosa suomalaisten medioiden aineistoista on kuitenkin yhä internetin ulkopuolella.”

Nykytilanteessahan suurin osa medioista pitää verkossa vain osan sisällöistään ja vaatii maksua vanhempien sisältöjen tutkimisesta. Tutkijoille, toimittajille ja muille historiasta kiinnostuneille tilanne on ongelmallinen. Pääsyoikeudet joutuu ostamaan kymmenien lehtien arkistoihin jos haluaa saada kattavan kuvan jonkin aiheen uutisoinnista Suomessa.

Lindblom viittaa maailmalla toimiviin ratkaisuihin:

Maailmalla on lukuisia esimerkkejä mittavista ja käyttäjäystävällisistä media-arkistoista. Yksi suurimmista lienee www.newspaperarchive.com, jonka yhteistyökumppanit lisäävät yleisön katsottavaksi yhden sanomalehden sivun verran aineistoa jokainen sekunti ympäri vuorokauden, siis noin 2,5 miljoonaa sivua kuukausittain lukuisten yhdysvaltalaisten lehtien arkistoista. Palvelu on suurelle yleisölle valtaosin maksullinen, mutta kuitenkin varsin edullinen. Vajaan 20 dollarin kuukausimaksulla pääsee selaamaan palveluun talletettuja lähes sataa miljoonaa sivua.

Googlen ylivallasta purnaamisen sijasta mediatoimijat voisivat pistää projektin pystyyn ja toteuttaa yhteisen media-arkiston. Palvelusta käyttäjät maksaisivat ihan oikeata rahaa ja tulot voitaisiin jakaa osittamalla tulot artikkelien katselumäärien mukaisesti. Esimerkiksi artikkelisisältöjen kohdalla ei pitäisi olla ylitsepääsemätöntä sopia yhteinen tallennusformaatti, automatisoida artikkelien arkistointi yhteiseen palveluun ja mahdollistaa näin kaikkien medioiden arkistojen yhteinen hakukone.

Projekti voisi onnistuessaan parantaa journalismin ja historiankirjoituksen tasoa Suomessa merkittävästi.

Alkuperäinen mielipidekirjoitus maksullisessa Digilehdessä: Internetiin tulisi saada myös kaupallisten medioiden aineistoja (Tomi Lindblom).*

(*Toim. huom. Linkkejä poistettu toimimattomina.)

Perttu Tolvanen

Perttu on Vierityspalkin päätoimittaja ja kirjoittaja.

Perttu Tolvanen on digitaalisten palveluiden suunnittelun, arkkitehtuuriratkaisujen ja kumppanivalintojen asiantuntija. Perttu on konsulttiyhtiö North Patrol Oy:n konsultti ja toinen perustaja. North Patrol on digitoimistoista ja järjestelmätoimittajista riippumaton konsulttiyhtiö, joka suunnittelee digitaalisia palveluita ja auttaa asiakkaita onnistumaan uudistushankkeissaan. Ota yhteyttä Perttuun!



Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun