Rahastuksen makua: Websiterace.com ja Suomen Parhaat Verkkosivut

Artikkeli

Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 15 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Miltä mediatalojen evästelappujen pitäisi oikeasti näyttää?.

Luokattomat ja kuvitteelliset verkkosivustokilpailut jatkuvat. Nyt homma on laajentunut Suomen rajojen ulkopuolelle ja ymmärtämättömiä yrityksiä rahastetaan uudella Websiterace.com –brändillä.*

image

Aiheesta on kirjoitettu Vierityspalkissa jo vuonna 2007, mutta olennaista muutosta konseptiin ei ole tapahtunut. Kilpailuun osallistuminen maksaa ja itse kilpailu vaikuttaa ammattilaisten näkökulmasta pelkältä vitsiltä. Tuomariston kokoonpanoa tai valintakriteereitä ei julkisteta ja voittajiksi pääsevät Polvijärven kunnan verkkosivut ja kaverit.

Toimintaa pyörittävät henkilöt ovat pysyneet samoina vaikka firman nimet ovat vaihtuneet. Nykyisin homman taustalla on Nova Trotters Oy*. Websiterace.comista löytyvät nykyisin tosin jo nimet ja yhteystiedot esimerkillisesti*. Täten verrattuna esimerkiksi moniin yrityshakemistoihin, niin toiminta on avoimempaa.

Kilpailukonsepti myös vaikuttaa hiljakseen laajenevan eri kohdealueisiin. Esimerkiksi Suomenparhaathevossivut.com* näyttää olevan samalla konseptilla pyörivä toteutus.

Eihän tällaisten “kilpailujen” järjestäminen nyt laitonta ole sentään, mutta arveluttavaa kylläkin. Osallistuminen maksaa useita satoja euroja ja vastineeksi saa ehkä pari linkkiä ja pari satunnaista lisäkävijää omalle sivustolle. Jos sattuu “voittamaan”, niin voi saada vielä kahvikoneen tai radiomainoskampanjan. Joka tapauksessa vastinetta saisi rahoilleen kymmenkertaisesti vaikka investoimalla rahat Google Adwordsiin*.

Näiden kilpailujen kaupallinen menestys perustunee paljolti samoihin asioihin kuin lauantailotto ja Wincapita. Lupaus hopealuodista houkuttelee ostajia.

Suomen Parhaat Verkkosivut –kilpailusta on kirjoittanut vuonna 2008 esimerkiksi Harto Pönkä. Artikkelista saa hyvän käsityksen kilpailun konseptista.

Mikä tämä tällainen sitten on? Vain yksi nettimainoskampanja lisää, jota pyöritetään maksullisen “kilpailun” muodossa. Epäilemättä tuottaa näkyvyyttä kilpailun “sponsoreille” (=mainostajille) ja rahaakin sen verran, että toiminta kannattaa. Kun kuukausittaisia osallistujia on vain joitakin kymmeniä, eikä osallistumiseen vaadita kuin laskun maksaminen, mistään “SM-kilpailusta” ei tietenkään voi puhua. “Järjestelykomitea” kuulostaa lähinnä yhden sanan vitsiltä. Kyllä tässä pienimuotoista tietämättömien yritysten harhaanjohtamista on nähtävissä.

Myös 2009 vuoden kilpailu on jo herättänyt tiukkaa keskustelua foorumeilla. Esimerkiksi huijaa.infon foorumilla käsitellään aihetta*. Moni käyttäisi 170 euron osallistumismaksun mieluummin muihin verkkomarkkinointitoimenpiteisiin.

Kilpailua voi verrata suoraan maksullisiin yrityshakemistoihin. Kummankin tehtävä on tuoda osallistujille näkyvyyttä ja kävijöitä. On maksajan asia arvioida, että onko sijoitus kannattava. Kyllä markkinointirahaa tässä maassa tyhmempiinkin juttuihin poltetaan.

(*Toim. huom. Linkkejä poistettu toimimattomina.)

Perttu Tolvanen

Perttu on Vierityspalkin päätoimittaja ja kirjoittaja.

Perttu Tolvanen on digitaalisten palveluiden suunnittelun, arkkitehtuuriratkaisujen ja kumppanivalintojen asiantuntija. Perttu on konsulttiyhtiö North Patrol Oy:n konsultti ja toinen perustaja. North Patrol on digitoimistoista ja järjestelmätoimittajista riippumaton konsulttiyhtiö, joka suunnittelee digitaalisia palveluita ja auttaa asiakkaita onnistumaan uudistushankkeissaan. Ota yhteyttä Perttuun!

13 kommenttia on “Rahastuksen makua: Websiterace.com ja Suomen Parhaat Verkkosivut”

  1. Johannes Raitio

    Jaahas nyt on taas se aika vuodesta, että asiakas toisensa jälkeen lähettää hehkutusposteja, koska heidät on ”valittu” tähän hienoon kilpailuun. Yleensä yhteydenotto tulee siinä vaiheessa kun osallistusmaksu on jo maksettu ja meitä pyydetään lisäämään banneri etusivulle.

    Verkkosivustojen toteuttajana olet pahassa välissä, kun asiakas on tyytyväinen kuin heille toteutettu verkkosivusto pääsee oikein kilpailuun, mutta samalla tekisi mieli paljastaa koko huijaus. Olemme aina valinneet jälkimmäisen vaihtoehdon, vaikkakin ensimmäinen eittämättä parantaisi mainettamme suunnittelijoina.

    Oisikohan ollu vuonna 2007, kun suomenparhaatverkkosivut kävi läpi koko referenssilistamme ja lähetti saman copy-pastemailin kaikille (oli kyseessä sitten verkkosivu-uudistus tai vaikkapa vanhan sivun hakukoneoptimointi). Siinä vaiheessa oli pakko turvautua lähettämään yilmääräinen uutiskirje kaikille asiakkaille asiasta…

  2. Suomen Parhaat Verkkosivut oli joskus aikoinaan myös meikäläiselle pistänyt viestiä, että minulla olisi ollut ihan oikea mahdollisuus päästä kilpailemaan yksityishenkilöiden sarjassa. Japadapaduu.

  3. Täytyy kyllä sanoa, että on melkoinen konsepti keksitty. Tullut kanssa lafkan postiin mailia aiheesta. Jos en ihan väärin muista niin tulee vielä muistutusta aiheesta lähempänä deadlineä jossa taksa on hieman pienempi. Varmaan aika moni pikku yrityksen / yhdistyksen täti on haltioissaan kun niiden sivuja hehkutaan ja maksaa summan kiltisti. Yhtä vähän löytyy yritysluettelo kaupustelijoille arvostusta.

  4. Itsellä tuo mainos tuli aikanaan harrastetason salibandyseuran meiliin. Mietittiin vähän leikkimielellä osallistumista, olisi ollut hauska saada joku ”virallinen” diplomi että saittimme on Suomen xx. paras kotisivu vuonna 2009.

    Jätettiin kuitenkin väliin ihan periaatteellisista syistä, itse rinnastan tuon melkein Directan kaltaiseksi rahastukseksi.

  5. mediaVuo - blogi

    […] Keskustelu 1 […]

  6. Sain juuri ”kutsun” kyseiseen ”kilpailuun”. Yrittäjiä on alalla kovasti, ainakin kerran viikossa soi puhelin tai kilahtaa meili samantyyppisillä tarjouksilla. Jossain olisi hyvä kerätä näitä yrityksiä jotta pienyrittäjät voisivat tehdä vertailuja eri ”tarjousten” välillä ja saada palautetta semmoisilta jotka ovat menneet mukaan. Hyvää tai huonoa!

  7. En oikein tiedä missä näiden palveluiden ”rikos” on, muualla kuin nettielitistien kaunaisissa asennemanifesteissa. Osallistuminen on vapaaehtoista, toiminta lain puitteissa tapahtuvaa jne. Miksi siis suuri poru ”vakavastiotettavilla” nettisaiteilla? Surutonta kissanhännän korottamista, vai mistä on kyse?

    Millä auktoriteetilla esimerkiksi Perttu Tolvanen julistaa totuuksiaan? Kuka hän ylipäätänsä on? Miksi häneen pitäisi suhtautua vakavasti? Näinkö some tuottaa omat itsenimitetyt ”auktoriteettinsa” vanhan median puujumalien tilalle? Kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia.

  8. Kalle Yrittäjä

    Varokaa hyvät yrittäjät ja yritysten edustajat tätä Nova Trotters Oy:n ylläpitämää Websiterace.com-kilpailua. (HUOM. Internetissä SAA arvostella ja kertoa negatiivisia mielipiteitä ja omia kokemuksiaan liikeyrityksistä, tästä on ensimmäiset ennakkotapaukset käyty Suomessa läpi oikeudessa, eli tätä kirjoitusta ei voida pitää asiattomana tai lain vastaisena koska tässä kerrotaan omista kokemuksista firmasta, eikä tässä mennä kunnianloukkauksien henkilökohtaisuuksiin eikä esitetä perättömiä mielipiteitä jotka eivät perustuisi kokemuksiin!!!!)
    Pelkkiä huonoja kokemuksia ja koko homma alkaa haista pahasti rahastukselta! Yritys tarjoaa houkuttelevaa ”markkinointipakettia” joka sisältää radiomainosaikaa, lehti-ilmoituksen, Google-kampanjan ja banneripaikan.

    Totuus koko ns. ”mediapaketista” on tämä:
    Luvattu radiomainosaika on noin 10 sekunnin luettu pätkä sekavassa useita muita tuotteita sisältävässä tuoteoksennuksessa, josta ei jää mitään mieleen ja joka kuulostaa lähinnä vitsiltä. Tuotteenne ei voi mitenkään jäädä kuluttajien mieleen luetusta tuotelistauksesta jossa jokaisesta tuotteesta sanotaan muutama lause. Kyseistä tuoteoksennusta tulee kussakin kampanjassa vain noin 20 kertaa ulos radiosta. Sen huomioarvo on alhainen koska se on hyvin sekava ja siis ei ole mitään hyvää radiomainontaa.

    Google-kampanjassa luvataan 500 klikkausta, kyseisen kampanjan saatte itse ostettua suoraan Googlesta noin 80-100 eurolla riippuen paljonko klikkauksille laittaa hintaa. Jos yhden klikkauksen hinnaksi laitetaan 0,20 euroa on kampanjan hinta 100 euroa.
    Luvatut banneripaikat eivät tuoneet mitään hyötyä liiketoimintaan, ihan rahan haaskausta koko homma.

    Lisäksi kun varaatte tämän ”mediapaketin” vaikkapa parin kuukauden päähän jota ehkä ehdotetaan, niin ensimmäinen lasku kilahtaakin jo kohta postilaatikosta ja rahastajana on Gothia-rahoitusyhtiö. Eli huuhaa mediakampanjasta pitäisi maksaa jo ETUKÄTEEN. Näköjään Suomessakin on päästy erilaisten rahastusbisnesten makuun, toivottavasti valveutuneet yrittäjät sentään ymmärtävät.

    Kampanja myydään ”edullisella hinnalla” verrattuna jos ostaisi esim. radioaikaa erikseen. Tottakai radioajasta ja muista osista saadaan leivottua vaikka millainen vertailuhinta kun käytetään kalliimpia mahdollisia kustannuksia. Esimerkiksi Google-kampanjasta voidaan teoreettisesti käyttää vaikka 2 euron klikkauksen hintaa jolloin saadaan jo 1000 euron teoreettinen kampanja.

    Kyllä se on nyt todettava, että kaikenlaiset mediapaketit ja erilaiset nettikilpailut yms kannattaa ottaa erittäin kriittiseen tarkasteluun. Mikään ei ole niin kallista kuin ostaa houkutteleva nettipaketti ”halvalla” joka ei toimi ollenkaan ja on vain täyteen ahdettu sillisalaatti joka ei tuo yhtään uutta asiakasta. Olkaa kriittisiä. Hyvää ei saa halvalla, pätee näissäkin.

  9. Tämä homma toimii! Suosittelen kaikille!

  10. Itse en näe kilpailussa sinällään mitään väärää. Ainoa mikä sai minun sapen kiehumaan, oli ns. luotettavan uutisoijan (tälä kertaa Tietoviikko) postaus topicilla ”Tässä ovat Suomen parhaat verkkosivut”.

    Nyt ko. postausta on onneksi muokattu laittamalla ”?” topicin perään ja selventämällä mistä olikaan kyse. :) Tässä näköjään myös oiva esimerkki missä järjestyksessä niistä uutislähteistä otetaankaan selvää.

  11. […] Vierityspalkki.fi (tieto Facebook-kommentista, alkuperäiset kirjoitukset: 1 ja 2) […]

  12. Ovat sentään saaneet omat nettisivunsa päivitetyksi, jos nyt ei ihan ”Suomen parhaiksi”, niin ainakin öh, no vähän paremmiksi, jos tuollaisesta geneerisestä Joomla-sivusta nyt mitään suurta ylistystä voi antaa. Nuo vuoden 2009 ilvessivut mustalla pohjalla olivat kyllä sitä luokkaa, että ei voi kuin ihmetellä. Ei niistä isompaa kuvankaappausta olisi? Tosin, niistäkään ei käy ilmi se navigaation kaoottisuus.

  13. […] Kilpailun hyödyllisyys osallistujille on kyseenalaistettu, ja arvioitu että osallistumissumma kannattaisi mieluummin käyttää muihin markkinointitoimenpiteisiin. Tässä yhteydessä on puhuttu rahastuksesta. […]

Kommentointi on suljettu.



Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun