Kaksplus.fi

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Hion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Uutissivusto, verkkolehti tai blogi

Hion teki uudistetun Kaksplus.fi-sivuston teknisen toteutuksen

Vuonna 1969 perustettu Kaksplus on Suomen vanhin vanhemmuuteen keskittynyt media. Brändillä on pitkä historia printissä ja jo yli 20 vuotta takana myös verkossa. Nykyään Kaksplus on olemassa vain digitaalisessa muodossa.

Kaksplus.fi on kehittynyt vertaistukea vanhemmille tarjoavasta keskustelufoorumista, ja sittemmin myös Suomen ensimmäisestä perheblogiportaalista, mediaksi, joka tarjoaa tänä päivänä laadukasta journalistista sisältöä vauvahaaveilusta, raskaudesta, synnytyksestä lähtien aina lapsen murrosikään asti.

Kaksplus haluaa olla kokonaisvaltainen vanhemmuuden digipalvelu.

Otavamedia lähti työstämään konseptia uudelle palvelulle Qvikin kanssa, ja me otimme kopin projektista kun oli teknisen toteutuksen aika. Lopullisen tuotoksen speksit elivät projektin edetessä, ja lopputulos onkin osoitus kustannustehokkaasta ja ketterästä tavasta uudistaa olemassa olevan päälle.

Tekniset yksityiskohdat:

  • Projektin ohjelmointi, testaus ja käyttöönotto toteutettiin sprinttimallilla
  • Muutettiin sivusto käyttämään lohkopohjaista Gutenberg-editoria aiemman Classic Editorin sijaan
  • Rikastettiin lohkovalikoimaa uusilla lohkoilla
  • Uusittiin sivuston ulkoasu
  • Toteutettiin kevyt integraatio Neuwo-sisältösuosituspalveluun

Myös keskustelufoorumi on edelleen aktiivinen osa sivustoa (mutta ei kuulunut tähän projektiin).


Sinua voisi kiinnostaa myös

Plussalaiset-verkkosovellus

Tekijä: Hion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin tyyppi: Uutissivusto, verkkolehti tai blogi, Web-sovellus, mobiilisovellus tai asiointipalvelu, Yrityksen sivusto kuluttajille

Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen Loimme yhdessä Kaksplussan kanssa Plussalaiset-verkkosovelluksen, joka tarjoilee personoitua sisältöä ja etuja vanhemmille ja odottajille lapsen iän ja vanhemmuuden elinkaaren mukaan. Kaksplussan toimintakenttä on murroksessa Kaksplus on Otavamedian omistama, Suomen johtava digitaalinen vanhemmuusmedia. Kaksplus on edelläkävijä digitaalisten palveluiden kehittämisessä ja tarjoaa lukijoilleen ajankohtaista ja luotettavaa tietoa […] Lue lisää

Kilpailu- ja kuluttajaviraston sivustouudistus

Tekijä: Hion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Projektin tyyppi: Julkishallinnon verkkopalvelu

Erityistä: Projektin osana tehty käyttäjätutkimus oikeilla loppukäyttäjillä

Kilpailu- ja kuluttajavirasto KKV:n verkkopalvelun suunnittelu- ja toteutusprojekti starttasi kovalla vauhdilla elokuussa 2021. Tavoitteena oli saada vuoden 2021 loppuun mennessä uusi verkkopalvelu sekä KKV:lle että Euroopan kuluttajakeskus ECC:lle, mikä mahdollistettiin WordPress Multisite -alustan päälle tehdyllä ratkaisulla. Tiukasta aikataulusta huolimatta projekti eteni aikataulussa ja uudet verkkopalvelut julkaistiin joulukuussa 2021. Uudistuksen tavoitteet oli työstetty KKV:n johdon, viestinnän […] Lue lisää

Lotta Svärd -säätiö

Tekijä: Poutapilvi web design Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Järjestön verkkopalvelu

Lotta Svärd Säätiön tarve verkkosivu-uudistukselle oli tyypillinen: käsissä olivat tekniikaltaan, sisällöltään ja ilmeeltään vanhentuneet verkkosivut. Lisäksi säätiön eri toiminnoilla oli omia verkkosivuja erilaisilla URL-osoitteilla, mikä rikkoi yhtenäistä brändiä ja vaikeutti tiedon löytämistä. Uudistetun verkkosivuston tavoitteena on tukea Lotta Svärd Säätiön brändiä sekä lottaperinnön uudistamista ja tulevaisuuteen suuntautumista. Useat eri säätiön toiminnot, kuten Lottasäätiö, Lottamuseo ja […] Lue lisää

Tampereen kaupungin multisiteprojekti

Tekijä: Hion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Projektin tyyppi: Julkishallinnon verkkopalvelu, Kunnan verkkopalvelu

Suunnittelimme ja toteutimme Tampereen kaupungille WordPress Multisite -ratkaisuun pohjautuvan erillissivustojen kokonaisuuden yhdessä Suomen laajimmista WordPress-projekteista. Projektin tavoitteena oli tuottaa käyttäjälähtöisesti suunniteltuja, saavutettavia ja mobiilisti sujuvakäyttöisiä Tampereen kaupungin verkkosivustoja samalle WordPress Multisite-alustalle vuosien 2021 ja 2022 aikana. Kokoluokaltaan reilusti EU-kynnysarvon ylittävä projekti sisälsi muun muassa seuraavien sivustojen uudistuksen: https://www.muumimuseo.fi https://www.tamperefilharmonia.fi https://www.tampereenvesi.f https://www.sarahildenintaidemuseo.fi https://www.tampereentaidemuseo.fi https://www.tredu.fi Laajassa projektissa […] Lue lisää

Kuluttajaliiton verkkosivusto

Tekijä: Hion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Järjestön verkkopalvelu

Erityistä: Saavutettavuus testattu ja huomioitu osana projektia

Geniem käynnisti Kuluttajaliiton kanssa kuluttajaliitto.fi-sivuston uudistusprojektia keväällä 2020. Kuluttajaliitolla oli tarve uudistaa 5 vuotta vanha WordPress-sivusto uudelle alustalle ratkaisulla, joka helpottaisi sisältöjen ylläpitoa, poistaisi ylläpidossa tehtävää tuplatyötä, parantaisi loppukäyttäjille mobiilikäytettävyyttä ja korjaisi huomatut saavutettavuuspuutteet. Kuluttajaliiton verkkosivuston tavoitteet ja osa-alueet Mikä on Kuluttajaliitto? Kuluttajaliitto on Suomen ainoa kaikille avoin kuluttajien ja julkisten palveluiden käyttäjien edunvalvonta-, koulutus- […] Lue lisää

Uusi suomalainentyo.fi

Tekijä: Into-Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin tyyppi: Järjestön verkkopalvelu

Suomalaisen työn liitosta tuli Suomalainen työ. Järjestön brändin visuaalinen ilme uudistettiin, joten myös verkkopalvelun oli aika päivittyä vastaamaan nykyaikaa niin käyttöliittymän kuin toimintojen osalta. Tuore WordPress-verkkopalvelu pitää sisällään lukuisia räätälöityjä sisältötyyppejä ja aimo kasan sisältölohkoja sisältöjen monipuoliseen esittämiseen. Rohkea ja näyttävä visuaalinen ilme tuo lisämaustetta monipuolisiin toiminnallisuuksiin. Palvelussa on priorisoitu mobiilikäytettävyyttä ja saavutettavuutta. Palvelun yksi […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun