Taloushallintoliitto

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Verkkoasema Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto kuluttajille

Taloushallintoliitto on taloushallintoalan edunvalvoja ja suurin kouluttaja. Taloushallintoliitto kehittää jäsentensä osaamista ja tarjoaa heille työkaluja tulevaisuuteen. Se pitää huolen siitä, että jäsenillä on saatavilla alan viimeisin tieto.

Taloushallintoliitolla oli visio: se halusi luoda itselleen brändiä ja kasvattaa koko taloushallintoalan tasoa ja tunnettuutta. Samalla haluttiin nostaa niin sisäisen toiminta kuin asiakkaiden palveleminen aivan uudelle tasolle. Visiota varten Taloushallintoliitto tarvitsi verkkosivuston, joka toimisi niin sanottuna Tiedon Valtatienä.

Taloushallintoliitto vakuutti Verkkoasema oy:n kunnianhimoisella tavoitteellaan ja eteenpäin katsovalla asenteellaan. Iloksemme me puolestaan vakuutimme Taloushallintoliiton osaamisellamme ja joustavuudellamme. Voitimme tarjouskilpailun ja valikoiduimme kumppaniksi tähän mittavaan ja äärimmäisen kiinnostavaan verkkopalveluprojektiin.

Yhteistyö alkoi elokuussa 2021 teknisellä määrittelyprojektilla, jossa pääsimme hahmottamaan tarkemmin projektin kokonaisuutta. Asiakas kertoi yksityiskohtaiset tarpeensa ja kävimme yhdessä läpi toteutuksen aikatauluineen. Massiivinen projekti paloiteltiin pienempiin osiin.
Ensimmäiseksi Taloushallintoliitolle tehtiin verkkosivu-uudistus, johon liitettiin asiakkaan toivomat keskustelukanava sekä hakutoiminnot. Myöhemmin projektiin lisättiin myös verkkokauppa sekä ekstranet. Yhdessä tämä verkkopalvelukokonaisuus muodostaa Taloushallintoliiton visioiman Tiedon Valtatien.

Verkkopalvelun kick-off pidettiin asiakkaan toimistolla marraskuussa 2021. Verkkosivusto julkaistiin helmikuussa 2022.
Verkkosivusto toteutettiin WordPressillä. Toteutuksessa käytettiin valmiita lisäosia ja verkkopalvelua varten mittatilauksena tehtyjä lisäosia, kuten tilitoimistot ja niiden haku. WordPress-hakua laajennettiin sisältötyypeittäin tehtävään tietojen hakuun ja hakutuloksien supistamiseen valinnoilla. WordPressiin integroitiin myös mm. bannerienhallinta.

Sivustolle rakennettiin laaja tietopankki kattavine hakutoimintoineen sekä kanava, jossa jäsenet pääsevät keskustelemaan alaansa liittyvistä aiheista sekä käsiksi vain jäsenille rajattuja sisältöjä. Sivustolla on omat pääsynsä vierailijoille sekä eri käyttäjille. Kaikki yhteydenotot menevät suoraan tiketeiksi toiminnanohjausjärjestelmään.

Toiminnanohjausjärjestelmään integroidussa ekstranetissä Taloushallintoliiton jäsenyritykset voivat hallita tietojaan, jotka näkyvät mm. tilitoimistohaussa. Jäsenyritys voi myös hallita sivutoimipisteiden tietoja sekä työntekijäliitoksensa ekstranetissä. Asiakkaan tekemät tilaukset näkyvät verkkokaupan tilaushistoriassa ja käyttäjät voivat päivittää omat tietonsa sisältäen osoitetietonsa saman palvelukanavan kautta.

Verkkokauppa on myös integroitu toiminnanohjausjärjestelmään. Erityyppiset tuotteet, kuten fyysisesti toimitettavat tuotteet, digitaaliset tilaukset, koulutustapahtumat sekä verkkokurssit siirtyvät järjestelmästä suoraan verkkokauppaan myytäviksi. Tilaukset siirtyvät myös automaattisesti järjestelmään.

Uuden verkkosivuston myötä verkkokauppa on lähtenyt pyörimään hyvin. Tilausten käsittely on nopeutunut huomattavasti, kun tietoja ei enää tarvitse syöttää käsin järjestelmästä toiseen. Asioinnin helppous ja kattavat palvelut Tiedon Valtatie -verkkopalvelussa ovat kasvattaneet Taloushallintoliiton merkitystä taloushallinnon alan toimijoiden keskuudessa.


Sinua voisi kiinnostaa myös

Kopar

Tekijä: Verkkoasema Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto yritysasiakkaille (B2B)

Koparin koko brändi koki raikastuksen ja myös sivusto haluttiin uudistaa samassa yhteydessä niin tekniikan kuin ulkoisen ilmeen osalta.​ Vanha sivusto oli tukkoinen ja tekstipätkät olivat pitkiä. Uudesta sivustosta haluttiin selkeä ja raikas, mikä kuvastaa paremmin uudistunutta brändi-ilmettä ja tekee sivustosta käyttäjäystävällisemmän. Koparin yhteistyökumppani Staart suunnitteli sivuston leiskan ja me teimme verkkosivuston teknisen toteutuksen leiskan pohjalta. […] Lue lisää

Management Institute of Finland MIF Oy

Tekijä: Verkkoasema Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto yritysasiakkaille (B2B)

MIF eli Management Institut of Finland on Suomen johtava yksityinen työelämän kouluttaja, jonka asiakkaat etsivät verkosta tietoa koulutuksista, ilmoittautuvat verkon kautta ja myös osallistuvat yhä enemmän koulutuksiin pitkälti etänä verkon yli. MIFin vanhan sivuston rakenne oli pitkälti organisaatio- ja brändilähtöinen, jolloin yksittäisen asiakkaan oli vaikea löytää tarvitsemaansa tietoa. MIF toivoi, että uusi sivusto olisi asiakasystävällinen ja selkeä, tukisi Google-hakuja, toimisi hyvin myös mobiilissa sekä toisi lisää ilmoittautumisia. MIF toivoi […] Lue lisää

Camtronic

Tekijä: Verkkoasema Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto kuluttajille

Camtronic Oy on hienomekaniikan suunnittelu-, koneistus-, kokoonpano- ja alihankintapalveluja tarjoava yritys. Yrityksen kotipaikka on Ylivieska, mutta asiakkaat sijaitsevat koko Suomen alueella. Camtronicissa tunnistettiin tarve markkinoinnin tuomisesta nykyaikaan. Yritys halusi palvella paremmin niin kotimaisia kuin kansainvälisiäkin asiakkaitaan. Verkkoasema toteutti Camtronicille aluksi verkkopalvelu-uudistuksen, johon sisältyi sisällöntuotanto sekä WordPress-pohjainen modulaarinen sivusto. Modulaarisuus teki sivustosta helposti muokattavan, käyttäjäystävällisen ja […] Lue lisää

A-Katsastus

Tekijä: Hion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto kuluttajille

A-Katsastus on Suomen johtava yksityinen ajoneuvokatsastusten, rekisteröintien ja kuljettajantutkintojen tarjoaja. Lähdimme uudistamaan A-Katsastuksen verkkopalvelukokonaisuutta tilanteessa, jossa konsernilla oli neljä erillistä sivustokokonaisuutta. Tämä näkyi hajanaisena asiakaskokemuksena. Myös silloinen sisällönhallintajärjestelmä koettiin kankeaksi käyttää. Asiakkaamme tavoitteena olikin yhtenäistää kävijän asiakaskokemusta, ja luoda kokonaisuus, joka palvelee loppuasiakasta parhaalla mahdollisella tavalla. Projekti alkoi syväluotaavalla konseptointityöllä mm. kohderyhmäkartoituksen myötä, jonka pohjalta […] Lue lisää

Promeco

Tekijä: Verkkoasema Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto yritysasiakkaille (B2B)

Promecon verkkosivusto oli tullut tiensä päähän. Sivusto oli vanhanaikainen – se näytti vanhalta, mutta erityisesti se oli teknisesti uudistamisen tarpeessa. Myöskään verkkosivustolla ollut sisältö ei vastannut enää Promecon nykyistä liiketoimintaa.   Olemme olleet Promecon kumppani markkinoinnissa jo pidempään. Olikin luontevaa, että otimme myös verkkosivuprojektin hoitaaksemme. Uudistuksessa sivusto tuotiin visuaalisesti nykyaikaan ja koodattiin kokonaan uusiksi. Uudistuksessa otettiin […] Lue lisää

Suomen Tiedekustantajien liiton verkkosivusto

Tekijä: Barabra

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Järjestön verkkopalvelu

Suomen tiedekustantajien liitto ry – Förbundet för vetenskapspublicering i Finland rf huolehtii kotimaisten tiedekustantajien ja -julkaisijoiden eduista tekijänoikeuskysymyksissä ja muissa tiedekustantamiseen ja -julkaisemiseen liittyvissä asioissa. Barabra suunnitteli ja toteutti asiakkaalle uuden räätälöidyn WordPress-verkkosivuston. Aiempi sivusto oli käyttöliittymältään ja tekniseltä toteutukseltaan tullut käyttöikänsä päähän ja se haluttiin uudistaa nykyisten vaatimusten tasolle. Sivuston pääkäyttäjäryhmä on tarkasti määriteltävissä. […] Lue lisää

Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1140+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ digipalvelun referenssicasea.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 1000+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 29 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun