Rainmaker

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Valve

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto yritysasiakkaille (B2B)

Otathan huomioon, että tämä referenssi on yli 3 vuotta vanha, joten referenssikuvauksen sisältö ei välttämättä enää edusta palvelun nykyistä tilannetta. Tuoreita julkaisuja samasta aihepiiristä löydät lisää Yrityksen sivusto yritysasiakkaille (B2B) -kategoriasivulta.

Rainmaker on Suomen suurin myynnin ja asiakastyön palveluyritys. Yritys palkkaa vuosittain yli 2000 työntekijää ympäri Suomen eri toimipisteisiin, tyypillisesti myynnin ja asiakaspalvelun tehtäviin.

Rainmakerin vanha sivusto oli tullut tiensä päähän ja sen epäiltiin jopa hankaloittavan liiketoiminnan kehittymistä, minkä johdosta sivustouudistus oli enemmän kuin ajankohtainen. Tärkeänä tavoitteena oli myös mahdollisimman eheän analytiikkatiedon kasaaminen, sillä lähtötilanteessa merkittävä osa sivuston liikenteestä valui erilliseen rekrytointijärjestelmään Teamtailoriin, mikä teki datalähtöisestä markkinoinnin kehittämisestä lähes mahdotonta.

Ratkaisumme oli tuottaa kattavasti räätälöity WordPress-sivusto, joka mahdollistaa markkinointisisältöjen ja kampanjasivujen luomisen suoraan verkkosivuille vähentäen riippuvuutta ulkoisesta rekrytointijärjestelmästä. Sivusto on integroitu Teamtailorin rekrytointialustaan, josta haetaan REST-rajapinnan läpi Rainmakerin asiakasyritysten avoimet työpaikat sekä hakulomakkeet ja niistä luodaan julkaisut WordPressiin. Lisäksi WP-sivuston työpaikkahakuun on haettu rajapinnan kautta Teamtailorissa käytetyt tägit ja luotu niistä suodattimet, joiden avulla sopivan paikan hakeminen onnistuu helposti ilman seikkailua kahden eri verkkopalvelun välillä.

Nykytilanteessa sivustolta saadaan eheästi koottua dataa työpaikkoja hakevien käyttäjien kävijäpoluista, aina liikenteen lähteestä hakemuksen lähetykseen asti. Lisäksi sivustosta saatiin hakijoille helpommin lähestyttävä ja kävijäkokemukseltaan eheämpi kokonaisuus, kun kaiken työnhakuun liittyvän pystyy tekemään yhden verkkopalvelun sisällä.

[HUOM! Tämä referenssi on alunperin julkaistu Kaimanan nimissä. Valve osti Kaimanan web-kehityksen ja asiakkuudet loppuvuodesta 2023.]


Sinua voisi kiinnostaa myös

Bolt.Works

Tekijä: Valve

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Suomen nopeimmin kasvava henkilöstöpalveluyhtiöltä Bolt.Worksiltä löytyy teknologinen huippuosaaminen ja halu rakentaa uudenlaista työelämää. Heidän kauttaan löydät teollisuuden, logistiikan, hotelli- ja ravintola-alan, rakentamisen, kaupan alan, kiinteistöhuollon sekä toimistopuolen työt ja tekijät nopeasti ja helposti.  Bolt.Works halusi uudistaa verkkopalvelunsa vastaamaan paremmin tämän hetken ja tuleviin vaatimuksiin. Tavoitteena oli ohjata työntekijät ja yritysasiakkaat entistä paremmin pitkälle digitalisoituun prosessiin […] Lue lisää

Sako Suomi

Tekijä: Karhu Helsinki

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Yli satavuotias, suomalainen aseyhtiö Sako julkaisi uuden kotimaan markkinoille suunnatun Sakosuomi.fi-sivuston täysin uudistuneena. Digitoimisto Karhu Helsinki vastasi sivuston konseptista, suunnittelusta ja rakentamisesta. Asealan pioneeri Sako on osa maailman vanhinta teollista perheyhtiötä, Beretta-konsernia. Usean tuotemerkin yhdistelmäsivusto uudistui 16 brändisivuston kokonaisuudeksi Sakon Suomen markkinoille suunnattu aiempi sivusto esitteli sekä Sakon että lukuisien muiden Beretta-konsernin tuotemerkkien tuotteita. Koko […] Lue lisää

Helsingin yliopiston ylioppilaskunta

Tekijä: Valve

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

HYY eli Helsingin yliopiston ylioppilaskunta toimii opiskelijoiden edun puolesta. HYY tekee vaikuttamistyötä niin yliopiston, kaupungin kuin yhteiskunnankin tasolla. HYY:n verkkopalvelu oli alun perin rakennettu toisen toimittajan räätälöidyllä headless CMS -mallilla, jossa WordPress hoiti julkaisujärjestelmän virkaa ja käyttöliittymäkerros oli erillään toteutettu Next.js/React-pohjaisena. Toteutus oli kuitenkin ongelmallinen, sisälsi vanhentuneita kirjastoja, eikä edellisen toimittajan puolelta riittänyt enää osaamista […] Lue lisää

Adaton verkkosivustouudistus

Tekijä: Paper Planes Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Adato Energia Oy on koulutuksia sekä viestintä- ja tietopalveluita tarjoava yritys, joka palvelee suomalaisia energia-alan yhtiöitä. Adato tekee monipuolisesta ja nopeasti muuttuvasta energia-alasta helposti ymmärrettävän, sekä yritysasiakkaille että kuluttajille. Teimme Adatolle WordPress-verkkosivuston jo vuonna 2019, joten oli luontevaa jatkaa Adaton kumppanina myös nyt. Aiemman verkkosivuston visuaalinen ilme, rakenne, käytettävyys ja skaalattavuus kaipasivat uudistamista tälle vuosikymmenelle. […] Lue lisää

NYAB Group

Tekijä: Valve

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Infrastruktuuriprojekteihin sekä puhtaaseen energiaan erikoistunut ruotsalainen NYAB ja suomalainen uusiutuvan energian kehittäjä Skarta Energy yhdistivät voimansa maaliskuun 2023 lopussa. Yhdistymisen tavoitteena on kiihdyttää vauhtia puhtaan tulevaisuuden rakentamisessa. Tällä hetkellä yli 70 prosenttia konsernin liikevaihdosta tulee Ruotsista, jossa NYAB on saavuttanut poikkeuksellisen kannattavaa orgaanista kasvua ja rakentanut vahvan yrityskulttuurin sekä arvostetun brändin. Kaimana auttoi NYABia uuden […] Lue lisää

Musiikkituottajat – IFPI Finland ry

Tekijä: Valve

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

IFPI on suomalainen edunvalvontajärjestö, joka edustaa musiikin tuottajia ja levy-yhtiöitä maassa. Sen tehtävänä on edistää suomalaista musiikkia ja alan toimintaedellytyksiä sekä valvoa musiikin tekijänoikeuksia ja levymyyntitilastoja. Musiikkituottajat – IFPI Finland toimii yhteistyössä kansainvälisen IFPI:n kanssa ja vaikuttaa musiikkialan kehitykseen niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. IFPI:n verkkosivusto oli vanhentunut teknisesti ja kaipasi sen vuoksi saneerausta. Sivustolle kaivattiin […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun