Rakennusliike Evälahti

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Avidly

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto kuluttajille, Yrityksen sivusto yritysasiakkaille (B2B)

Erityistä: Sisällöntuotantotuki asiakkaalle osana projektia

Rakennusliike Evälahti Oy on vahva ja tunnettu toimija ydintoiminta-alueellaan Etelä-Karjalassa. Vuonna 1950 perustettu Evälahti Oy on Suomen kolmanneksi vanhin saman suvun omistuksessa oleva  järjestäytynyt rakennusalan perheyritys. Yrityksen kotipaikka on Imatra ja vuonna 2010 perustetun tytäryrityksen Rakennusliike Evälahti Uusimaa Oy:n myötä Evälahti rakentaa enemmän myös pääkaupunkiseudulla.

Evälahdella oli tarve uudistaa verkkosivustonsa ulkoasua sekä sisältöä. Tärkeää oli myös että Evälahden rakennettavien sekä myytävien kohteiden tiedot voitaisiin tuoda automaattisesti asuntomyynnin ja -markkinoinnin työkalu PDX Constructionista.

Avidly suunnitteli rakenteen, ilmeen ja käyttöliittymän uudelle verkkosivustolle ja vastasi sen teknisestä toteutuksesta WordPress-alustalle. Käyttöliittymän toteutukseen käytettiin Avidlyn omaa avoimesti julkaistua WordPress-teema ja asiakkaan sisältöjen tarpeisiin kehitettiin räätälöityjä sisältöjölohkoja sekä lohkomalleja. Toteutustapa mahdollistaa asiakkaan sisällöntuottajille sujuvan tavan uuden sisällön luomiseen ja muokkaamiseen.

Toteutimme lisäksi räätälöidyn integraation PDX Construction -järjestelmään joka tuo ja päivittää kohde- ja asuntokohtaiset tiedot sivustolle.

Myös sivuston sisältöä uudistettiin ja Avidly oli mukana sisällöntuotannossa sekä järjestämässä kuvauksia Evälahden henkilöstölle.

Sivuston julkaisun jälkeen Avidly on vastannut sen ylläpidosta, käytön tuesta ja jatkokehityksestä.


Sinua voisi kiinnostaa myös

CleverHealth Network

Tekijä: Agenda Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Suunnittelimme ja toteutimme WordPress-verkkosivut Cleverhealth Networkille. Digitaalisten terveysinnovaatioiden ekosysteemi CleverHealth Network on vuonna 2017 perustettu terveysteknologian ekosysteemi, jossa yritykset ja terveydenhuollon asiantuntijat kehittävät yhdessä entistä parempaa hoitoa suomalaisille ja menestyviä terveysteknologian vientituotteita yrityksille. Tuote- ja palveluinnovaatiot pohjautuvat HUS Helsingin yliopistollisen sairaalan laaja-alaiseen ja laadukkaaseen terveysdataan sekä kliinikoiden huippuosaamiseen. HUSin koordinoimassa ja Business Finlandin rahoittamassa ekosysteemissä […] Lue lisää

Hexatronicin uusi verkkopalvelu

Tekijä: Avidly

Tärkein teknologia: HubSpot CMS

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Hexatronicin uusi, Avidlyn suunnittelema ja toteuttama verkkopalvelu yhdistää globaalin brändin johdonmukaisuuden ja markkinakohtaiset tarpeet modulaarisella rakenteella, joka parantaa käyttäjäkokemusta ja helpottaa tiedonhallintaa eri maissa. Globaalisti merkittävälle toimijalle moderni modulaarinen verkkosivusto Ruotsalainen Hexatronic on laajentanut liiketoimintansa globaaliksi nopeassa tahdissa ja tehnyt huomattavaa nousua myös Tukholman pörssissä. Yhtiön ydinosaamista ovat valokuitukaapelit sekä niihin liittyvät tuotteet ja palvelut. […] Lue lisää

Finnfund – uusi verkkopalvelu ja digimarkkinointi

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Lähtökohdat verkkopalvelu-uudistukseen Finnfund on suomalainen kehitysrahoitusyhtiö, joka rahoittaa kestävän kehityksen mukaisia hankkeita kehittyvissä maissa. Finnfundin tavoitteena on tukea yksityisen sektorin investointeja tarjoamalla lainoja, pääomasijoituksia ja asiantuntijatukea. Finnfund pyrkii edistämään talouskasvua ja uusien työpaikkojen syntymistä sekä kehittämään ilmastoratkaisuja, jotka auttavat hillitsemään ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja tukevat kestävämpää tulevaisuutta. Yhtiö toimii laajasti erityisesti Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa, […] Lue lisää

ES Kodit

Tekijä: Avidly

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

ES-Kodit – Asiakaskokemusta parannettiin WordPress verkkosivuston selkeyttämisellä LÄHTÖKOHTA – Luotettavia ja vastuullisia asumispalveluita ES Konserni on vastuullinen ja luotettava asuntojen sekä asumispalveluiden tarjoamiseen erikoistunut yritys. Konsernin laaja palveluvalikoima on aina tuottanut palveluita erilaisiin tarpeisiin. Tavoitteena on aito vuorovaikutus sekä asiakkaiden että sidosryhmien kanssa. ES Konserniin kuuluu ES Kotien lisäksi ES Isännöinti. Isännöintipalvelujen irtautumisen myötä asuntojen […] Lue lisää

Newsec – Larun Kehräämö

Tekijä: Avidly

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Historialliselle teollisuusmiljöölle vahva brändi ja modernit nettisivut Lauttasaaressa Kiviaidankadulla sijaitsevalle Larun Kehräämölle luotiin tunnettuuden lisäämiseksi modernit verkkosivut sekä vahva omaleimainen brändi, nimeä myöten. Lähtökohta – Lisää vuokralaisia uniikkeihin toimistotiloihin Lauttasaaressa Kiviaidankadulla sijaitseva toimistotalo omaa pitkän historian entisenä villakehräämönä. Rakennus on yksi Lauttasaaren vanhimmista, sillä toiminta rakennuksessa on alkanut jo 1950-luvulla. Nykyiset mittansa rakennus sai vuonna […] Lue lisää

Sarcsigge

Tekijä: Avidly

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Avidly loi uudet tyylikkäät WordPress verkkosivut kahden arkkitehtitoimiston yhdistyessä muodostaen uuden SarcSiggen. Turkulainen arkkitehtitoimisto Sigge oli Avidlyn WordPress-ylläpidon asiakas, kun se yhdistyi helsinkiläisen arkkitehtitoimiston Sarcin kanssa muodostaen SarcSiggen. Tyytyväinen asiakas, Sigge, päätti kääntyä Avidlyn puoleen uusien verkkosivujen teknisen toteutuksen osalta. Yhteistyö käynnistyi vauhdikkaasti, koska verkkosivut haluttiin käyttöön heti silloin, kun yhdistymisestä kerrottiin julkisesti. Keskiössä liiketoimintaa […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun