Hankkija Finnish Feed Innovations

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Mediasignal

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto kuluttajille, Yrityksen sivusto yritysasiakkaille (B2B)

Otathan huomioon, että tämä referenssi on yli 4 vuotta vanha, joten referenssikuvauksen sisältö ei välttämättä enää edusta palvelun nykyistä tilannetta. Tuoreita julkaisuja samasta aihepiiristä löydät lisää Yrityksen sivusto kuluttajille -kategoriasivulta.

Hankkija Oy on perinteikäs toimija suomalaisessa maatalous- ja konekaupassa. Yhtiön valmistamia rehuja viedään yli 30 maahan. Hankkija Finnish Feed Innovations (Hankkija FFI) jatkaa vuonna 2007 konserniin ostetun Suomen Rehu Oy:n tarinaa. Yksikkö vastaa sekä rehuteollisuuden biotieteellisestä tutkimus- ja kehitystoiminnasta että tuoteryhmän vientiliiketoiminnasta.

Hankkija FFI:n tavoitteena oli parantaa verkkosivujen pääkohderyhmien käyttäjäkokemusta ja kansainvälinen verkkopalvelu suunniteltiin palvelemaan jälleenmyyjäasiakkaita yli 30 maassa. Uudessa B2B-asiakkaille räätälöidyssä ratkaisussa sisältörakenne perustuu käyttäjäpolkuihin. Siipikarjan, sikojen sekä märehtijöiden (nautakarja ja lampaat) rehutuotteet löytyvät helposti etusivulta. Sivusto on toteutettu WordPress-alustalle.

Samalla otettiin kuitenkin huomioon loppuasiakkaita kiinnostava tuotetietous ja osana sitä biotieteellisen rehuteollisuuden kehitystoiminnasta kertominen.

Olemme toimittaneet Hankkijalle useita tuotebrändisivustoja WordPress-alustalla, joihin olemme toteuttaneet integraatioita erilliseen tuotehallintajärjestelmään.


Sinua voisi kiinnostaa myös

Suomen kansallinen ruokahävikkitiekartta

Tekijä: Mediasignal

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Suomen kansallinen ruokahävikkitiekartta -sivusto on Luonnonvarakeskus Luken ylläpitämä verkkopalvelu, jossa alan toimijat voivat viestiä innovaatioista, keinoista ja hankkeista, jotka vähentävät elintarvikejätettä ja ruokahävikkiä. Sivustolle on koottu ja kootaan jatkossa Suomessa toteutettavia ruokahävikin vähentämisratkaisuja, meneillään olevia hankkeita sekä oppaita alan toimijoille ruokahävikin vähentämiseksi. Luonnonvarakeskuksen tutkijat ovat käyneet läpi lukuisia tieteellisiä artikkeleita, pitäneet työpajoja alan toimijoille, haastatelleet […] Lue lisää

Tampereen steinerkoulu

Tekijä: Mediasignal

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Tampereen steinerkoulu on luokista 0–9 ja lukiosta koostuva yksityinen koulu Tampereen Muotialassa. Steinerkoulun pedagogiikka perustuu kokonaiskäsitykseen ihmisestä, hänen kasvustaan ja kehityksestään. Verkkosivu-uudistuksen selkeänä tavoitteena oli nostaa kiinnostusta koulua ja sen toimintaa kohtaan ja tarjota uusia digitaalisia välineitä kasvattaa oppilasmäärää. Verkkopalvelu avaa ovet steinerpedagogiikan käytäntöihin ja tekemisiin Verkkopalvelua lähdettiin suunnittelemaan aivan uudenlaisesta näkökulmasta. Halusimme vastata kohderyhmien […] Lue lisää

Suomen Uusiutuvat

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Lähtökohdat Suomen Uusiutuvat (entinen Suomen Tuulivoimayhdistys) toimii energia-alan edelläkävijöiden edunvalvojana ja tietopankkina, mutta vanha sivusto ei täysin palvellut yhdistyksen kasvavia tarpeita. Tavoitteena oli luoda nimiuudistuksen myötä uudistetun brändin pohjalta uskottava, läpinäkyvä ja proaktiivinen viestintäkanava, joka tukee niin jäsenmäärän kasvua, tiedon jakamista kuin vaikuttamistyötä. Haasteina olivat erityisesti sisällön jäsentely, käyttäjäpolut ja navigaation selkeys. Myös manuaalinen päivittäminen […] Lue lisää

Rinki

Tekijä: Mediasignal

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Uuden brändi-ilmeen mukainen verkkopalvelu pakkausten kierrättämisen edistämiseksi Ringin brändiuudistuksen yhteydessä haluttiin uudistaa verkkosivusto kokonaisuudessaan. Uudistus piti sisällään uuden ulkoasun ja käyttöliittymän, sivuston kolmelle eri kielelle, integraatioita, dynaamisia lomakkeistoja sekä kattavan karttatoiminnallisuuden ja yrityslistaushakemiston. Mediasignal vastasi sivuston teknisestä toteutuksesta ja projektin läpiviennistä. Ekopistekartta on palvelun suosituin toiminnallisuus ja kattaa kaikki Ringin ekopisteet (1800 kpl) kartalla tietoineen. […] Lue lisää

Finnfund – uusi verkkopalvelu ja digimarkkinointi

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Lähtökohdat verkkopalvelu-uudistukseen Finnfund on suomalainen kehitysrahoitusyhtiö, joka rahoittaa kestävän kehityksen mukaisia hankkeita kehittyvissä maissa. Finnfundin tavoitteena on tukea yksityisen sektorin investointeja tarjoamalla lainoja, pääomasijoituksia ja asiantuntijatukea. Finnfund pyrkii edistämään talouskasvua ja uusien työpaikkojen syntymistä sekä kehittämään ilmastoratkaisuja, jotka auttavat hillitsemään ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja tukevat kestävämpää tulevaisuutta. Yhtiö toimii laajasti erityisesti Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa, […] Lue lisää

Polarputken B2B-verkkokauppa

Tekijä: Mediasignal

Tärkein teknologia: Asiakaskohtainen ohjelmointityö

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Selkeyttä, nopeutta ja sujuvuutta B2B-verkkokauppaan räätälöidyn headless-ratkaisun myötä Mediasignal toteutti Polarputkelle headless-teknologiaa hyödyntävän julkisen verkkosivuston sekä B2B-verkkokaupan, johon sisällytettiin WordPress-sisällönhallinta ja Akeneo PIM:iin pohjautuva tuotetiedonhallintaratkaisu. Verkkokaupan kehitystyö sai alkunsa, kun Polarputki halusi tarjota asiakkailleen mahdollisuuden verkko-ostamiseen ajasta ja paikasta riippumatta. Verkkokaupparatkaisun myötä Polarputki haki myös varmempaa tilaustenkäsittelymallia, myyjille lisää aikaa asiakaspalveluun sekä tietysti myös verkkokaupan […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun