Yle Uutiset näyttää esimerkkiä web-kehityksen budjetoinnissa

Artikkeli

Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 5 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Helsingin kaupunki kokeilee kuinka hyvä ohjelmistofirma se on - ja lopputulos on kamalaa katsottavaa.

Yle on viime vuosina siirtynyt yhä enemmän in-house-tekemiseen omassa web-kehityksessään ja osana tätä kehitystä myös palkannut tekijöitä ja asiantuntijoita palkkalistoilleen. Toteutusresursseja Yle ei ole kuitenkaan rekrytoinut kovin aktiivisesti, vaan on vuokrannut kehittäjiä alan firmoista osaksi omia tiimejään. Nyt kesällä julkisten hankintojen HILMA-palvelussa on julkaistu kourallinen jälki-ilmoituksia, jotka kertovat mistä toimistoista ja mitä kompetensseja YLE tulee käyttämään tulevina vuosina pysyvinä resursseina omissa tiimeissään.

Erityisesti Yle Uutisten web-kehityksen resurssisopimus (erä1*, erä2*) on kiinnostava vertailupiste kotimaiselle web-alalle. Kahdessa erässä kilpailutettu paketti tuottaa Yle Uutisten web-kehityksen käyttöön kuusi (6) ohjelmistokehittäjää seuraavalle neljän vuoden kaudelle. Kahden sopimuksen yhteisarvo on komeat viisi (5) miljoonaa euroa.

Rajoitetulla menettelyllä kilpailutetut resurssisopimukset päätyivät lopulta yhden ainoan toimiston hyväksi, vaikka kisaajia oli kummassakin kilpailutuksessa viisi (5) kappaletta, ja kilpailutus olisi mahdollistanut eri asiantuntijoiden ostamisen myös eri toimistoista. Nyt kummankin puitesopimuksen kaikki asiantuntijat ostetaan Reaktorilta, jolla on näin yksinoikeus tuohon viiden miljoonan euron kokonaisuuteen sopimuskauden ajan.

YLE Uutiset asettaa näin kiinnostavan vertailupisteen ainakin tämän maan muille mediataloille, ja etenkin uutistuotantoa tekeville tahoille. Muille alan ihmisille tämä lähinnä nostaa kiinnostusta tulevia julkaisuja kohtaan, koska tuollaisella budjetilla olettaisi syntyvän monenlaista esimerkillistä uutisraportointia verkossa.

Lyhyt kuvaus ensimmäisen puitesopimuksen hankinnan kohteesta:

”Yle haki tällä tarjouskilpailulla yhteensä neljää (4) sovelluskehittäjää työskentelemään Yle News Labiin. Neljä tarjousvertailussa parhaiten menestynyttä asiantuntijaa valittiin. Yle News Lab kehittää ja ylläpitää merkittävää osaa Ylen verkkopalveluista ja tuottaa sekä analysoi asiakkuustietoa Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan käyttöön. Kehittämiämme palveluja ovat mm. yle.fi, yle.fi/uutiset, vara.yle.fi, yle.fi/urheilu, yle.fi/saa, uutiskirjeet, Yle Uutisvahti ja Yle.fi-sovellukset, vaalikoneet ja Voitto-robotti. Yksistään yle.fi/uutiset-palvelussa käy yli 2,2 miljoonaa eri selainta viikossa. Yle News Labissa kehitetään myös uutis- ja ajankohtaistoiminnan satojen toimittajien käyttämiä työkaluja verkkosisältöjen tuottamiseen sekä tarvittavia taustajärjestelmiä palvelujen tueksi. Valittujen henkilöiden työstä tehdään sopimus, joka on voimassa toistaiseksi.”

Lyhyt kuvaus toisen puitesopimuksen hankinnan kohteesta:

”Kyseisellä tarjouskilpailulla Yle haki kahta (2) full stack -kehittäjää, joista toisella on lisäksi koneoppimiskokemusta, työskentelemään Yle News Labiin. Työkielenä Yle News Labissa käytetään suomea tai englantia. Haettavien henkilöiden ensisijainen tehtävä on kehittää Yle News Labin palveluita. Tehtävä voi tarvittaessa sisältää myös Ylen muiden palvelujen kehittämistä henkilön osaamisen puitteissa. Yle haki kokeneita sovelluskehittäjiä, jotka pystyvät suunnittelemaan palveluiden arkkitehtuureja ja kehittämään suorituskykyisiä, luotettavia ja tietoturvallisia taustajärjestelmiä. Tarjouskilpailu on jaettu kahteen osaan: 1. Full stack-kehittäjä 2. Full stack-kehittäjä AI/ML-osaamisella”

Näin isot resurssipuitesopimukset, jotka menevät yhdelle toimittajalle ovat kohtuullisen harvinaisia, mutta eivät mitään aivan eriskummallista. Etenkin valtionhallinnossa tämäntyyppinen resurssiostaminen on yleistynyt viime vuosina merkittävästi. Malli on varsin lähellä oman tiimin palkkaamista, etenkin Ylen tavalla toteutettuna. Ylehän haki kilpailutuksissa henkilöitä työskentelemään omissa tiloissa muiden asiantuntijoiden kanssa, joten malli on hyvin perinteistä resurssivuokraamista, jossa tilaaja vastaa kaikista lopputuloksista ja maksaa yritykselle pelkästään asiantuntijoiden tekemien tuntien perusteella.

Yleensä resurssiostamisen mallia käytetään esimerkiksi valtionhallinnossa kun tehdään hyvin räätälöityjä tietojärjestelmiä, eikä näiden rakentamiseksi haluta palkata omia resursseja, koska rakentamisurakan jälkeen on tarkoitus siirtyä maltillisempaan ylläpito- ja jatkokehitysvaiheeseen. Oman tiimin palkkaaminen on monelle organisaatiolle myös sisäisesti vaikeasti perusteltava asia, johon pitäisi kuitenkin aina sitoutua useiksi vuosiksi. Jos oman organisaation budjetit ja strategia on vaikeasti ennustettavaa vuodesta toiseen, niin päivähinnoiltaan kalliit konsultit voivat olla turvallisempi ja tehokkaampi vaihtoehto.

Näiden mainitun kahden sopimuksen lisäksi YLE kilpailutti uutisten käyttöön mobiilisovelluskehittäjiä* (arvo 2,4 miljoonaa euroa), ja tuo kilpailutus jakautui Goforen, Qvikin ja Reaktorin kesken (lopullinen eurojen jakautuminen kolmen valitun kesken voi olla mitä tahansa). Näin yhdistetty web- ja mobiilisovelluskehityksen budjetti nousee yli seitsemään (7) miljoonaan euroon. Kun summa jaetaan neljälle vuodelle, niin YLE Uutisilla on käytettävissään web- ja mobiilikehitykseen lähes kaksi (2) miljoonaa euroa vuodessa.

Tämän lisäksi YLE:llä on toki paljon muutakin verkkokehitystä, jonka kehitys tapahtuu muiden sopimusten puitteissa. Nämä aiemmin mainitut puitesopimukset koskevat tosiaan vain YLE:n News Labin toimintaa ja sen projekteja.

Kevään aikana YLE onkin kilpailuttanut useita muita puitesopimuksia, jotka kohdistuvat muihin web-presenssin (tai digikanavien taustajärjestelmien) osa-alueisiin. Esimerkiksi nämä kaikki alla olevat ovat samankaltaisia asiantuntijaresurssien puitesopimuksia:

  • API-kehittäjien puitesopimus (arvo 1,5 miljoonaa euroa), voittaja Reaktor.
  • Android-mobiilisovelluskehittäjiä Yle Areenan kehitystyöhön (arvo 1,5 miljoonaa euroa), joka jakautuu Reaktorin ja Qvikin välille.
  • Mobiilisovelluskehittäjiä Yle Areenan kehitystyöhön (arvo 800 000 euroa), voittaja Futurice.
  • Yle Areenan medianhallinnan sovelluskehittäjät (käytännössä YLE Areenan sovelluskehitystyötä, arvo 5,6 miljoonaa euroa), joka jakautuu Reaktorin ja Solitan välille.
  • Backend-kehittäjä / Data engineer Ylen sisältöindeksin toteutukseen (arvo 1,6 miljoonaa euroa), joka jakautuu Futuricen ja Siilin välille.
  • Ylelle räätälöityjen sovellusten kehitys- ja ylläpitopalvelut (arvo 1 miljoona euroa), voittaja Gofore.
  • Data Scientist -osaaja (arvo 1 miljoona euroa), voittaja Fourkind.
  • Data Engineer -osaaja (arvo 1 miljoona euroa), voittaja Fourkind.

Jos puitesopimusten arvot jakaa tasaisesti, niin Ylen hovitoimittaja digikanavien kehityksessä tulevina vuosina on varsin kiistattomasti Reaktor. Pelkästään tässä artikkelissa mainittujen puitesopimusten arvo Reaktorille on lähes 11 miljoonaa euroa (toteuma sopimuskauden aikana on eri asia, se voi olla vähemmän tai enemmän).

Ylen kilpailutukset antavat ainakin kilpaileville mediataloille hieman vertailukohtaa siihen millaisella vakavuudella Ylessä suhtaudutaan tulevien vuosien web- ja mobiilikehitykseen.

[Jälkihuomautus 10.10.2019: Kuten kommenteissa on raportoitu, niin jos syyskuussa tulleet jälki-ilmoitukset otetaan huomioon, niin Reaktorin saama potti kevään kilpailutuksissa nousee 11 miljoonasta yli 15 miljoonaan euroon.]

Lue lisää: Ketterät menetelmät olivat pieni askel oikeaan suuntaan

PS. Jos kaipaat riippumatonta asiantuntijan näkemystä digipalvelun jatkokehitykseen, uudistukseen tai teknologian vaihtamiseen, kannattaa tutustua North Patrolin konsultointipalveluihin. North Patrol tuntee web- ja mobiilikehityksen teknologiat ja auttaa lukuisia asiakkaitaan uudistuksissa ja erilaisten digipalveluiden jatkokehityksen suunnittelussa.

Perttu Tolvanen

Perttu on Vierityspalkin päätoimittaja ja kirjoittaja.

Perttu Tolvanen on digitaalisten palveluiden suunnittelun, arkkitehtuuriratkaisujen ja kumppanivalintojen asiantuntija. Perttu on konsulttiyhtiö North Patrol Oy:n konsultti ja toinen perustaja. North Patrol on digitoimistoista ja järjestelmätoimittajista riippumaton konsulttiyhtiö, joka suunnittelee digitaalisia palveluita ja auttaa asiakkaita onnistumaan uudistushankkeissaan. Ota yhteyttä Perttuun!

1 kommentti “Yle Uutiset näyttää esimerkkiä web-kehityksen budjetoinnissa

  1. Jälki-ilmoituksia onkin tullut nyt syksyllä vielä lisää:

    Yleisradio Oy : Sovelluskehittäjiä Ylen Luovien sisältöjen vuorovaikutteisille sisällöille

    hankintailmoitukset.fi/fi/notice/view/2019-018972

    1,6 miljoonaa euroa

    Tarjouksia saatu: 10 kpl

    Voittajat: Gofore ja Qvik

    Yleisradio Oy : Yle Areenan kuluttajapalveluiden käyttöliittymäkehittäjät

    hankintailmoitukset.fi/fi/notice/view/2019-018982

    1,7 miljoonaa euroa

    Tarjouksia saatu: 6 kpl

    Voittaja: Reaktor

    Yleisradio Oy : Yle Areenan hallintatyökalujen ja soittimien kehittäjät

    hankintailmoitukset.fi/fi/notice/view/2019-018986

    1,6 miljoonaa euroa

    Tarjouksia saatu: 2 kpl

    Voittajat: Solita ja Reaktor

    Yleisradio Oy : Sovelluskehittäjiä Yle News Labin verkkokehitykseen, erä 3

    hankintailmoitukset.fi/fi/notice/view/2019-018971

    0,8 miljoonaa euroa

    Tarjouksia: 4 kpl

    Voittaja: Reaktor

    Yleisradio Oy : Yle Areenan kuluttajapalvelurajapintojen sovelluskehittäjät

    hankintailmoitukset.fi/fi/notice/view/2019-019683

    1,6 miljoonaa euroa

    Tarjouksia: 6 kpl

    Voittajat: Reaktor ja Solita

Kommentointi on suljettu.



Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun