Verohallinto – Verokampuksen verkkosivusto
Verokampus
Verokampus on Verohallinnon verkkopalvelu, joka tarjoaa selkeää ja ymmärrettävää tietoa veroista. Palvelun sisältö on suunniteltu erityisesti nuoria ja nuoria aikuisia ajatellen. Se tarjoaa myös kattavaa perustietoa verotuksesta niille, jotka ovat vasta tutustumassa Suomen verotusjärjestelmään ja verokäytäntöihin. Verokampuksessa on lisäksi osio opettajille, josta löytyy materiaaleja veroasioiden opetuskäyttöön.
Pitkä yhteistyö
G-Worksin ja Verokampuksen välinen yhteistyö alkoi vuonna 2016, kun G-Works suunnitteli ja toteutti Verokampuksen ensimmäisen verkkosivuston. Tuolloin Verokampus-konsepti oli upouusi ja G-Works suunnitteli palvelun logon sekä visuaalisen ilmeen verkkosivustouudistuksen pohjaksi. Yhteistyö on jatkunut sivuston ylläpitämisen ja kehittämisen merkeissä. Erityisen merkittäväksi projektiksi nousi vuosina 2018-2019 toteutetut saavutettavuusparannukset, joilla sivusto päivitettiin vastaamaan EU:n saavutettavuusdirektiivin vaatimuksia.
Sivuston uudistus 2020-luvulle
Vuosien varrella Verokampuksen ja sen kohderyhmien tarpeet olivat muuttuneet, ja nämä muutokset tuli näkyä myös verkkosivustolla. Uudistusprojektissa verkkosivusto sai kokonaan uuden ulkoasun ja rakenteen sekä uusia toimintoja. G-Works ei ollut yksin vastuussa projektin toteutuksesta. Design-kumppanina toiminut Bob The Robot vastasi sivuston konseptoinnista ja käyttöliittymäsuunnittelusta, kun taas G-Works keskittyi projektissa verkkosivuston tekniseen toteutukseen WordPress-alustalle.
New Year, New Verokampus
Uuden vuoden alkaessa Verokampuksen uudistettu verkkosivusto julkaistiin. Projekti sujui kokonaisuudessaan jouhevasti, ja alle kahdessa kuukaudessa työ saatiin päätökseen. Ennen julkaisua sivusto kävi läpi saavutettavuusauditoinnin, jonka suoritti ulkopuolinen taho.