Metsähallitus

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin tyyppi: Julkishallinnon verkkopalvelu

Erityistä: Saavutettavuus testattu ja huomioitu osana projektia

Otathan huomioon, että tämä referenssi on yli 5 vuotta vanha, joten referenssikuvauksen sisältö ei välttämättä enää edusta palvelun nykyistä tilannetta. Tuoreita julkaisuja samasta aihepiiristä löydät lisää Julkishallinnon verkkopalvelu -kategoriasivulta.

Metsähallitus on valtion liikelaitos, joka käyttää, hoitaa ja suojelee hallinnassaan olevaa valtion maa- ja vesiomaisuutta kestävästi. Metsähallituksen tarkoitus on luonnon arvon ja yhteisen varallisuuden vastuullinen kehittäminen yli sukupolvien.

Metsähallituksen sivustouudistuksen kanssa samaan aikaan toteutettiin brändiuudistus. Sivuston konsepti oli tehty jo aiemmin ja Valun tehtäväksi jäi ulkoasun suunnittelu sekä sivuston tekninen toteutus. Verkkosivuston visuaalisella suunnittelulla päästiin vaikuttamaan myös Metsähallituksen koko brändiin.

Sivustouudistuksen tavoitteena oli tuottaa modernit ja sisällöltään sekä ulkoasultaan uuden brändin mukaiset verkkosivut. Toinen tärkeä tavoite oli saada aikaan saavutettava sivusto lain vaatimassa aikataulussa.

Migraatio ja integraatiot helpottavat sisällöntuottajien työtä

Sisällöntuottajien työtä helpotettiin kattavalla sisältömigraatiolla: vanhalta metsa.fi-sivustolta siirrettiin uuteen verkkopalveluun satoja uutisia ja hankkeita. Migraation lisäksi sivuston sisältöä myös uusittiin paljon. Koska sivustoa ylläpidetään neljällä kielellä – suomi, ruotsi, englanti ja pohjoissaame – oli myös käännöstyötä paljon ja uudistusprojekti oli kokonaisuudessaan siksi varsin mittava.

Henkilöhakemisto ja eri puolille sivustoa upotetut yhteystietokortit päivittyvät kätevästi Mimmi-integraation (identiteetinhallintajärjestelmä) avulla. Tiedotteiden osalta päällekkäistä sisällöntuotantoa on vähennetty tiedotejakelujärjestelmä ePressin integraation avulla. Käyttäjien hallintaan toteutettiin AD-integraatio, jonka avulla käyttäjätunnukset saadaan hallittua keskitetysti ja parannettua tietoturvaa.

Löydettävyys ja saavutettavuus korostuivat

Uutishuone ja etusivujen isot kuvalliset nostoelementit ovat uudistuksia, joilla ajankohtaiset asiat saadaan paremmin esille.

Suuren sisältömäärän vuoksi tiedon löydettävyyteen kiinnitettiin erityistä huomiota. Sivuston keskiössä on Valu Search -haku, jonka avulla tulokset löytyvät kätevästi sisältötyypeittäin lajiteltuna.

Ennen julkaisua sivustolle tehtiin ulkoinen saavutettavuusauditointi, jolla varmistettiin, että tavoitteeksi asetettu saavutettavuusdirektiivin täyttyminen toteutuu.

“Metsähallituksessa on tehty viime vuosina paljon töitä vastuullisuuden ja yhdenvertaisuuden eteen, ja sivuston saavutettavuus on meille tärkeä arvo.”

“Lopputulos vastaa odotuksiamme; sivusto on ilmeeltään raikas ja se on saanut käyttäjiltä hyvää palautetta. Projekti kulki eteenpäin jouhevasti ja WordPress alustana on melko helppokäyttöinen ja joustava.”

– Satu Sorjonen, verkkoviestintäpäällikkö, Metsähallitus


Sinua voisi kiinnostaa myös

Suomen Uusiutuvat

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Lähtökohdat Suomen Uusiutuvat (entinen Suomen Tuulivoimayhdistys) toimii energia-alan edelläkävijöiden edunvalvojana ja tietopankkina, mutta vanha sivusto ei täysin palvellut yhdistyksen kasvavia tarpeita. Tavoitteena oli luoda nimiuudistuksen myötä uudistetun brändin pohjalta uskottava, läpinäkyvä ja proaktiivinen viestintäkanava, joka tukee niin jäsenmäärän kasvua, tiedon jakamista kuin vaikuttamistyötä. Haasteina olivat erityisesti sisällön jäsentely, käyttäjäpolut ja navigaation selkeys. Myös manuaalinen päivittäminen […] Lue lisää

Janakkala – verkkopalvelun uudistus

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Kimmokkeena kuntalaisten palaute Janakkala on vilkas, yli 16 000 asukkaan kunta Kanta-Hämeessä. Verkkosivuilla tiedotettavaa riittää runsaasti. Kun edellisen sivuston tekninen alusta vaati päivitystä, päätettiin samalla uudistaa sivustoa muutoinkin. Uudistuksen pohjaksi toteutetun palautekyselyn perusteella kuntalaiset kokivat tiedon olevan liian monen klikkauksen päässä ja kaipasivat selkeämpiä polkuja etsimänsä tiedon luo. Viestintäsuunnittelija Heidi Lampsijärven johdolla kunnan sisällöntuottajat tarttuivat […] Lue lisää

Sport Event Management Finland – markkinointisivusto

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Kansainvälinen käyntikortti urheilulle Sport Event Management Finland (SEMF) tekee Suomea tunnetuksi kansainvälisten urheilutapahtumien järjestäjille ja urheilijoille. Yksikkö toimii Lahti Region Oy:n (visitlahti.fi) yhteydessä. Hankkeen taustalla on viisi eri kaupunkia sekä laaja urheilu- ja matkailunedistämisverkosto. Osana hanketta haluttiin rakentaa markkinointisivusto Sportsfinland.com. Se kokoaa urheilutoimijoita kiinnostavat tiedot yhteen paikkaan ja tuo esiin kaupunkien tarjontaa. Sivusto tukee myös […] Lue lisää

Finnfund – uusi verkkopalvelu ja digimarkkinointi

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Lähtökohdat verkkopalvelu-uudistukseen Finnfund on suomalainen kehitysrahoitusyhtiö, joka rahoittaa kestävän kehityksen mukaisia hankkeita kehittyvissä maissa. Finnfundin tavoitteena on tukea yksityisen sektorin investointeja tarjoamalla lainoja, pääomasijoituksia ja asiantuntijatukea. Finnfund pyrkii edistämään talouskasvua ja uusien työpaikkojen syntymistä sekä kehittämään ilmastoratkaisuja, jotka auttavat hillitsemään ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja tukevat kestävämpää tulevaisuutta. Yhtiö toimii laajasti erityisesti Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa, […] Lue lisää

Neova

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Neova on kansainvälinen, uusiutuvaan energiaan, kestävään kasvattamiseen sekä aktiivihiilituotteisiin keskittyvä yritys. Sillä on toimintaa 10 maassa ja yrityksen pääkonttori sijaitsee Jyväskylässä. Neovan brändiuudistuksen yhteydessä haluttiin uudistaa myös verkkosivusto visuaalisesti moderniksi ja näyttäväksi kokonaisuudeksi. Vanhan verkkosivuston alusta oli tullut tiensä päähän ja tavoitteena olikin uudistaa sivusto nykyaikaiseksi sekä sisältä että ulkoa. Tekniseen toteutukseen sisältyi myös laaja […] Lue lisää

Koas – verkkopalvelun uudistus

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Koas vaihtoi Concrete 5:stä WordPressiin Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiö Koas rakennuttaa, vuokraa ja ylläpitää asuntoja opiskelijoille Jyväskylässä, ja verkkosivut ovat heidän tärkein asiakaspalvelukanavansa. Julkaisualustana toimi pitkään Concrete 5, kunnes se, kuten itse verkkosivustokin, tuli tiensä päähän keväällä 2023. – Vanhan sivuston ylläpidon lopetuksen nopea aikataulu tuli meille yllätyksenä, ja samaan aikaan tulossa oli sivustomme käytön sesonkiaika, joten […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun