Väitöskirja: Uuden median murros Alma Mediassa, Sanoma Oy:ssä ja Yleisradiossa 1994-2004

Artikkeli

Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 15 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Ketterät menetelmät olivat pieni askel oikeaan suuntaan.

Tomi Lindblomin tuore väitöskirja tarkastelee mediatalojen varhaisia askeleita internetin ihmemaailmaan. Väitöskirja hyödyntää erittäin laajasti haastatteluaineistoa ja kuljettaa tarinaa eteenpäin lukuisten lainauksien voimalla. Väitöskirja on ladattavissa kokonaisuudessaan Helsingin yliopiston E-thesis palvelusta.

“Tutkimukseen sisältyy ensimmäinen laajamittainen suomenkielinen uuden median kehityksen katsaus, jossa huomioidaan niin Internetin synty kuin mobiilitoiminnan, web-tv:n ja muiden uusien viestintävälineiden kehityskaari. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään Internetiä edeltäneiden sähköisten julkaisukanavien, kuten kaapelitekstin ja teletiedon toimintaa. Tutkittavana olevien yhtiöiden osalta annetaan vastaus siihen, kuinka perinteisistä tv- ja lehtiyhtiöistä tuli monimediataloja, jotka ryhtyivät jakamaan journalistista sisältöään myös Internetiin ja langattomiin päätelaitteisiin. Tarkastelun kohteena ovat vuodet 1994–2004.”

Esimerkiksi Sanoma-konsernin osalta väitöskirja käy seikkaperäisesti läpi kaikki hankkeet aina Lumeveräjästä 2ndhead.com-mobiiliportaaliin. Väitöskirjassa mainitaan niin Verkkovoima-yksikön kuin SWelcomin (nykyisin Sanoma Entertainment) syntyvaiheet. Väitöskirjaa varten on haastateltu erittäin laaja otanta alalla työskennelleitä avainhenkilöitä.

Ote Lumeveräjä-hankkeen etenemisvaikeuksia käsittelevästä kappaleesta:

”Lumeveräjä oli Sanomien kymmenille mediabrändeille alusta asti
vaikea asia ymmärtää. Kun joku iso brändi päätti, ettei se lähde
hommaan mukaan, niin ei siihen ollut kenelläkään vastaan sanomista”, toteaa Verkkoliitteestä Lumeveräjän kehitystyöhön siirtynyt Petteri Numminen. (Haastattelu: Numminen 2005.)

”Oli tuskallista kiertää eri lehdissä, kun ihmiset sanoivat, etteivät
kukaan ollut kertonut, että heidän pitäisi laittaa nettisivuilleen jotain
SanomaWSOY:n mainoslätkiä. Lumeveräjään marraskuussa
2000 avattu lapsille ja nuorille suunnattu Tasku.fi oli vain runsaan
vuoden auki, ja toimi lisäksi vain pienissä lehdissä pilottiprojektina.”
(emt.)

Nelonen oli yksi niistä lukuisista brändeista, jotka päättivät, että
Lumeveräjä saa kulkea omia polkujaan. ”Totesimme, ettei meidän ole mitään järkeä mennä mukaan tuollaiseen miljoonaprojektiin. Ajatuksessa ei ollut mitään järkeä, emmekä halunneet olla siinä mukana lainkaan.” (Haastattelu: Hätönen 2005.)

SWelcomin johdon onneksi johto osasi itse nähdä tehtyjen investointien epäonnistumisen. SWelcomin johto ymmärsi, etteivät suurimmat uuden median suunnitelmat tule toteutumaan vaan niistä tulee irtautua.”

Uudesta väitöskirjasta uutisoi myös YLEn uutiset, korostaen tietysti YLEn saamaa varsin hyvää kohtelua väitöskirjassa:

“Tutkijan mukaan Alma Media ja Sanoma haaskasivat rutkasti rahaa, kun ne vuosituhannen vaihteessa yrittivät kilpaa hyödyntää verkon avaamia mahdollisuuksia. Yleisradio sen sijaan säästyi suurilta virheinvestoinneilta.

– YLE ei koskaan sortunut investoimaan miljoonia euroja nettihörhöilyyn tai mobiiliportaaleihin. Joko johto oli riittävän viisas, tai ehkä ei edes ajateltu, että se olisi julkisen palvelun yhtiölle mahdollista, pohdiskelee Lindblom.”

YLEn haastattelussa Lindblom kommentoi myös nykytilannetta mediatalojen internet-kehityksessä:

– Viime aikoina kuumenemista on ollut aistittavissa Sanoma Digital Oy:ssä, joka palkkasi vielä vähän aikaa sitten runsaasti uutta väkeä. Nyt siellä vedetään käsijarrusta ja peruutellaan. Maltti on edelleen valttia näissä hommissa, havainnoi Lindblom.

Väitöskirja lienee mielenkiintoinen luettava kaikille jotka 1994-2004 vuosien aikana mediatalojen internet-hankkeiden parissa työskentelivät, mutta erityisen tärkeä väitöskirja on niille jotka mediatalojen web-hankkeiden parissa työskentelevät nyt. Historiaa kirjoitetaan jotta sitä ei tarvitsisi toistaa.

Perttu Tolvanen

Perttu on Vierityspalkin päätoimittaja ja kirjoittaja.

Perttu Tolvanen on digitaalisten palveluiden suunnittelun, arkkitehtuuriratkaisujen ja kumppanivalintojen asiantuntija. Perttu on konsulttiyhtiö North Patrol Oy:n konsultti ja toinen perustaja. North Patrol on digitoimistoista ja järjestelmätoimittajista riippumaton konsulttiyhtiö, joka suunnittelee digitaalisia palveluita ja auttaa asiakkaita onnistumaan uudistushankkeissaan. Ota yhteyttä Perttuun!

1 kommentti “Väitöskirja: Uuden median murros Alma Mediassa, Sanoma Oy:ssä ja Yleisradiossa 1994-2004

  1. Uuteen teknologiaan liittyy kyllä melko oleellisesti tuo hypetyksen säännöllinen päännosto. Kaikkihan me halutaan olla niitä vahingossa Nokian osakkeilla rikastujia, mutta ei sijoitussäästäjiä. Varmaan mikään ei sekoita ihmisen päätä niin totaalisesti kuin ajatus äkkirikastumisesta.

Kommentointi on suljettu.



Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1140+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ digipalvelun referenssicasea.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 1000+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 29 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun