A-Katsastus

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Hion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto kuluttajille

A-Katsastus on Suomen johtava yksityinen ajoneuvokatsastusten, rekisteröintien ja kuljettajantutkintojen tarjoaja. Lähdimme uudistamaan A-Katsastuksen verkkopalvelukokonaisuutta tilanteessa, jossa konsernilla oli neljä erillistä sivustokokonaisuutta. Tämä näkyi hajanaisena asiakaskokemuksena. Myös silloinen sisällönhallintajärjestelmä koettiin kankeaksi käyttää.

Asiakkaamme tavoitteena olikin yhtenäistää kävijän asiakaskokemusta, ja luoda kokonaisuus, joka palvelee loppuasiakasta parhaalla mahdollisella tavalla.

Projekti alkoi syväluotaavalla konseptointityöllä mm. kohderyhmäkartoituksen myötä, jonka pohjalta luotiin sisältökonsepti ja yleinen informaatioarkkitehtuuri. Tärkeimpien kohderyhmien erityispiirteet ja tarpeet käsiteltiin huolella yhteisissä työpajoissa. Samalla määriteltiin onnistumisen mittarit tärkeimmille kohderyhmille.

Konseptoinnin tuloksena A-Katsastus sai toteutuksen kilpailutuksen tueksi määrittelydokumentin, informaatiohierarkian kuvauksen ja alustavat ulkoasu- ja käyttöliittymäsuunnitelmat.

Konseptin pohjalta lähdimme toteuttamaan uutta verkkopalvelua fokuksenamme mainio käyttäjäkokemus, suorituskyky, käytettävyys ja saavutettavuus.

Hion tekniseksi kehityskumppaniksi kilpailutuksen pohjalta

A-Katsastus kilpailutti verkkopalvelun toteutuksen, jonka myötä Hion (silloinen Geniem) valikoitui toteutuskumppaniksi projektiin, joka starttasi täydellä teholla pari kuukautta myöhemmin.

Asiakas oli jättänyt määrittelyyn tilaa muutoksille ja tarkennuksille, joten ennen varsinaista toteutusta suunnittelijamme teki tarvittavat, responsiiviset käyttöliittymäsuunnitelmat loppuun, ja johti yhdessä asiakkaan kanssa tehtyä määrittelyn tarkennusta. Samoin tekninen määrittely ja suunnittelu sisältyi toteutusvaiheen valmisteluihin, minkä jälkeen toteutus oli valmis alkamaan.

A-Katsastus ymmärsi uuden verkkopalvelun huolellisen suunnittelun merkityksen, joten siihen myös panostettiin.

WordPress valikoitui A-Katsastuksen julkaisujärjestelmäksi

A-Katsastus oli tehnyt huolellisen esiselvityksen uudelle verkkopalvelulle sopivasta julkaisujärjestelmästä. Tämän pohjalta WordPress valikoitui julkaisujärjestelmäksi, koska sen todettiin olevan laajennettavuuden ja kustannustehokkuuden kannalta paras ratkaisu.

Vastasimme WordPressin päälle rakentuvan järjestelmän tietoturvallisesta toteutuksesta. Asiakkaan toiveesta toteutuksessa käytettiin ensisijaisesti WordPressin ja siihen saatavilla olevien, huolella valikoitujen lisäosien ominaisuuksia. Esimerkiksi ylläpitokäyttöliittymän käyttäjätasoissa ja -oikeuksissa hyödynnettiin täysin WordPressin omia ominaisuuksia.

Palvelun toiminnallisuuksia

Suodatettu haku palvelupisteistä (Rajapinta tietojen hakemiselle)

Etsi lähin palvelupiste -toiminto.

API, joka luotiin projektin aikana. Mahdollistaa palvelupisteiden tietojen haun manuaalisen päivitystyön sijaan. Kun palvelupiste päivittää tietojaan, ne päivittyvät automaattisesti sivustolle.

Katsastuksen muistutuspalvelu

Tilaa katsastusmuistutus -toiminto.

Asiakas voi tilata itselleen muistutuksen katsastuksesta lomakkeen kautta.

Lopputulos

Lopputulos on ollut asiakkaalle mieluinen ja projektille asetetut tavoitteet asiakaskokemuksen yhtenäistämisestä toteutuivat. Neljä erillistä palvelua saatiin tuotua järkeväksi, teknisesti toimivaksi ja helppokäyttöiseksi kokonaisuudeksi.

Asiakkaan aktiivinen rooli ja ketterä lähestymistapa myötävaikutti suuresti projektin onnistumiseen, ja yhteistyö on ollut molemmin puolin antoisaa. Uskomme, että tämä näkyy myös lopputuotoksessa.

Olemme sittemmin laajentaneet yhteistyötämme uudistamalla myös ajanvarauspalvelut A-Katsastukselle, sekä konserniin kuuluville K1 Katsastukselle ja Katsastajasi.fi:lle. Lisäksi kahden viimeksi mainitun verkkopalvelut uusittiin. Yhteistyömme jatkuu palveluiden jatkokehityksen ja uusien kehityshankkeiden merkeissä.

Hion erottui edukseen erityisesti tarjousten esittelytilaisuuksissa, joissa välittyi vahvan osaamisen lisäksi positiivinen asenne ja tekemisen meininki. Tehdyt projektit ovat pysyneet ilahduttavan hyvin budjetissa ja aikataulussa matkan varrella vastaan tulleista haasteista huolimatta.

Tomi Pakkanen, IT-kehityspäällikkö

Erinomainen projektinhallinta, asiakaspalvelu ja asiakkaan liiketoiminnan ymmärtäminen


Sinua voisi kiinnostaa myös

Veho.fi:n verkkopalvelu-uudistus

Tekijä: Hion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto kuluttajille

Saumattomia asiakaskokemuksia modernin teknologian avulla Veho on yli 80-vuotias suomalainen, perheomisteinen yritys, joka maahantuo ja myy henkilöautoja ja hyötyajoneuvoja, sekä tarjoaa huoltopalveluita. Viime vuosina Vehon liiketoiminta on kansainvälistynyt, ja toimintoja on laajennettu yritysostoin Ruotsin lisäksi myös Baltian maihin. Juuri kansainvälistyminen on tuonut tiukempia vaatimuksia Vehon digitaalisille kanaville. Taustajärjestelmien tulee toimia ja datan tulee olla yhtenäistä, […] Lue lisää

Lotta Svärd -säätiö

Tekijä: Poutapilvi web design Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Järjestön verkkopalvelu

Lotta Svärd Säätiön tarve verkkosivu-uudistukselle oli tyypillinen: käsissä olivat tekniikaltaan, sisällöltään ja ilmeeltään vanhentuneet verkkosivut. Lisäksi säätiön eri toiminnoilla oli omia verkkosivuja erilaisilla URL-osoitteilla, mikä rikkoi yhtenäistä brändiä ja vaikeutti tiedon löytämistä. Uudistetun verkkosivuston tavoitteena on tukea Lotta Svärd Säätiön brändiä sekä lottaperinnön uudistamista ja tulevaisuuteen suuntautumista. Useat eri säätiön toiminnot, kuten Lottasäätiö, Lottamuseo ja […] Lue lisää

Suomen Yrittäjät – mobiilisovellus jäsenille

Tekijä: Hion

Tärkein teknologia: Asiakaskohtainen ohjelmointityö

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin tyyppi: Järjestön verkkopalvelu, Web-sovellus, mobiilisovellus tai asiointipalvelu

Loimme Suomen Yrittäjien kanssa mobiilisovelluksen, joka tuo jäsenedut ja tärkeät sisällöt jokaisen yrittäjän ulottuville. Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Digitaalisuus on todella keskeinen asia Suomen Yrittäjille. Organisaatio on panostanut viime vuosina vahvasti […] Lue lisää

Uusi suomalainentyo.fi

Tekijä: Into-Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin tyyppi: Järjestön verkkopalvelu

Suomalaisen työn liitosta tuli Suomalainen työ. Järjestön brändin visuaalinen ilme uudistettiin, joten myös verkkopalvelun oli aika päivittyä vastaamaan nykyaikaa niin käyttöliittymän kuin toimintojen osalta. Tuore WordPress-verkkopalvelu pitää sisällään lukuisia räätälöityjä sisältötyyppejä ja aimo kasan sisältölohkoja sisältöjen monipuoliseen esittämiseen. Rohkea ja näyttävä visuaalinen ilme tuo lisämaustetta monipuolisiin toiminnallisuuksiin. Palvelussa on priorisoitu mobiilikäytettävyyttä ja saavutettavuutta. Palvelun yksi […] Lue lisää

Tampereen kaupungin multisiteprojekti

Tekijä: Hion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Projektin tyyppi: Julkishallinnon verkkopalvelu, Kunnan verkkopalvelu

Suunnittelimme ja toteutimme Tampereen kaupungille WordPress Multisite -ratkaisuun pohjautuvan erillissivustojen kokonaisuuden yhdessä Suomen laajimmista WordPress-projekteista. Projektin tavoitteena oli tuottaa käyttäjälähtöisesti suunniteltuja, saavutettavia ja mobiilisti sujuvakäyttöisiä Tampereen kaupungin verkkosivustoja samalle WordPress Multisite-alustalle vuosien 2021 ja 2022 aikana. Kokoluokaltaan reilusti EU-kynnysarvon ylittävä projekti sisälsi muun muassa seuraavien sivustojen uudistuksen: https://www.muumimuseo.fi https://www.tamperefilharmonia.fi https://www.tampereenvesi.f https://www.sarahildenintaidemuseo.fi https://www.tampereentaidemuseo.fi https://www.tredu.fi Laajassa projektissa […] Lue lisää

Kilpailu- ja kuluttajaviraston sivustouudistus

Tekijä: Hion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Projektin tyyppi: Julkishallinnon verkkopalvelu

Erityistä: Projektin osana tehty käyttäjätutkimus oikeilla loppukäyttäjillä

Kilpailu- ja kuluttajavirasto KKV:n verkkopalvelun suunnittelu- ja toteutusprojekti starttasi kovalla vauhdilla elokuussa 2021. Tavoitteena oli saada vuoden 2021 loppuun mennessä uusi verkkopalvelu sekä KKV:lle että Euroopan kuluttajakeskus ECC:lle, mikä mahdollistettiin WordPress Multisite -alustan päälle tehdyllä ratkaisulla. Tiukasta aikataulusta huolimatta projekti eteni aikataulussa ja uudet verkkopalvelut julkaistiin joulukuussa 2021. Uudistuksen tavoitteet oli työstetty KKV:n johdon, viestinnän […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun