MIELI ry Hyvän mielen työpaikka® -merkki

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Järjestön verkkopalvelu

Hyvän mielen työpaikka® -merkki on käytännönläheinen työväline organisaatioille. Se kannustaa pysähtymään mielenterveyden äärelle ja tunnistamaan tekijöitä, jotka lisäävät mielenterveyden voimavaroja työssä tai kuluttavat niitä. Merkki rohkaisee yrityksiä johtamaan mielenterveyttä suunnitelmallisesti sekä motivoi työpaikkoja muokkaamaan omia toimintatapojaan ja rakenteitaan mieliystävällisemmiksi. Toistaiseksi maksuttoman Hyvän mielen työpaikka®-merkin myöntää MIELI Suomen Mielenterveys ry.

Aloitus ja tavoitteet

Suunnittelu aloitettiin työpajassa, jossa käytiin läpi sivuston tavoitetta, tarvittavia ominaisuuksia, käyttöliittymäratkaisuja sekä Mieli Ry:n brändi-ilmeen sovitettavuutta visuaalisen ilmeen suunnittelussa. Rakensimme asiakkaalle räätälöidyn WordPress-toteutuksen. Sivustolla käytetään harkiten lisäosia ja toteutuksessa on huomioitu projektin aikana esiin nousseet jatkokehityksen tavoitteet.

Sisältöjen päivitys

Vaikka vanhan sivuston sisällöt olivat toimivia ja käyttökelpoisia haluttiin sivuston ja hakulomakkeiden rakennetta sekä sisältöjä päivittää käyttäjäystävällisempään muotoon. Selkeät kategoriat, käyttäjäpolut, otsikoinnit sekä sisältökokonaisuudet tukevat nyt uuden sivuston käyttöä.

Hakulomake ja Oma Merkki

Verkkosivustojen keskeinen toiminnallisuus oli visuaalisesti houkuttelevan ja samalla helppokäyttöisen hakulomakkeen luominen. Keskeistä toteutuksessa oli löytää ratkaisu, joka mahdollistaa mm. lomakkeen tallentamisen keskeneräisenä. Lisäksi toiveena oli, että useampi organisaation henkilö voi työstää samaa hakulomaketta ja lomakkeelle voisi palata hakemuksen jättämisen jälkeen. Hakemuksen täyttämiseen ja täyttöohjeiden esittämiseen etsittiin ratkaisuja, jotta nämä ohjaisivat hakemuksen täyttäjää.

Merkin hakeminen ja OmaMerkki -palvelu

Rakensimme merkin hakijoille Oma Merkki palvelun, jonne käyttäjä voi perustaa organisaation ja kutsua muita organisaation henkilöitä työstämään yhdessä merkin hakulomakkeita. Lisäksi Oma Merkki -palvelu sisältää muita merkkiorganisaatioille tärkeitä ominaisuuksia kuten Merkin vanheneminen– muistutukset, materiaalipankin sekä mahdollisuuden katselmoida aiemmin jättämää hakemusta. Oma Merkki palveluun rakennettiin myös ajastettuja toiminnallisuuksia: esim. jatkohakemus ilmestyy palveluun kaksi kuukautta ennen merkkikauden loppua.


Sinua voisi kiinnostaa myös

Funeria – verkkopalvelu ja web-sovellus

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: Asiakaskohtainen ohjelmointityö

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Maksuton kuolemaan varautumisen ja kuolinpesän hoitamisen verkkopalvelu Funeria on verkkopalvelu joka on yksi osa eHautauksen pyrkimystä digitalisoida hautausalaa. Funeria koostuu kahdesta loppukäyttäjälle näkyvästä osasta: OmaPolku ja Kuolinpesästä sekä Statamic CMS sisällönhallintajärjestelmän osuudesta. OmaPolku osio keskittyy kuolemaan valmistautumiseen, ja siellä käyttäjät voivat merkitä omaisuuttaan, asiakirjoja, toiveita ja muuta tarpeellista tietoa kuolinpesän hoitajille. OmaPolku sisältää vahvan tunnistautumisen, […] Lue lisää

Pelkosenniemelle uusi kuntasivusto

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Toteutimme Pelkosenniemen kunnalle uuden, saavutettavuuskriteerit täyttävän kuntasivuston, joka vastaa kunnan visuaalisia toiveita ja ilmettä. Sivusto on suunniteltu mukautumaan eri päätelaitteille sekä täyttämään saavutettavuuskriteerit. Monipuoliset lohkot erilaisiin sisältötarpeisiin Sivusto on rakennettu WordPress-julkaisujärjestelmällä hyödyntäen helppokäyttöisiä, muokattavia ja uudelleenkäytettäviä lohkoja. Toteutus sisältää monipuoliset lohkot, kuten herokuvan, tekstilohkon, nostolohkon, videolohkon, kuvan ja tekstilohkon, yhteystietolohkon sekä mahdollisuuden ottaa yhteyttä. Näiden […] Lue lisää

Finnlinesin verkkopalvelu

Tekijä: Evermade

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin kuvaus ja tekninen toteutus Finnlinesin verkkopalvelu on kriittinen osa heidän liiketoimintaansa, ja vanha Drupal-alustalle rakennettu kokonaisuus kärsi teknisistä puutteista: navigointi oli monimutkaista, eikä rakenne palvellut riittävän hyvin eri käyttäjäryhmien tarpeita. Toteutimme uudistuksen WordPress-alustalle painottaen erityisesti käyttäjäkokemusta ja skaalautuvuutta. Keskeiset ratkaisut Kolme polkua: Rakensimme intuitiiviset navigointipolut matkustajille, rahtialan ammattilaisille ja yrityssidosryhmille. Jokainen ryhmä löytää tarvitsemansa […] Lue lisää

Keuruun kaupunki

Tekijä: Poutapilvi web design Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Poutapilvi uudisti Keuruun kaupungin verkkopalvelun kokoamalla erillisten palvelujen sisältöjä keuruu.fi-palvelun yhteiseen rakenteeseen. Kaupungin pääsivuston rinnalle tuotiin Visit Keuruun, vapaa-aikatoimen, Keuruun lukion ja Keuruun veden sisällöt. Henkilöstölle toteutettiin uusi intranet aiemman extranetin tilalle. Kokonaisuus yhtenäisti käyttäjän kokemusta ja helpotti kaupungin sisältöjen hallintaa. Työ alkoi konseptin kirkastamisesta ja rakenteen suunnittelusta. Poutapilvi vastasi myös käyttöliittymästä, visuaalisesta suunnittelusta ja […] Lue lisää

Liukuovitehtaan sivustouudistus

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Tiivistelmä Liukuovitehtaan sivustouudistuksen tavoitteena oli rakentaa käyttäjäystävällinen, palveleva ja visuaalisesti houkutteleva verkkosivusto, jossa tuotteet, ratkaisut ja tärkeimmät palvelut ovat helposti löydettävissä. Sivuston ilmeestä haluttiin tehdä raikas ja kevyt, ja suunnittelussa huomioitiin erityisesti mobiilikäytön sujuvuus. Lisäksi sivuston haluttiin ohjaavan kävijöitä luontevasti kohti yhteydenottoa ja tukevan näin uusien liidien syntymistä. Trimedia vastasi projektissa verkkosivuston suunnittelusta ja toteutuksesta […] Lue lisää

Solar.fi – Verkkokaupan ja sivuston uudistus

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Solar.fi:n verkkokauppa uudistettiin kokonaisvaltaisesti, sisältäen uuden visuaalisen ilmeen, modernisoidun teknisen toteutuksen ja tarkennetun asiakaspalvelunäkökulman. Projekti sisälsi paljon räätälöityjä asiakkaan toiveisiin ja tarpeisiin liittyen ratkaisuja. Kokonaisuus toteutettiin tiiviissä yhteistyössä asiakkaan ja digimarkkinointitoimisto Kuulun kanssa, jonka pitkäaikainen yhteistyö Solarin kanssa takasi sujuvan määrittelyvaiheen, jossa hyödynnettiin asiantuntemusta erityisesti markkinoinnin ja hakukoneoptimoinnin osalta. Auta minua valitsemaan -toiminnallisuus Kävijöiden tuotteenvalintaa […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun