YLE näyttää esimerkkiä Facebook-osaamisen kehittämisessä

Perttu Tolvanen

YLE on ollut aktiivinen Facebookin mahdollisuuksien kartoittamisessa ja moni YLEn yksikkö on harjoitellut Facebookin käyttöä jo pitkään. Opituista asioista on myös raportoitu verkossa. Esimerkiksi YleX:n kokemuksista löytyy erittäin hyvä artikkeli joka kertoo missä YleX löysi onnistumisia ja missä ei.

Radiokanava YleX lienee ollut kiistattomia edelläkävijöitä sosiaalisten medioiden tutkimisessa ja pelisääntöjen tekemisessä:

“Meillä on luotu yhtenäinen toimintatapa miten toimimme yleisesti sosiaalisessa mediassa; miten usein päivitämme ja mitä sisältöjä. Mutta jokaisessa mediassa on mentävä sen ehdoilla. Se ei riitä, että luodaan uusi tili jonnekin. Jokaista tiliä pitää yksitellen seurata, tuottaa, toimittaa, tutkia, kyseenalaistaa ja reagoida saavutettuihin tuloksiin.“

YleX:n artikkelissa esitetään myös hyviä havaintoja siitä kuinka hankalaa fanien käyttäytymisen ennustaminen voi olla:

“On jännä seurata miten sellaiset päivitykset mitä itse on ajatellut kiinnostaviksi, eivät herätä mitään fiiliksiä. Kun taas sellaiset yksinkertaiset jutut, kuten yhteisömanagerimme Sipon ”Mitä jengi meinaa tehdä viikonloppuna” kerää 40 kommenttia samantien. On tärkeää löytää balanssi tiedon ja läsnäolon kesken. Me pyrimme säilyttämään tämän balanssin sillä, että meillä on eri päivittäjiä ja näillä jokaisella on oma roolinsa.”

Toisessa YLEn sosiaalisen median kokeiluja raportoivassa artikkelissa kiteytetään hyvin monille organisaatioille tuttu ongelma:

“Mutta verkkoon et voi mennä vain piipahtamaan. Siellä pitää myös olla läsnä ja osallistua. Se vaatii paitsi tahtoa myös aikaa, ja pian tullaan käytännön kysymyksiin mm. siitä, kuinka paljon voi verkossa olla työajalla, mikä kuuluu työhön ja mikä ei.”

Esimerkkejä YLEn Facebook-sivuista:

YLEn kokemuksista sosiaalisen median kanssa voi myös lukea erityisestä Social Web Tools YLE –blogista.

YLEn tarinoista esimerkkiä kannattaa ottaa erityisesti siitä, ettei aina kannata raportoida pelkistä onnistumisista. Facebook on vielä uusi ilmiö ja kaikki opettelevat sen hyödyntämistä. Myös epäonnistumiset kannattaa jakaa, koska ne opettavat. YLE esimerkiksi oppi kantapään kautta miksi Facebookin ryhmiä ei kannata käyttää jos haluaa viestiä käyttäjilleen säännöllisesti.

Organisaatiot opettelevat nyt monella tapaa Facebookin kanssa niitä asioita jotka olisi pitänyt opetella jo vuosia sitten avoimen verkon kanssa. Facebook tarjoaa nyt hieman turvallisemman, rajatumman ja hallitumman ympäristön organisaatioille harjoitella vuoropuhelua yleisöjensä kanssa.

Facebook ei suljettuna ympäristönä ole sama asia kuin avoin verkko, mutta Facebookin asema käyttäjämäärien suhteen on niin massiivinen, ettei sen merkitystä voi vähätellä. Pelkästään siitä syystä Facebook-ilmiötä kannattaa yrittää ymmärtää vaikka ei siitä pitäisikään.

  1. VM says:

    Ajankohtaisempi esimerkki on kenties Audi Finlandin facebookkampania, joka mahdollisista nenää nyrpistävistä konnotaatioista huolimatta toimii.

    1. Faniryhmän perustamisessa oli joku oikea insentiivi jäsenille, tietyn jäsenmäärän ylittävä faniryhmä osallistuu uuden A3 arpajasiin

    2. Viestintä faniryhmälle oli asiaa: viestejä ei lennellyt vain “imagon kohottamiseksi” vaan vain silloin kun oli jotain oikeaa sanottavaa. Oikealle sanottavalle nähtävästi suunniteltu etukäteen draaman kaari

    3. Fail ja sen korjaaminen. Facebookin TOS läpikäyminen on tuskaa kaikille, kilpailun säätöjä jouduttiin muuttamaan kesken kaiken ja ihmiset raivostuivat. Seurauksena vastaavat tulivat esiin omilla kasvoillaan verkossa jaeltavassa videossa, pyysivät anteeksi ja lupaavat auton arvottavaksi vaikka fanimäärätavoitetta ei saavutettaisikaan. Kunnon moka ja vapahdus auttavat hyvään draaman kaareen.

    Saattaa tuntua kiusalliselta nostaa esille esmerkki, joka ei hyödynnä toivotulla tavalla “sosiaalisen median voimaa” – on ennemmin kampania. Viestin muodoissa, niiden rytmityksessä, ja oikeasti melko huomiotaherättävässä palkinnossa on kumminkin itunsa. Se mitä tästä tempauksesta jää jäljelle jää kuitenkin nähtäväksi.