Sairaanhoitajat.fi

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Poutapilvi web design Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Järjestön verkkopalvelu

Otathan huomioon, että tämä referenssi on yli 6 vuotta vanha, joten referenssikuvauksen sisältö ei välttämättä enää edusta palvelun nykyistä tilannetta. Tuoreita julkaisuja samasta aihepiiristä löydät lisää Järjestön verkkopalvelu -kategoriasivulta.

Sairaanhoitajat on sairaanhoitajien oma ammatillinen yhteisö, joka tekee sairaanhoitajien työn merkityksen näkyväksi ja nostaa rohkeasti sairaanhoitajien äänen yhteiskunnalliseen keskusteluun. Sairaanhoitajaliittoon kuuluu lähes 50 000 hoitotyön ammattilaista, kuten sairaanhoitajia, terveydenhoitajia, kätilöitä ja ensihoitajia (AMK).

Uudistukseen lähtiessä liitolla oli monenlaisia tavoitteita. Liitto halusi antaa rohkean, modernin, tyylikkään ja hillityn kuvan asiantuntijaorganisaatiosta ja valtakunnallisesta vaikuttajasta. Sivuston haluttiin olevan väylä tuoda sairaanhoitajan ääntä ja työtä esille, sekä saada sitä kautta myös uusia jäseniä mukaan. Tärkeässä roolissa oli myös tiedonvälitys medialle, alalle, jäsenille ja sairaanhoitajille.

Projektin palvelimuotoilua tehtiin työpajojen kautta hahmottelemalla käyttäjiä, käyttäjien tarpeita, polkuja ja maaleja sekä liiton tavoitteita. Suunnittelussa panostimme käyttäjäystävällisyyteen ja lähdimme selkeyttämään sivustoa mittavasti. Lopputuloksena käyttäjien tarpeisiin perustuva palvelun etusivu on rohkea tapa esittää vain oleellinen eikä mitään turhaa.

Myös itse toteutus on laaja. Toiminnallisuuksia on paljon jäsenetujen omasta sisältötyypistä varauskalenteriin. Koska ylläpitäjiä on paljon mm. alayhdistyksissä tärkeää oli, että myös ylläpito rakennettiin mahdollisimman selkeäksi ja yksinkertaiseksi.

Rohkea konseptointi, huolellinen rakennesuunnittelu ja käyttäjälähtöinen sisällöntuotanto Poutapilven avulla mahdollistivat kokonaisuuden, joka ilahduttaa käyttäjiä ja ohjaa eteenpäin intuitiivisesti.

Lue lisää: Järjestön sivustouudistus – kaikki julkaisut Vierityspalkissa


Sinua voisi kiinnostaa myös

Lotta Svärd -säätiö

Tekijä: Poutapilvi web design Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Lotta Svärd Säätiön tarve verkkosivu-uudistukselle oli tyypillinen: käsissä olivat tekniikaltaan, sisällöltään ja ilmeeltään vanhentuneet verkkosivut. Lisäksi säätiön eri toiminnoilla oli omia verkkosivuja erilaisilla URL-osoitteilla, mikä rikkoi yhtenäistä brändiä ja vaikeutti tiedon löytämistä. Uudistetun verkkosivuston tavoitteena on tukea Lotta Svärd Säätiön brändiä sekä lottaperinnön uudistamista ja tulevaisuuteen suuntautumista. Useat eri säätiön toiminnot, kuten Lottasäätiö, Lottamuseo ja […] Lue lisää

Ekami

Tekijä: Poutapilvi web design Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Ekami konsernina palvelee yli 7000 asiakasta vuosittain. Tästä opiskelijoiden osuus on noin 4500. Kotkan – Haminan seudun koulutuskuntayhtymä haki osaavaa, ammatillisen oppilaitoksen tarpeet tuntevaa, ketterää yhteistyökumppania, joka tarjoaisi verkkosivujen toteutuksen sekä verkkosivujen teknisen kehittämisen ja ylläpidon palveluja. Poutapilvi tarttui innolla haasteeseen, jossa lähdimme erityisesti selkeyttämään ongelmaksi muodostunutta koulutuksiin hakeutumista ja hakupolkua. Vanhan sivustojen sisältö ja […] Lue lisää

Akavan uusi brändi ja verkkosivustot

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Akavalle hyväksyttiin uusi strategia keväällä 2025, ja Akavalla oli tarve uudistaa brändiä vastaamaan paremmin uutta strategiaa. Uudistusprojekti kattoi brändistrategian ja visuaalisen ilmeen päivitykset sekä akava.fi- ja akavaworks.fi -verkkopalveluiden uudistuksen. Lähtökohdat Tavoitteena oli luoda asiantuntijuutta kuvaava hienostunut visuaalinen ilme ja verkkopalvelut, jotka toimivat erinomaisesti sekä sisällöntuottajille että loppukäyttäjille. Tarve oli myös nykyaikaistaa sivustojen käyttöliittymät ja ilme, […] Lue lisää

Centria-ammattikorkeakoulun verkkokauppa

Tekijä: Poutapilvi web design Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Centria ammattikorkeakoulu on noin 4400 opiskelijan ja 340 työntekijän ammattikorkeakoulu, joka tuottaa ja tarjoaa osaamista suurella sydämellä. Toteutimme aikaisemmin Centrian verkkopalvelun, jota nyt laajennettiin uudella verkkokaupalla. Woocommerce-verkkokaupasta voi valita verkkokoulutuksia, ilmoittautua täydennyskoulutuksiin sekä tilata eri alojen asiantuntijoita selvityskäynneille. Myytäviä koulutuksia ovat esimerkiksi Excel perusteet, Tiedon visualisointi Power BI-työkalulla, O365 verkkotyövälineenä, WordPress ja aloittavan esihenkilön tietopaketti […] Lue lisää

Luonnontila.fi

Tekijä: Poutapilvi web design Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Luonnontilan tavoitteena on ajan mittaan kasvaa satojen eri monimuotoisuuden indikaattoreiden tietopankiksi. Asiakkaan tavoitteena oli modernisoida vanha sivustokokonaisuus uuteen uskoon, parantaa avoimen datan saatavuutta ja tuoda mukaan interaktiivisuutta ja automaatioita, jotka helpottavat sivuston ylläpitämistä. Uusi Luonnontila-verkkopalvelu tarjoaa ajantasaista tietoa Suomen luonnon elinympäristöjen ja lajien tilasta ja kehityksestä. Tieto on kriittisen tärkeää luontokadon pysäyttämiseksi. Palvelu on tarkoitettu […] Lue lisää

Elega AI keittiögeneraattori – verkkosovellus

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Kokonaiskuvaus Elega halusi tarjota keittiöremonttia harkitseville asiakkaille helpomman tavan aloittaa suunnittelu. Rakensimme verkkosovelluksen, jossa käyttäjä voi visualisoida oman keittiönsä uudistuksen minuuteissa – ilman ajanvarausta tai pitkää suunnitteluprosessia. Lopputuloksena syntyi myyntiä tukeva AI-työkalu, joka yhdistää inspiraation, käytännöllisyyden ja matalan yhteydenottokynnyksen. AI-suunnittelija tuo uuden keittiön näkyväksi heti Kyseessä ei ole valmis massaratkaisu, vaan Elegalle räätälöity AI-visualisointityökalu, joka […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun