Suomen Psykologiliitto

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Poutapilvi web design Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Järjestön verkkopalvelu

Otathan huomioon, että tämä referenssi on yli 5 vuotta vanha, joten referenssikuvauksen sisältö ei välttämättä enää edusta palvelun nykyistä tilannetta. Tuoreita julkaisuja samasta aihepiiristä löydät lisää Järjestön verkkopalvelu -kategoriasivulta.

Suomen Psykologiliitto on psykologien ammattijärjestö. Psykologiliitto edistää jäsentensä palkka- ja ammatillisia etuja sekä työllisyyttä. Liitto pyrkii myös vaikuttamaan psykologeja ja mielenterveyttä koskevaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja lainsäädäntöön. Liiton jäsenmäärä on noin 7500.

Sivustouudistuksen tavoitteena oli tarjota selkeät ja informatiiviset sivut jäsenten käyttöön sekä palvella kattavasti myös muita psykologin asiantuntemuksesta kiinnostuneita.

Julkisen sivuston lisäksi toteutettiin kirjautumisen takana oleva jäsenalue, jota varten tehtiin integrointi jäsentietojärjestelmään. Jäsenalueelle on koottu erityisesti jäsenille räätälöityä ja ammattia koskevaa sisältöä. Palveluun on toteutettu myös laaja psykologihaku, jossa psykologeja on haettavissa satoja. Haussa käytössä on erittäin laajat suodatusmahdollisuudet, jotta tiettyjä asiantuntijoita on helppo hakea ja löytää. Psykologit voivat syöttää omat tietonsa järjestelmään automaattisella lomakkeella ja tiedot julkaistaan liiton tarkistuksen jälkeen.

Pääpalvelu ja jäsenalueen lisäksi projektissa toteutettiin myös liiton verkkolehdelle oma sivusto. Palvelujen suunnittelussa panostettiin käytettävyyden ja käyttökokemuksen lisäksi sisällöntuottajien tarpeiden kautta lohkosuunnitteluun. Käytössä on hyvin laaja kirjo erilaisia lohkoja, kuten medialistaus ja tiedostolistaus kansioista.

Palveluun toteutettiin muutamia integrointeja. Koodatan jäsentietojärjestelmästä tuodaan automaattiajona 7500+ käyttäjän tiedot järjestelmään, jossa myös käyttäjä saa tunnukseensa liitetyn roolin, kuten jäsenalueen lukuoikeuden. Käyttäjätasoja on toistakymmentä, joilla on eri oikeuksia eli tietyt henkilöt näkevät vain tietyt sisällöt. Julkisilla sivuilla osa sisällöistä näytetään kaikille ja osa jäsenille, mikäli on kirjautunut. Psykologilehden verkkolehdestä uutiset tuodaan liiton palveluun REST API -rajapinnan kautta.

Palvelussa on monia käyttäjälähtöisiä ja hyödyllisiä toiminnallisuuksia, kuten tapahtumien automaattinen lisäys käyttäjän kalenteriin ics-tiedostolla.

Lue lisää: Järjestön sivustouudistus – kaikki julkaisut Vierityspalkissa


Sinua voisi kiinnostaa myös

Työturvallisuuskeskus TTK

Tekijä: Poutapilvi web design Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Työturvallisuuskeskus TTK on työturvallisuuden ja työterveyden edistämisen alan keskeinen toimija. Se tarjoaa koulutusta, tietoa ja asiantuntijapalveluita työpaikkojen ja työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden edistämiseksi. TTK:n tavoitteena on auttaa työnantajia ja työntekijöitä noudattamaan työturvallisuusmääräyksiä ja hyviä käytäntöjä työpaikoilla. TTK tekee myös tutkimustyötä ja tarjoaa monenlaisia resursseja työpaikkojen turvallisuuden ja terveydenhallinnan tueksi. Poutapilven laajassa palvelumuotoiluprosessissa selvitettiin käyttäjäryhmät, käyttäjien […] Lue lisää

Elega AI keittiögeneraattori – verkkosovellus

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Kokonaiskuvaus Elega halusi tarjota keittiöremonttia harkitseville asiakkaille helpomman tavan aloittaa suunnittelu. Rakensimme verkkosovelluksen, jossa käyttäjä voi visualisoida oman keittiönsä uudistuksen minuuteissa – ilman ajanvarausta tai pitkää suunnitteluprosessia. Lopputuloksena syntyi myyntiä tukeva AI-työkalu, joka yhdistää inspiraation, käytännöllisyyden ja matalan yhteydenottokynnyksen. AI-suunnittelija tuo uuden keittiön näkyväksi heti Kyseessä ei ole valmis massaratkaisu, vaan Elegalle räätälöity AI-visualisointityökalu, joka […] Lue lisää

Tuusulan kunnan uudet verkkosivustot

Tekijä: Poutapilvi web design Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Tuusulan verkkopalvelu-uudistuksessa Poutapilvi suunnitteli ja toteutti laajennettavan WordPress-pohjaisen verkkopalvelukokonaisuuden, jonka ytimen muodostaa Tuusula.fi. Tavoitteena oli parantaa palvelujen ja sisältöjen löydettävyyttä, uudistaa käyttökokemus ja rakentaa yhtenäinen tekninen ympäristö pääpalvelulle ja erilaisille erillissivustoille. Kokonaisuuteen kuuluvat nykyisin: https://tuusula.fi/ https://erkkola.fi/ https://keskiuudenmaanymparistokeskus.fi/ https://kulttuurikasvatus.tuusula.fi/ https://focusbusinesspark.fi/ https://www.halosenniemi.fi/ Hajautetuista sivustoista yhteiseksi verkkopalveluympäristöksi Ennen uudistusta Tuusulan verkkopalvelukokonaisuus muodostui useissa eri teknisissä ympäristöissä toimivista sivustoista. […] Lue lisää

Tukiviesti-verkkolehti

Tekijä: Poutapilvi web design Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Kun vuosikausia printtilehtenä ilmestynyt Tukiviesti päätettiin siirtää kokonaan verkkoon, Kehitysvammaisten Tukiliitosta otettiin yhteyttä Poutapilveen. Asiakkaan toiveena oli siirtää lehden tuttu lämpö ja positiivisuus verkkoon, samalla parantaen saavutettavuutta ja kasvattaen lukijakuntaa. Verkkolehti, jota voi myös kuunnella Kehitysvammaisten Tukiliiton verkkolehti tukiviesti.fi nostaa esiin haastavia ja ongelmallisia aiheita positiivisella kärjellä. Lehti toimii tiedonlähteenä ja vertaistukena kehitysvammaisille, tukea tarvitseville, […] Lue lisää

Kymenlaakson hyvinvointialue

Tekijä: Poutapilvi web design Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Kymenlaakson hyvinvointialue aloitti toimintansa vuoden 2023 alussa, jolloin Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelut, sekä pelastustoimen palvelut siirtyivät hyvinvointialueen hoidettavaksi. Noin 161 000 asukkaan Kymenlaakson hyvinvointialueeseen kuuluvat Hamina, Kotka, Kouvola, Miehikkälä, Pyhtää ja Virolahti. Aikaisemmin sotealueen käytössä olleet yksipuoliset ja taipumattomat ratkaisut johtivat kompromisseihin muun muassa visuaalisuudessa ja sisällön esittämisessä. Sivuston ylläpito oli monimutkaista ja siksi sisällön […] Lue lisää

Akavan uusi brändi ja verkkosivustot

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Akavalle hyväksyttiin uusi strategia keväällä 2025, ja Akavalla oli tarve uudistaa brändiä vastaamaan paremmin uutta strategiaa. Uudistusprojekti kattoi brändistrategian ja visuaalisen ilmeen päivitykset sekä akava.fi- ja akavaworks.fi -verkkopalveluiden uudistuksen. Lähtökohdat Tavoitteena oli luoda asiantuntijuutta kuvaava hienostunut visuaalinen ilme ja verkkopalvelut, jotka toimivat erinomaisesti sekä sisällöntuottajille että loppukäyttäjille. Tarve oli myös nykyaikaistaa sivustojen käyttöliittymät ja ilme, […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun