MeetFrank pyrkii avaamaan tietoja palkoista

Artikkeli

Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 6 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Jos olet vain vuokrattava lihapala, vaadi osasi laskutuksesta.

Viime syksynä julkaistu MeetFrank-palvelu* on uudenlainen rekrytointikanava, jonka perusidea on avata palkkatietoja hakijoille jo aivan prosessin alkuvaiheessa. Palvelussa voi anonyymisti selailla työtarjouksia, joista kaikista on myös avoinna niiden palkkaustiedot. Ilmoittajilta siis edellytetään palkkatietojen julkaisemista.

Palvelu on lanseerattu Suomessa ja Virossa, mutta todellinen tähtäin on varmasti USA:ssa, koska siellä tämänkaltainen palvelu varmasti puhuttelee luontevammin työntekijöitä ja yrityksiä. Suomessahan palkkatiedot ovat varsin hyshys-tietoa, josta harvemmin vaihdetaan tietoja edes kollegoiden kesken.

Suomessa harvalla alalla myöskään vaihdetaan työpaikkaa yhtä herkästi kuin esimerkiksi USA:ssa, joten palkkauksen yksityiskohdat eivät ole samalla tavalla yleensä ratkaisevia asioita, etenkään jo kokeneemmilla työntekijöillä.

MeetFrank puhuttelee kuitenkin varmasti osaa työn tarjoajista, koska esimerkiksi IT-alalla monilla tahoilla on vaikeuksia palkata osaavaa työvoimaa, koska työnhakijat preferoivat tunnettuja alan toimistoja. Etenkin asiakaspuolella usein valitetaan rekrytoinnin vaikeuksia, ja käytännössä moni iso konserni päätyy kilpailemaan työntekijöistä juuri palkalla. Esimerkiksi vaikkapa teleoperaattorit eivät yleensä ole valtavan houkuttelevia IT-alan ammattilaisille, joten nämä usein joutuvat kisaamaan parhaista osaajista nimenomaan palkalla.

Täten MeetFrank löytänee juuri näistä asiakasorganisaatioista eniten kiinnostuneita työn tarjoajia. Työnhakijoista palvelu taas viehättänee juuri niitä jotka haluavat kilpailuttaa palkkaansa tai ovat ylipäätään herkkiä vaihtamaan työpaikkaa juuri paremman palkan toivossa.

Vierityspalkki tiedusteli MeetFrankilta tämänhetkisiä lukuja palvelun käytöstä ja tarjousten keski-arvopalkkoja muutamaan web-alalle tyypilliseen työpaikkaan.

  • Joulukuussa julkaistussa tiedotteessa MeetFrank sanoo käyttäjiä olevan palvelussa noin 20 000 (Viro ja Suomi yhdessä)
  • Tammikuun ensimmäisellä viikolla palvelussa on 432 työtarjousta, joista 402 on teknologian alueelta
  • Scrum Masterille keskiarvopalkkatarjous on 6034 euroa (ennen veroja)
  • Web Developerille keskiarvopalkkatarjous on 4200 euroa (ennen veroja)
  • Front-End Devaajalle keskiarvopalkkatarjous on 4800 euroa (ennen veroja), tosin useimmat näistä MeetFrankin mukaan ovat React-kehittäjien hakuja

Luvut viittaavat vahvasti siihen, että palvelussa myös nimenomaan kilpaillaan palkalla, koska mitään keskiarvopalkkauksia nuo eivät IT-alalla edusta, vaan ehkä lähinnä pääkaupunkiseudun tasoja erittäin kokeneille osaajille. Todennäköisesti merkittävä osa tarjouksista on myös juuri aiemmin viitatuilta isoilta asiakaspuolen organisaatioilta. Alan toimistot eivät yleensä tähtipalkkoja maksa, vaan pyrkivät kilpailemaan muilla eduilla.

Konseptillisesti palvelu myös edustaa hieman ”Tinder-tyyppistä lähestymistä”, jossa pyritään helpottamaan ensikohtaamista tuomalla perustiedot tarjonnasta helposti selattavaksi. Näin ainakin teoriassa palvelu pyrkii parantamaan nimenomaan työnhakijoiden asemaa, koska se pakottaa työnantajat laittamaan ”kortit pöytään” ennenkuin työnhakijalta edellytetään sitoutumista. Palvelu myös mahdollistaa tarjousten arvioinnin ja keskustelun anonyymisti, jolloin työnhakijat pystyvät helpommin ”flirttailemaan” uuden työpaikkatarjoajan kanssa ilman identiteettinsä täydellistä paljastamista.

MeetFrank on kiinnostava avaus työnhakumarkkinaan, ja etenkin IT-alalla malli voi jopa toimia, etenkin erittäin kilpailluissa markkinoissa joissa työntekijät vaihtavat herkästi työpaikkoja.

Suomessakin palvelu voinee toimia etenkin pääkaupunkiseudulla kaikkein kilpailluimpien teknologiaosaajien rekrytoinnissa.

Lisää avoimia työpaikkoja: Työpaikat-palsta – web-kehittäjä, web developer, verkkokauppapäällikkö ja monet muut

Perttu Tolvanen

Perttu on Vierityspalkin päätoimittaja ja kirjoittaja.

Perttu Tolvanen on digitaalisten palveluiden suunnittelun, arkkitehtuuriratkaisujen ja kumppanivalintojen asiantuntija. Perttu on konsulttiyhtiö North Patrol Oy:n konsultti ja toinen perustaja. North Patrol on digitoimistoista ja järjestelmätoimittajista riippumaton konsulttiyhtiö, joka suunnittelee digitaalisia palveluita ja auttaa asiakkaita onnistumaan uudistushankkeissaan. Ota yhteyttä Perttuun!

1 kommentti “MeetFrank pyrkii avaamaan tietoja palkoista

  1. Kiitos hyvästä analyysistä! MeetFrank ylitti 100 000 käyttäjän rajan tässä kuussa, ja Suomessa käyttäjiä on jo yli 13 000.

    Suomessa palvelussa olevien IT-alan työpaikkojen keskipalkka huitelee nyt 4600 euron tietämillä, jota voi verrata Tietoala ry:n palkkatilastoon vuodelta 2017: 4060 euroa. TES-korotus on kahden vuoden aikana 3,2%, joten helpoin vaihtoehto palkan korotukseen lienee monelle miettiä uutta työpaikkaa tässä noususuhdanteessa.

Kommentointi on suljettu.



Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun