Laadukas hosting voi maksaa yllättävän paljon

Artikkeli

Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 6 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Laadukas hosting voi maksaa yllättävän paljon.

Tässä blogissa on kirjoitettu aika paljon hostingin hinnoista, koska esimerkiksi WordPressin ja Drupalin alueella on paljon eroja eri toimijoiden välillä. Ja ylipäätään hosting on asia josta maksetaan hyvin erilaisia hintalappuja riippuen järjestelmistä ja sopimukseen kuuluvista asioista.

Esimerkiksi Episerver on varsin tunnettu siitä, että sen hosting voi olla varsin arvokasta verrattuna vaikkapa Drupal-maailmaan. Moni Episerver-asiakas maksaa hostingistaan jopa 2000-3000 euroa kuukaudessa, mikä voi tuntua tähtitieteelliseltä summalta monen WordPress- tai Drupal-asiakkaan näkökulmasta.

Hostingin hintalappu on kuitenkin hyvin suhteellinen asia, ja etenkin kun mennään oikeasti isoihin liikennemääriin ja kriittisiin verkkopalveluihin, niin tuhatlappuset liikkuvat kuukaudessa hyvin nopeasti. Isot kansainväliset firmat, joilla on isoja verkkopalveluita, maksavat helposti kymppitonninkin kuukaudessa siitä ilosta että sovellukset pyörivät virheettömästi ja webbisaitit toimivat vikkelästi.

Nykyisin oma lukunsa ovat vielä ns. “platform-tarjoajat”, kuten Drupal-maailman Acquia joka tarjoaa erittäin erikoistunutta hosting-kokonaisuutta, johon kuuluu myös erinäisiä lisäpalveluita, joilla voi vaikkapa rakentaa personointia omalle sivustolle. Tällöin ollaan varsin kaukana “standardi-hostingista”, ja usein näihin liittyy myös tavallista paremmat asiakaspalvelun vasteajat ja tekninen tuki -palvelut. Drupal-maailmassa tällaisia on ollut useita jo pidempään.

Esimerkiksi Aalto-yliopisto päätti hiljattain oman hosting-palveluntarjoajan valintaprosessinsa, ja päätyi tekemään suorahankinnan Acquialta uusien verkkopalveluidensa hostingin varmistamiseksi. Sopimuksen arvo on neljälle vuodelle* 600 000 euroa. Täten kuukausihinnaksi Aallon verkkopalveluiden hosting-ratkaisulle tulee komeat 12 500 euroa.

Aalto onkin rakentamassa isoa kokonaisuutta Drupalin päälle:

“Aalto-yliopistossa on rakenteilla uusi digitaalinen viestintäympäristö, johon integroidaan nykyiset useilla eri alustoilla toteutetut internet, intranet, extranet, wiki ym. palvelut. Keskeinen osa uudistusta on palveluiden siirtäminen modernille Drupal-alustalle, jonka päälle toteutetaan jatkossa kaikki verkkopalvelut. Uusi palvelu pitää sisällään satoja sivustoja (jopa 100 000 sivua kieliversioineen). Palvelu muodostaa yhteisen ja globaalin, monimuotoisen viestintäympäristön, jonka kävijämäärä vuositasolla on yli 3,5 miljoonaa kävijää.”

Aallon vaatimuksissa on ollut mm. 24h asiakaspalvelu ja sisällön personointi käyttäjän mukaan.

Hinnan rakentumisessa lienee esimerkiksi 24h asiakaspalvelu ollut aivan keskeinen tekijä. Jos tarvitaan ympärivuorokautista valvontaa ja kykyä jopa korjata ongelmia, niin hintalappu nousee yleensä samantien aivan uuteen sarjaan.

Aallon case on siksikin kiinnostava, että vastaavaa hosting-palveluiden paisumista yhä laajemmiksi kokonaisuuksiksi on ollut ilmassa jo pidempään. Moni palveluntarjoaja kehittää omia palveluitaan yhä laajempien kokonaisuuksien suuntaan, ja etenkin isot pilvialustat, kuten Amazon, Microsoft ja Google tarjoavat omia ympäristöjään, joissa on paljon erikoispalveluita perushostingin lisäksi.

Ilmiö on siis hyvin todellinen, hosting-ratkaisut laajenevat ja laadukas hosting voi maksaa paljon.

Aallon väite siitä, että laadukasta Drupal-hostingia ei saisi kuin Acquialta on toki naurettava. Esimerkiksi personoinnin voisi tehdä monellakin tapaa, mutta Aalto on päättänyt edellyttää sitä hosting-kumppaninsa tarjoamilta lisäpalveluilta, ja sitä kautta pystynyt perustelemaan Acquian olevan ainut sopiva tarjoaja markkinoilla. Kilpailutuksen sivuuttaminen tällaisessa tapauksessa on vähintäänkin kyseenalainen ratkaisu.

Erityisen hyvän hosting-kumppanin valinta voi silti Aallolta olla järkevä ratkaisu, koska suora suhde hosting-kumppaniin vähentää kumppaniriskiä. Aalto voi helpommin hyödyntää useita kumppaneita, tai ylipäätään kilpailuttaa Drupal-kumppaninsa uusiksi ilman mitään vaikutuksia palveluiden toimintaan. Tällainen hostingin näkeminen omana kokonaisuutenaan onkin yksi keino parantaa omien digitaalisten palveluiden kestävyyttä ja riippuvuutta yksittäisistä kumppaneista.

*=Suorahankintailmoituksessa ei kerrota sopimuksen pituutta, koska sopimus on toistaiseksi voimassa. Hankintalaki määrittää ilmoittamaan sopimuksen arvon neljän vuoden mukaan, joten siksi oletettu hinnan kattavan neljä vuotta. 

PS. Tilaa Vierityspalkin kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje, joka koostaa artikkelit, linkkivinkit, työpaikat ja julkaisut.

Perttu Tolvanen

Perttu on Vierityspalkin päätoimittaja ja kirjoittaja.

Perttu Tolvanen on digitaalisten palveluiden suunnittelun, arkkitehtuuriratkaisujen ja kumppanivalintojen asiantuntija. Perttu on konsulttiyhtiö North Patrol Oy:n konsultti ja toinen perustaja. North Patrol on digitoimistoista ja järjestelmätoimittajista riippumaton konsulttiyhtiö, joka suunnittelee digitaalisia palveluita ja auttaa asiakkaita onnistumaan uudistushankkeissaan. Ota yhteyttä Perttuun!

3 kommenttia on “Laadukas hosting voi maksaa yllättävän paljon”

  1. Episerverin pilvipalvelu (DXC Service) on paljon enemmän kuin vain lisurin houstaus pilvessä. Tässä lista palvelun tarjoamiin juttuihin (mm. tekoälyyn perustuva personointi löytyy): *poistettu*

  2. Komppaan Petriä, DXC Service sisältää paljon muutakin kuin hostingin, ei pidä esimerkiksi unohtaa, että kuukausimaksu sisältää myös lisenssin Episerveriin, kolme ympäristöä (integration, preproduction ja production) sekä Episerver Find hakupalvelun.

    Esimerkiksi jos ottaa Elastic Searchin palveluna (https://www.elastic.co/cloud/as-a-service/pricing), kaksi datacenteriä + 16GB muistia + 384GB levyä niin kustannus on 934$/kk ilman alennuksia (aika normi setti tuotantokäyttöön). Vastaava palvelu kuuluu DXC servicen kuukausihintaan.

    Mä en nyt oikein saa kiinni Perttu miksi Episerver hosting on tässä vertaus? Ihan yhtä lailla voisi verrata geneerisesti, että mitä maksaa Windows pohjainen hosting web-sovellukselle. Hintahan nousee sen mukaan mitä lisenssejä tarvitaan ja montako konetta/instanssia pystytetään.

  3. Kiitos kommenteista. Episerver on vertauksessa uhrina nyt ihan vain sen takia, että se on usein Drupalin kilpakumppani, ja tässä jutussa puhutaan mm. Drupalin hostingista, ja ylipäätään siitä että hosting voi sisältää nykyisin kaikenlaista muutakin.

    Ja itsehän te myös kommenteillanne juuri alleviivaatte sitä samaa asiaa, että Drupalin ja Epin kaltaisten alustojen hosting usein sisältää paljon muutakin kuin sen pelkän riisutun serverin ym. peruselintarvikkeet. :)

    Epi-asiakkaat ovat vain tottuneet jo pidempään siihen, että se maksu sisältää muutakin, kuten serverilisenssejä ym kamaa mitä nyt Windows-ympäristöissä tarvitaan. Drupal- ja WP-puolella se on uudempi juttu, että hosting-paketti voi sisältää palvelumaksuja, lisenssejä ym kamaa.

Kommentointi on suljettu.



Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen lukijoista.

  • 1100+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.


    Kaikki artikkelit

  • 1300+ digipalvelun referenssicasea.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 1000+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.


    Tilaa uutiskirje

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun