Konsepti-ideoita: Avaa rajapinnat palveluusi
Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 9 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Hankintavälkky-botti on harvinainen, hyödyllinen chatbotti.
SM-liiga ja SAP ovat yhdessä käynnistäneet mielenkiintoisen kilpailun*. SM-liiga avaa rajapinnat liigaotteluiden tilastodataan ja mahdollistaa faneille omien web-sovelluksien kehityksen tämän datan avulla.
Toistaiseksi SM-liiga avaa datat vain kilpailun ajaksi, mutta esimerkki on silti kiinnostava. Moni organisaatio voisi hyötyä rajapintojen avaamisesta, ja omien sisältöjensä ja tilastojensa käytön laajemmasta mahdollistamisesta.
Erityisen suuria mahdollisuuksia tällä saralla on organisaatioilla, joiden asiakkailla on kohtuullisen intohimoinen suhde asiaan – esimerkiksi urheiluorganisaatioilla, tai millä tahansa harrastajayhteisöllä.
Julkishallinnossahan tätä on tehty jo Suomessa varsin pitkään. Esimerkiksi avoindata.fi on varsin hieno sivusto, joka koostaa yhteen julkishallinnon avoimia rajapintoja sekä erilaisia tietolähteitä. Samankaltaista toimintaa toivoisi esimerkiksi monelta kaupungilta tai kunnalta, joiden verkkosivut ovat valitettavan suljettuja palveluita.
Jonkin verran tämän asian yleistymistä ovat hidastaneet myös melko suljetut julkaisujärjestelmät tai räätälöidyt järjestelmät, joissa ei ole huomioitu avoimen rajapinnan toteutusmahdollisuuksia alusta alkaen. Laadukkaan rajapinnan toteutus ei ole kuitenkaan aivan yksinkertaista, ja jonkin verran työtä tarvitaan myös rajapinnan ylläpitoon. Onneksi monet julkaisujärjestelmät (esim. WordPress, Drupal) ovat viime vuosina heränneet tämän tarpeen yleistymiseen ja tarjoavat jo varsin laadukkaita valmisrajapintoja järjestelmän sisältöihin.
Yksityisellä sektorilla tätä vastaavaa on tehty aiemminkin nimenomaan tällaisten kilpailujen siivittämänä. Todelliset mahdollisuudet ovat kuitenkin datan avaamisessa pysyvästi, jolloin mahdollistetaan todellisten hyötysovellusten syntyminen palvelun ympärille. Esimerkiksi mobiilisovellukset ovat asioita, joiden konseptien testaamisessa harrastajavoimin tehdyt sovellukset voivat olla todella arvokkaita. Varmasti SM-liigankin datan ympärille syntyy nimenomaan mielenkiintoisia mobiilisovelluskonsepteja.
SM-liigalle datojen avaaminen ei todennäköisesti maksa kovin paljoa, etenkään niiden jatkuva tarjoaminen, kun avaaminen on kerran tehty. Jatkossa SM-liiga voi kuitenkin nauttia ilmaisesta testilaboratoriosta tämän työn avulla. Miksi kokeilla kaikkea itse kun voi antaa työkalut suoraan intohimoisille faneille?
Sitten jos jokin konsepti lentää, ja kerää käyttäjiä, niin jo koetellun idean ympärille voi lähteä tekemään omia palveluita. Ehkä hieman törkeätä, mutta SM-liigan datahan se on – ja liiketoiminta. Fanien kannalta malli on kuitenkin kokonaisuutena vain iloa ja hyötyä tuottava.
PS. Tarkkaan ottaen kysymys ei toki ole SM-liigan ja SAP:in järjestämästä kilpailusta, vaan Ultrahack 2015 -kisasta, joka järjestetään Slushin yhteydessä Helsingissä.
—
Lue lisää aiheista: