Rengasmarket

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Avidly

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto kuluttajille

Laaja sivustorypäs talttui helposti ylläpidettäväksi ja asiakaslähtöiseksi

Rengasmarketing verkkosivun ja verkkokaupan uudistuksen vaikutukset näkyvät myös analytiikan puolella. Uuden teknologian ja parempien SEO-työkalujen tuella orgaaninen liikenne on kasvanut 20 % edellisvuoden 2 kk:n vertailujaksoon nähden.

Lähtökohta – Brändi, jolla yli 30 eri sivustoa

Rengasmarket on suomalainen yli 60 kauppiaan muodostama autonrenkaiden vähittäismyyntiketju, joka tarjoaa asiakkaille renkaita, vanteita ja niiden oheispalveluja.

Vuoden 2022 lopulla Rengasmarket oli juuri päivittänyt brändiään, ja myös verkkosivustot tuli päivittää uudistuneen ilmeen mukaiseksi.

Rengasmarketin senhetkinen verkkopresenssi koostui WordPress-pohjaisesta ketjun pääsivustosta, joka sisälsi myös kuluttajaverkkokaupan, sekä yli 30:sta erillisestä jälleenmyyjäsivustosta. Sivustoryppään sisältöjen päivitys esimerkiksi sesonkiaikoihin vaati samojen muutosten tekemistä jokaiseen sivustoon, mistä seurasi paljon manuaalista työtä ja turhia kustannuksia.

Ratkaisu – Yksinkertaisempi WordPress multisite-ratkaisu, jota on helppoa ja edullista ylläpitää

Sisällön ja kustannusten hallinnan parantamiseksi Rengasmarketin verkkosivuston tekninen ratkaisu vaati kokonaisvaltaisen uudistuksen. Uudistukseen sisältyii sekä nopeita toimenpiteitä että tarkasti suunniteltuja, laajempia kokonaisuuksia.

Avidly ja Rengasmarket aloittivat yhteistyön vuoden 2022 lopulla. Ensimmäiseksi rengasmarket.fi-sivustolle toteutettiin kattava tekninen auditointi. Seuraavana nopeana toimenpiteenä verkkosivustot siirrettiin uuteen palvelinympäristöön WordPress-multisite-asennukseen ja Avidlyn ylläpitoon. Tämän ansiosta Rengasmarket maksoi jatkossa yli 30 erillisen sivuston ylläpidon sijaan vain yhden sivuston ylläpidosta. Samalla Avidly toi uuden ilmeen kustannustehokkaasti sivustolle olemassa olevia visuaalisia elementtejä hyödyntäen.

Tämän jälkeen laadittiin kehityssuunnitelma sivustouudistukselle ja aikataulu, jota Avidly lähti toteuttamaan alkuvuodesta 2023.

Toteutus – Keskitetyt sisältöpäivitykset helpottavat lähes 30 kauppiassivuston ylläpitoa

Uudistusprojekti aloitettiin strategiavaiheella, missä määriteltiin sivuston tavoitteet, kohderyhmät, ostopolut ja toiminnallisuudet. Tämän jälkeen suunniteltiin uusi käyttöliittymä ja prototyyppi sisältönäkymistä. Käyttöliittymä toteutettiin Avidlyn omalla WordPress-teemalla hyödyntäen WordPressin Full Site Editing (FSE) -ominaisuuksia. Sivustolle toteutettiin useita räätälöityjä toiminnallisuuksia, kuten verkkokaupan tuotteiden haku ja suodatus sekä jälleenmyyjien hakutoiminto.

Sivustoille toteutettiin myös verkkokauppa joka otettiin alkuvaiheessa käyttöön pääsivustolla ja osassa jälleenmyyjäsivustoja. Kaikkiin jälleenmyyjäsivustoihin tehtiin valmius verkkokaupan käyttöönottoon myöhemmässä vaiheessa. Tätä ennakoiden sivusto suunniteltiin ja toteuttiin saavutettavaksi, jotta se täyttää 2025 voimaan astuvan EU:n esteettömyysdirektiivin.

Sivustojen tuotteet ja verkkokaupan toiminnot toteutettiin WordPressin Woocommerce-lisäosalla. Tuotteiden tilausmahdollisuus toteutettiin konversion optimoimiseksi suoraan tuotesivulta tapahtuvalla tilauslomakkeella perinteisen ostoskorin ja kassan sijaan.

Projektin aikana syntyi paljon ideoita, miten keskitettyjä ratkaisuja hyödyntäen Rengasmarket pystyy säästämään aikaa ja rahaa sisällön ylläpitoon liittyen. Uudistuksen jälkeen esimerkiksi Rengasmarket-ketjun myymien renkaiden tuotetiedot ja varastosaldot päivitetään keskitetysti pääsivuston kautta, mistä ne synkronoituvat automaatiolla jälleenmyyjien sivustoille. Myös ketjun lehdistötiedotteet julkaistaan keskitetysti pääsivuston kautta kaikille jälleenmyyjäsivustoille. Lisäksi jälleenmyyjien yhteystiedot ja aukioloajat päivittyvät jälleenmyyjien sivustolta automaattisesti Rengasmarketin pääsivustolle.

Rengasmarket.fi pääsivustolle käyttöönotettiin Google Analytics 4 -analytiikkapalvelu, johon räätälöitiin verkkokaupan myynnin seuranta. Jälleenmyyjien sivustoille käyttöönotettiin Matomo-analytiikkaseuranta.


Sinua voisi kiinnostaa myös

Suomen Tiedekustantajien liiton verkkosivusto

Tekijä: Barabra

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Järjestön verkkopalvelu

Suomen tiedekustantajien liitto ry – Förbundet för vetenskapspublicering i Finland rf huolehtii kotimaisten tiedekustantajien ja -julkaisijoiden eduista tekijänoikeuskysymyksissä ja muissa tiedekustantamiseen ja -julkaisemiseen liittyvissä asioissa. Barabra suunnitteli ja toteutti asiakkaalle uuden räätälöidyn WordPress-verkkosivuston. Aiempi sivusto oli käyttöliittymältään ja tekniseltä toteutukseltaan tullut käyttöikänsä päähän ja se haluttiin uudistaa nykyisten vaatimusten tasolle. Sivuston pääkäyttäjäryhmä on tarkasti määriteltävissä. […] Lue lisää

Nykytaiteen museo Kiasma

Tekijä: Avidly

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin tyyppi: Julkishallinnon verkkopalvelu

Kiasma on yksi Suomen suosituimmista museosta. Helsingin keskustassa sijaitseva nykytaiteen museo esittää, kerää ja tekee tunnetuksi nykytaidetta. Näyttelyiden lisäksi Kiasmassa järjestetään esityksiä ja tapahtumia. Kiasma on osa Kansallisgalleriaa. Kiasman verkkosivuston uudistuksen tavoitteena oli toteuttaa asiakaslähtöinen sivusto, joka on niin visuaalisesti kuin teknisestikin nykyaikainen ja muokkautuva, mobiilioptimoitu, helposti päivitettävä, tietoturvallinen sekä EU:n saavutettavuusdirektiivin vaatimukset täyttävä. Projekti […] Lue lisää

Suomen rokotetutkimus (FVR)

Tekijä: Avidly

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto kuluttajille

Uutena yrityksenä Suomen rokotetutkimus (FVR) kaipasi sekä lisää tunnettuutta että ammattimaisuutta viestivät verkkosivut. Visuaalisen ilmeen päivitys ja verkkosivuston uudistus olivat tärkeä osa tavoitteen saavuttamista. Lähtötilanne – Kansainvälisesti tunnustettu rokotetutkimuksen asiantuntija Suomen rokotetutkimus (FVR) on 2022 toimintansa aloittanut kaupalliseen rokotetutkimukseen erikoistunut valtion erityistehtäväyhtiö. FVR:llä tutkitaan rokotteiden tehoa, turvallisuutta ja vaikuttavuutta vuosikymmenten kokemuksella ja kansainvälisesti tunnustetulla, tieteellisesti […] Lue lisää

Tiera

Tekijä: Avidly

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto kuluttajille

Kuntien Tiera on kuntakentän toiminnan uudistaja ja rakentaa tulevaisuuden kuntapalveluita. Tiera tarjoaa ja kehittää valtakunnallisena, kuntaorganisaatioiden ja hyvinvointialueiden omistamana yhtiönä valmiiksi tuotteistettuja ja kilpailutettuja ICT-palveluita ja digiratkaisuja omistaja-asiakkaidensa sujuvan arjen ja toiminnan kehittämisen tueksi. Tieralla oli tarve uudistaa aiempi sivusto, jonka käyttökokemus oli jäänyt ajastaan jälkeen. Keskustelujen jälkeen sovittiin yhteistyöstä, jossa Avidlyn asiantuntijatiimi suunnitteli ja […] Lue lisää

A-Katsastus

Tekijä: Hion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto kuluttajille

A-Katsastus on Suomen johtava yksityinen ajoneuvokatsastusten, rekisteröintien ja kuljettajantutkintojen tarjoaja. Lähdimme uudistamaan A-Katsastuksen verkkopalvelukokonaisuutta tilanteessa, jossa konsernilla oli neljä erillistä sivustokokonaisuutta. Tämä näkyi hajanaisena asiakaskokemuksena. Myös silloinen sisällönhallintajärjestelmä koettiin kankeaksi käyttää. Asiakkaamme tavoitteena olikin yhtenäistää kävijän asiakaskokemusta, ja luoda kokonaisuus, joka palvelee loppuasiakasta parhaalla mahdollisella tavalla. Projekti alkoi syväluotaavalla konseptointityöllä mm. kohderyhmäkartoituksen myötä, jonka pohjalta […] Lue lisää

LM-Dental

Tekijä: Avidly

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto yritysasiakkaille (B2B)

Kansainvälinen huippuosaaminen esille MaaS-yhteistyö LM-Dentalin kanssa alkoi vuonna 2020. Sen puitteissa on jo tehty mittava määrä arjen markkinointitoimenpiteitä kansainvälisistä esitteistä verkkopalveluun, sisältöihin ja 50-vuotisjuhlamateriaaleihin. Pitkäjänteistä markkinoinnin yhteistyötä LM-Dental on noin 120 henkilöä työllistävä, suunterveyteen korkealaatuisia käsi-instrumentteja ja oikomiskoneita suunnitteleva ja valmistava suomalainen yritys. LM-Dental tunnetaan maailmalla oman alansa innovaattorina ja edelläkävijänä. Yrityksen tuotteita myydään yli […] Lue lisää

Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1140+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ digipalvelun referenssicasea.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 1000+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 29 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun