Havaintoja: Järjestöt aktiivisia Facebookissa ja YouTubessa

Artikkeli

Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 15 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Sosiaalisen median kausi 2.0 on alkanut - eikä se ole erityisen sosiaalinen.

Ulkoministeriö raportoi minitutkimuksestaan jossa ministeriö kartoitti eri yhteistyöjärjestöjensä sosiaalisen median käyttöä.* Järjestöt osoittautuivat erittäin aktiivisiksi Facebookissa, mutta myös YouTubea käytettiin aktiivisesti videoiden levityskanavana.

Monilla järjestöillä oli myös omia sosiaalisen median toteutuksia, mutta pääpaino tekemisessä oli järjestöillä ulkopuolisissa yhteisöissä:

Myös järjestöjen omilla nettisivuilla on sosiaalisen median palveluita. Esimerkiksi Planin kummeilla ja lähettiläillä sekä Punaisella Ristillä on järjestöjen verkkosivuilla omat fooruminsa, joilla rekisteröityneet käyttäjät voivat keskustella. Kommentoitavia blogeja löytyy mm. Fidan ja Lähetysseuran sivuilta.

Moni järjestö osoittautui aktiiviseksi kokeilijaksi jolla ei vielä selkeätä suunnitelmaa ollut. Sosiaalisen median potentiaali oli kuitenkin todistettu ja suunnitelmat ovat työn alla. Esimerkiksi Punainen Risti aikoo lisätä suunnitelmallisuutta toimintaansa sosiaalisessa mediassa.

Punainen Risti hyödyntää aktiivisesti Facebookia, YouTubea sekä omilla nettisivuillaan keskustelupalstaa. “Myös Twitterin käyttöönotto on ollut suunnitteilla. Tavoitteena olisikin tehdä sosiaalisten medioiden käytöstä kunnon suunnitelma “, kertoo verkkotoimittaja Johanna Lassy-Mäntyvaara.

(*Toim. huom. Linkkejä poistettu toimimattomina.)

Perttu Tolvanen

Perttu on Vierityspalkin päätoimittaja ja kirjoittaja.

Perttu Tolvanen on digitaalisten palveluiden suunnittelun, arkkitehtuuriratkaisujen ja kumppanivalintojen asiantuntija. Perttu on konsulttiyhtiö North Patrol Oy:n konsultti ja toinen perustaja. North Patrol on digitoimistoista ja järjestelmätoimittajista riippumaton konsulttiyhtiö, joka suunnittelee digitaalisia palveluita ja auttaa asiakkaita onnistumaan uudistushankkeissaan. Ota yhteyttä Perttuun!

1 kommentti “Havaintoja: Järjestöt aktiivisia Facebookissa ja YouTubessa

  1. Tästä hyvänä suomalaisena esimerkkinä vantaalainen koripalloseura Puhu Juniorit, joka aktivoi jäseniä erilaisten sosiaalisten medioiden kautta:

    – Facebook:ssa yli 250 jäsentä (Fanisivusto avattu 06/09) *linkki poistettu*
    – Ensimmäinen suomalainen koripalloseura, joka aktiivisesti hyödyntää Twitteriä: http://twitter.com/Puhu_Juniorit
    – Nettisivut, jotka tukevat integrointia YouTube:en, Twitteriin ja phpBB keskustelufoorumiin.

    Jatkuva näkyminen fanien keskuudessa on välttämätöntä vahvan viestin ja kuvan luomiseksi järjestöille, jotka pyrkivät edistämään toimintaa joka ei tähtää taloudelliseen voittoon.

    @Startur

Kommentointi on suljettu.



Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1140+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ digipalvelun referenssicasea.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 1000+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 29 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun