Dodreamsille rahoitusta
Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 15 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Rajasoft osti Buorren kehitystiimin.
Veraventure, Risto Siilasmaa, Optiomi Invest Oy ja Klaus Berner sijoittavat MMO-peliohjelmistoja kehittävään Dodreams*-yhtiöön. Pääomasijoituksen suuruutta yhtiö ei tiedotteessaan paljasta.
”Saamamme rahoituksen myötä resurssimme vahvistuvat kasvua ja kansainvälistymistä ajatellen. Näin voimme edelleen vahvistaa asemaamme erittäin nopeasti kasvavilla MMO-pelimarkkinoilla”, toteaa Dodreamsin hallituksen puheenjohtaja Mika Mäkeläinen.
Dodreams tarjoaa muun muassa portaali- ja mediayhtiöille turnausjärjestelmäohjelmistoja, joiden kehittäminen alkoi alunperin 2006 E-Sports Nordic Oy:n toimesta. Dodreams Oy perustettiin vuonna 2008 E-Sports Nordic:n jakaantuessa.
Dodreamsin tuotantoa on Maailman nopein kansa -formulapeli, jonka yhtiö on lanseerannut Suomessa yhteistyössä MTV3:n kanssa.
”Pilottipalvelumme osoittautui todelliseksi menestykseksi. Saimme puolessa vuodessa autopelipalveluumme yli 75000 rekisteröityä käyttäjää Suomessa. Laajennamme virtuaaliurheilupalvelujamme lanseeraamalla pian uusia pelipalveluja ja valmistelemme samanaikaisesti kasvua kansainvälisille markkinoille”, taustoittaa yhtiön suunnitelmia toimitusjohtaja Perttu Rönkkö.
(*Toim. Huom. Linkkejä poistettu toimimattomina tai sisällön muututtua.)