Tökkii, ei kasva, ei uusiudu – Jaikun suosion alamäki jyrkkenee

Artikkeli

Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 16 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Facebook blokkasi uutiset Kanadassa ja pienet mediat kokivat kovimman iskun.

Mikrobloggaus nousi aikaansa seuraavien mediakäyttäjien tietoisuuteen viimeistään Mumbain iskujen Twitter-tiedonvälityksen myötä.

Mikrobloggausalustojen kesken alkaa löytyä voittajia ja häviäjiä. Pownce lopetti*, ja myös Jaiku näyttäisi kallistuvan jälkimmäiseen kategoriaan. Viikonvaihteen aikana sen käyttäjistä taas muutama loikkasi Twitteriin. Poimintoja blogeista:

”Jaiku tökkii. Tällä hetkellä Jaikua ei voi päivittää tekstiviestein, mikä on joissakin tilanteissa ja joillakin liittymillä varsin kätevä tapa. Jaiku tuo myös RSS-feedeistä kamaa tuskastuttavan hitaasti, kerran päivässä tai noin. Ymmärrän taustalla olevan teknisen haasteen, mutta käyttäjän näkökulmasta homma ei toimi.

Jaiku ei myöskään kasva. Twitterille syntyy koko ajan erilaisia uusia pääteohjelmia ja käyttötapoja ja tästä kiitos kuuluu Twitterin avoimelle ja kätevälle ohjelmointirajapinnalle. Jaikulle ei samanlaista tukikasvustoa ole syntynyt eikä ilmeisesti synnykään.” Kari Haakana: Moikka, Jaiku*

Why I believe this might really be the kiss of death to the Finnish born Jaiku is because I just recently shifted my own usage to become Twitter heavy without knowing about the mass exodus here in Helsinki. This is not due to one service being superior to the other, but due to something as simple as the network effect I got to witness at LeWeb in Paris. So many of my friends outside of Finland are having conversations that are relevant to me in Twitter that I can not afford to not be there. Arctic Startup: Finland Finally Moving To Twitter

Harmi sinänsä, sillä Jaikussa on poikkeuksellisen mukava yhteisö. Pinseri: Jaiku ja sen alamäki

(*Toim huom. Linkkejä poistettu toimimattomina.)

Tuija Aalto

Radiotaustainen digimediaihminen, bloggaaja ja podcastaaja (Tuhatsanaa.net, Sulapinta.fi), työkseen kehityspäällikkö YLEn Uudet palvelut - yksikön Tulevaisuus Labissa



Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun