Suomen Kiinteistönvälittäjät ryn sivuston uudistus

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin tyyppi: Järjestön verkkopalvelu

Otathan huomioon, että tämä referenssi on yli 3 vuotta vanha, joten referenssikuvauksen sisältö ei välttämättä enää edusta palvelun nykyistä tilannetta. Tuoreita julkaisuja samasta aihepiiristä löydät lisää Järjestön verkkopalvelu -kategoriasivulta.

Suomen Kiinteistönvälittäjät ry (SKVL) on voittoa tavoittelematon järjestö, jonka missiona on turvallisen ja lainmukaisen asunnon vaihdon mahdollistaminen.

SKVL:n jäsenverkoston avulla asunnon vaihtaja saa paikallisen, vastuullisen asiantuntijan avukseen ja saa kaiken tarvitsemansa lainmukaisen tiedon löytääkseen kodin turvallisesti. SKVL toimii myös lainsäädännön kehittäjänä sekä neuvonantajana ja valvoo alalla toimivien jäsenyrittäjien toimintaa eettisesti.

Redandblue uudisti SKVL:n verkkosivuston, ja uuden verkkopalvelun tavoitteena on palvella entistä paremmin niin SKVL:n jäsenyrityksiä kuin loppuasiakastakin – asunnon myyjää ja ostajaa. Lisäksi työn alla on jäsenille toteutettava intranet, joka julkaistaan lokakuussa 2022.

Verkkopalvelun integraatiot

Verkkopalveluun integroitiin SKVL:n uusi jäsenrekisteri (FloMember), jotta välittäjäjäsenet ja välitysliikkeet ajantasaisine tietoineen on helppo löytää. Jäsenrekisteristä haetaan kaikki sivustolla esitettävä tieto välittäjistä. Välittäjätietoihin haetaan myös toisesta palvelusta (Toimialadata) tiedot välittäjän saamista asiakasarvioista.

Laajin uudistus verkkopalvelussa koski SKVL:n välittäjien kohteiden tuontiin Oikotieltä verkkosivustolle. Oikotien integraation avulla kaikki myytävät ja vuokrattavat asuntokohteet, tontit, maa- ja metsätilat sekä autotallit haetaan sivustolle, ja tietoja voidaan suodattaa nopean filtteröinnin avulla. Integraatio mahdollisti myös aluekohtaisten landing-sivujen toteuttamisen verkkopalveluun (esimerkiksi ”myytävät asunnot Helsinki”). Välityskohteiden oheen luotiin nopea haku ja kohteiden filtteröinti.

Lisäksi Oikotieltä haetaan kohteen välittäjän tiedot, jolloin yhteydenotot kohteista kohdistuvat oikeille kiinteistönvälittäjille. Kohteita voi tarkastella myös karttanäkymässä, jonka toimintaan erityisesti mobiilissa kiinnitettiin huomiota.

Verkkopalveluprojekti aloitettiin konseptointityöpajalla ja teknisellä määrittelyllä huhtikuussa 2022. Verkkopalvelun ensimmäinen versio julkaistiin heinäkuun alussa, ja samalla käynnistyi projektin toinen vaihe, intranetin tekninen toteutus. Redandblue on jo pitkään tehnyt yhteistyötä SKVL:n kanssa analytiikan ja digimarkkinoinnin saralla, ja tätä työtä jatketaan nyt uuden verkkopalvelun parissa entistä tehokkaammin.

Tulokset

Uuden verkkopalvelun kävijämäärät ovat nousseet uusiin ennätyksiin. Syksyn kävijämäärät ovat olleet yli 25 % viime vuoden vastaavaa ajankohtaa korkeammat, vaikka samaan aikaan markkinointiin on käytetty selvästi vähemmän rahaa. Kasvua onkin onnistuttu saamaan ennen kaikkea orgaanisen liikenteen puolelta – julkaisun jälkeen mm. Google-näkyvyys on kasvanut 215 %.

Lue lisää: Järjestön sivustouudistus – kaikki julkaisut Vierityspalkissa


Sinua voisi kiinnostaa myös

Careeria.fi

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Toteutimme Careerialle verkkopalvelun, jossa yhdistyy koulutusyhtymän kohderyhmien tarpeiden huomioiminen ja erilaisten koulutusmahdollisuuksien tarjoaminen niin nuorille kuin aikuisillekin. Careeria luo osaamista ja ammattitaitoa työelämään ja tarjoaa koulutuksia suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Monialaisesta Careeriasta valmistuu työelämän palvelukseen huomisen tekijöitä, joista moni luo uusia uria kansainvälisessä ympäristössä. Lähtökohta ja tavoitteet Careerian uuden verkkopalvelun lähtökohtana oli huomioida nuorten koulutusten ohella […] Lue lisää

Suomen Uusiutuvat

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Lähtökohdat Suomen Uusiutuvat (entinen Suomen Tuulivoimayhdistys) toimii energia-alan edelläkävijöiden edunvalvojana ja tietopankkina, mutta vanha sivusto ei täysin palvellut yhdistyksen kasvavia tarpeita. Tavoitteena oli luoda nimiuudistuksen myötä uudistetun brändin pohjalta uskottava, läpinäkyvä ja proaktiivinen viestintäkanava, joka tukee niin jäsenmäärän kasvua, tiedon jakamista kuin vaikuttamistyötä. Haasteina olivat erityisesti sisällön jäsentely, käyttäjäpolut ja navigaation selkeys. Myös manuaalinen päivittäminen […] Lue lisää

BCI-verkkosivuston uudistus

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Rakensimme BCI:lle verkkopalvelun, jossa yhdistyy yrityksen asiantuntijuuden ja palveluiden selkeä esilletuominen sekä raikas uusi ilme. BCI on Suomen suurin coaching-kouluttaja ja aktiivinen alan kehittämisyhteisö. BCI:n koulutusten lähtöajatuksena on se, että toisen kohtaamisen kautta keskustelusta lähtee avautumaan jotain uutta. Coaching-osaamisella on yhä tärkeämpi merkitys muuttuvassa työelämässä. Business coaching on ympäri maailmaa muodostunut suosituksi ihmisten ja organisaatioiden […] Lue lisää

Design Forum

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Design Forum Finlandia ylläpitää Suomen Taideteollisuusyhdistys – Konstflitföreningen i Finland ry, joka on perustettu vuonna 1875. Yhdistyksen jäseninä on muotoilualaa lähellä olevia yrityksiä ja organisaatioita. Design Forum Finlandin verkkopalvelu-uudistus aloitettiin konseptointityöpajoilla. Konseptoinnissa esiin nousi erityisesti jäsenten palveleminen sekä sivuston hierarkian uudistus. Myös ulkoasullisesti haluttiin luoda uutta – edellisen, pääasiassa mustaa ja valkoista hyödyntävän sivuston sijaan […] Lue lisää

Mannerheimin Lastensuojeluliiton nettikirjepalveluiden uudistus

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Mannerheimin Lastensuojeluliitto on yksi Suomen suurimmista ja tunnetuimmista kansalaisjärjestöistä. MLL on aktiivinen toimija niin paikallisella, maakunnallisella kuin valtakunnallisellakin tasolla. MLL:n Auttavat puhelin- ja digitaaliset palvelut ylläpitävät useita valtakunnallisia tukipalveluita niin lapsille ja nuorille kuin aikuisillekin. Palveluissa tarjotaan anonyymia, luottamuksellista ja maksutonta tukea useiden eri yhteydenottokanavien kautta. Lähtökohdat ja tavoitteet MLL:n Auttavilla puhelimilla ja digitaalisilla palveluilla […] Lue lisää

Framery

Tekijä: Avidly

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Hankala navigointi huononsi käyttäjäkokemusta Aiemman sivuston epäintuitiivinen navigointi edellytti merkittävää panostusta käyttäjäkokemuksen parantamiseen ja tiedon helppoon löydettävyyteen. Hakukoneoptimoinnin (SEO) osalta tavoitteena oli korjata URL-rakenteisiin liittyvät haasteet ja mukauttaa sivusto vastaamaan paremmin hakukoneiden vaatimuksia. Konversio-optimoinnilla (CRO) pyrittiin tehostamaan käyttäjäkokemusta ja ohjaamaan potentiaalisia asiakkaita sujuvammin kohti konversioita. Lisäksi paikallisten sivujen epätasapaino suhteessa globaaliin sivustoon vaati korjaamista ja […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun