Turun Kaupunginteatteri

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Karhu Helsinki

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Järjestön verkkopalvelu

Otathan huomioon, että tämä referenssi on yli 3 vuotta vanha, joten referenssikuvauksen sisältö ei välttämättä enää edusta palvelun nykyistä tilannetta. Tuoreita julkaisuja samasta aihepiiristä löydät lisää Järjestön verkkopalvelu -kategoriasivulta.

Karhu Helsinki oli vastuussa Turun Kaupunginteatterin uuden verkkosivuston rakentamisesta. Uudeksi julkaisualustaksi valittiin WordPress. Projekti oli teatterille tärkeä ja kauan odotettu, sillä teatterin edellinen sivusto oli osa Turun kaupungin verkkopalvelukokonaisuutta, mikä aiheutti päivittäjille haasteita. Myös monet tekniset ratkaisut olivat vanhalla sivustolla teatterin kannalta epäoptimaalisia, sillä niitä ei ollut suunniteltu ensisijaisesti teatterin tarpeita silmällä pitäen.

Projektin yhtenä merkittävänä asiana oli suunnitella ja toteuttaa verkkosivusto, joka on teatterin oma, eikä osa laajempaa kokonaisuutta. Se nähtiin tärkeänä, koska itsenäinen sivusto antaa teatterille mahdollisuuden suunnitella juuri teatterin työntekijöiden ja ystävien tarpeita parhaiten palveleva kokonaisuus.

Taide kuuluu kaikille ja tämän sitoumuksen täytyy näkyä niin taidelaitosten tiloissa ja toteutuksissa kuin niiden verkkosivuilla. Saavutettavuus oli tässä projektissa mukana heti alusta asti ja työtä jatkettiin julkaisun jälkeenkin. Julkishallinnollisena organisaationa teatteria koskevat myös lainsäädännön saavutettavuusvaatimukset. Karhu Helsingin saavutettavuusasiantuntijat olivat projektissa tiiviisti mukana ja saavutettavuus otettiin työskentelyn kaikissa vaiheissa huomioon.

Teatterin toiminnan kannalta on tärkeää, että lippujen ostaminen verkkosivujen kautta on tehty niin helpoksi kuin mahdollista. Ostamisen helppous tuo teatterille lisää katsojia ja antaa mahdollisuuden suunnata rajalliset resurssit muihin palveluihin. Verkkosivu-uudistuksen yhtenä tavoitteena oli lipun myynnistä vastaavan Lippupisteen järjestelmän integroiminen verkkosivuille mahdollisimman tehokkaasti ja kävijää palvelevalla tavalla.


Sinua voisi kiinnostaa myös

Suomen Uusiutuvat

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Lähtökohdat Suomen Uusiutuvat (entinen Suomen Tuulivoimayhdistys) toimii energia-alan edelläkävijöiden edunvalvojana ja tietopankkina, mutta vanha sivusto ei täysin palvellut yhdistyksen kasvavia tarpeita. Tavoitteena oli luoda nimiuudistuksen myötä uudistetun brändin pohjalta uskottava, läpinäkyvä ja proaktiivinen viestintäkanava, joka tukee niin jäsenmäärän kasvua, tiedon jakamista kuin vaikuttamistyötä. Haasteina olivat erityisesti sisällön jäsentely, käyttäjäpolut ja navigaation selkeys. Myös manuaalinen päivittäminen […] Lue lisää

Suomen Olympiakomitea

Tekijä: Karhu Helsinki

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Suomen Olympiakomitea ja digitoimisto Karhu Helsinki julkaisivat uudistetun version Olympiakomitea.fi-sivustosta. Kiitosta saanut verkkosivujen uudistus pohjustettiin käyttäjätutkimuksella. WordPress-julkaisujärjestelmällä rakennettu sivusto julkaistiin tunnilleen aikataulussa ja hyvissä ajoin ennen Pariisin olympialaisia. Käyttäjätutkimuksessa kartoitettiin vanhan sivuston käyttöä ja kävijäpolkuja, kävijöiden kiinnostuksen kohteita ja toiveita, sivuston suorituskykyä hakukoneissa ja Olympiakomitean sidosryhmien verkkosivu-uudistukseen kohdistamia odotuksia. Uudistusprojekti vietiin läpi käyttäjätutkimuksen löydösten ja […] Lue lisää

Teleste

Tekijä: Karhu Helsinki

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Teleste Oyj on vuonna 1954 perustettu teknologiayritys, joka kehittää video- ja laajakaistateknologioita sekä niihin liittyviä palveluita. Yhtiön liiketoiminta jakautuu kahteen liiketoiminta-alueeseen, jotka ovat Broadband Networks ja Public Safety and Mobility. Jälkimmäinen keskittyy tilaajaverkkojen ja videovalvontasovellusten kehittämiseen ja implementointiin, edellinen vastaa verkkojen suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta. Käytännössä Telesten vahvistimet tuovat internetin ja kaapelitelevision kerrostaloihin, ja liikenteen […] Lue lisää

Taitoliitto

Tekijä: Karhu Helsinki

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Karhu Helsinki sai kunnian uudistaa Taitoliiton taito.fi -verkkosivuston sekä samaan WordPress multisite -ympäristöön toteutetut paikallisten taitoyhdistysten sivustot. Taitoliitto toimii valtakunnallisena käsityöalan ja käsityökulttuurin puolestapuhujana ja asiantuntijana. Taitoliitto ja 15 paikallista taitoyhdistystä sekä yli 100 toimipaikkaa ovat Suomen laajin käsityönpalveluiden verkosto. Taitoliitto tarjoaa mm. ohjeita, kursseja ja tapahtumia lukuisten käsityötekniikoiden ympärillä. Pelkästään käsityökursseja järjestetään vuodessa satoja, […] Lue lisää

World Dog Show 2025

Tekijä: Karhu Helsinki

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

World Dog Show on maailman suurin vuosittainen kansainvälinen koiranäyttelytapahtuma, joka kokoaa yhteen koiraharrastajia ympäri maailmaa. Viimeksi vuoden 2014 Helsingissä järjestetty World Dog Show nosti tapahtuman tuotannollisesti aivan eri tasolle kuin aiemmin, ja siitä on tullut standardi, johon muita koiratapahtumia verrataan vielä kymmenen vuotta myöhemmin. Vuonna 2025 Kennelliitto pyrkii taas nostamaan rimaa korkeammalle. Yksi tärkeä osa-alue […] Lue lisää

Finnfund – uusi verkkopalvelu ja digimarkkinointi

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Lähtökohdat verkkopalvelu-uudistukseen Finnfund on suomalainen kehitysrahoitusyhtiö, joka rahoittaa kestävän kehityksen mukaisia hankkeita kehittyvissä maissa. Finnfundin tavoitteena on tukea yksityisen sektorin investointeja tarjoamalla lainoja, pääomasijoituksia ja asiantuntijatukea. Finnfund pyrkii edistämään talouskasvua ja uusien työpaikkojen syntymistä sekä kehittämään ilmastoratkaisuja, jotka auttavat hillitsemään ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja tukevat kestävämpää tulevaisuutta. Yhtiö toimii laajasti erityisesti Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa, […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun