Työeläkevakuuttajat TELA ry

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Poutapilvi web design Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

Työeläkevakuuttajat TELA ry on kaikkien Suomessa toimivien työeläkevakuuttajien edunvalvontajärjestö ja jäseninä ovat kaikki lakisääteistä työeläketurvaa hoitavat työeläkevakuuttajat. Telalla on 18 työntekijää, joiden apuna ovat jäsenyhteisöjen edustajista nimetyt toimikunnat, joita ovat neuvottelukunnat sekä erilaiset pysyvät ja määräaikaiset asiantuntijaryhmät. Tela haki verkkopalvelujensa kehittämiseen kumppania, jolla on vahva kokemus WordPress- julkaisujärjestelmän hyödyntämisestä, osaamista intuitiivisten, helppokäyttöisten ja ajanmukaisten käyttöliittymien suunnittelusta ja sitoutuu palvelun jatkokehitykseen ja asiakkaan tukemiseen sivustojen ylläpidossa. Poutapilvi valittiin tähän kumppanuuteen.

Projekti aloitettiin palvelumuotoiluprosessilla, jossa hahmoteltiin palvelun tavoitteita, käyttäjäryhmiä, käyttäjäryhmien tiedontarpeita, maaleja ja muita lähtökohtia toteutukselle. Tavoitetilana oli, että uudella sivustolla faktasisältö ja Telan analysoima sisältö erotetaan selkeämmin toisistaan. Lisäksi haluttiin parantaa Telan näkemysten löydettävyyttä sekä selkeyttää sisältörakennetta. Uusi Tela.fi rakentuu neljän pääkokonaisuuden varaan. Nämä kokonaisuudet kertovat mitä Tela tekee, Telan jäsenistöstä, työeläkejärjestelmästä sekä rahoitus- ja sijoitustoiminnasta. Uusi sivusto palvelee tavoiteltuja kohderyhmiä entistä laajemmin ja monipuolisemmin.

Sivusto rakennettiin WordPressillä ja sivuston ydinsisältöön, eli artikkeleihin ja niiden ylläpitoon ja esitystapaan paneuduttiin huolellisesti. Eri alan asiantuntijoita haluttiin nostaa voimakkaammin esiin ja palvelu mahdollistaakin hyvin ristiinlinkitykset asiantuntijoiden, heidän profiiliensa ja tuottamansa sisällön yhdistämiseksi. Palvelussa on kieliversiot suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Uudistuksessa haluttiin myös, että vanhasta Prime-alustasta saatiin siirrettyä erilaista uutis- ja artikkelisisältöä uuteen palveluun. Tämä kevensi sisällöntuottajien työkuormaa merkittävästi uudistuksen aikana. Poliitikot, työmarkkinajärjestöjen edustajat ja opiskelija- ja nuorisojärjestöjen edustajat sekä muut vaikuttajat, kuten median edustajat löytävät nyt palvelusta entistä paremmin etsimänsä tiedon ja Tela saa nostettua asiantuntemustaan ja näkemyksiään esiin tavoitellulla tavalla.


Sinua voisi kiinnostaa myös

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA)

Tekijä: Poutapilvi web design Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

STEA vastaa rahapelitoiminnan tuotoista sosiaali- ja terveysalan järjestöille myönnettävien avustusten hakemuskäsittelystä, avustusehdotuksen valmistelusta ja avustusten maksamisesta. STEA myös valvoo avustusten käyttöä ja arvioi avustuksilla rahoitetun toiminnan tuloksia. STEALLE verkkopalvelu toimii tärkeänä viestinnällisenä kanavana, mutta kankea alusta ei tukenut tehokasta verkkoviestintää ja myös saavutettavuuden varmistaminen vaati suurempia muutoksia palvelussa. Uuden sivuston toteutuksessa erityistä huomiota kiinnitettiin sivuston […] Lue lisää

9Lives verkkopalvelu

Tekijä: Into-Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

9Lives on yksi Suomen suurimmista hoitaja- ja avustajapalveluiden tuottajista ja yksityisten sairaankuljetuspalveluiden edelläkävijä. Vuoden 2021 lopulla 9Lives osti Stella kotipalvelut Oy:n ja kasvatti palveluvalikoimaansa kotihoidon ja henkilökohtaisen avun osalta. Palveluvalikoima on erittäin laaja ja palvelut jakautuvat eri käyttäjäryhmien välille: yksityisasiakkaille, yrityksille ja julkiselle sektorille. Into-Digital vastasi uuden verkkosivuston suunnittelusta ja toteutuksesta. Verkkosivuston tekninen toteutus tapahtui […] Lue lisää

Jollas-Instituutti

Tekijä: Poutapilvi web design Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

Jollas-Instituutti on S-ryhmän oma valmennusorganisaatio. Jollas auttaa s-ryhmäläisiä muutoksissa, muutoshankkeiden menestyksekkäässä läpiviennissä ja kaupparyhmän strategian toteuttamisessa. Palvelun keskeisenä sisältönä on erilaiset s-ryhmäläisille tarkoitetu valmennukset ja niiden selkeä esilletuonti. Tätä tarvetta tukemaan valmennuksille rakennettiin oma sisältötyyppi, joka tekee valmennusten syöttämisestä, nostamisesta ja listaamisesta helppoa ylläpitäjille. Loppukäyttäjille tarjotaan ennakoiva haku, joka alkaa ehdottamaan hakutuloksia valmennuksista muutaman kirjoitetun […] Lue lisää

Pohjanmaan hyvinvointialue

Tekijä: Poutapilvi web design Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

Pohjanmaan hyvinvointialue on kolmentoista Pohjanmaan kunnan muodostama kuntayhtymä, joka on vuoden 2022 alusta lähtien järjestänyt sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut jäsenkuntiensa lähes 170 000 asukkaalle. Pohjanmaan hyvinvointialueella työskentelee noin 7000 sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaista. Poutapilvi toteutti hyvinvointialueelle julkiset sivut sekä intranet-palvelun. Verkkosivujen tärkeimpänä tavoitteena on, että alueen asukkaat löytävät sieltä tiedon palveluista sekä siitä, kuinka palveluissa […] Lue lisää

Visit Kuhmo & Visit Suomussalmi sivustot

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

Uudet sivustot luonnon, historian ja kulttuurin valtakuntiin Toteutimme Kuhmolle ja Suomussalmelle kahdet täysin erilliset, oman brändi-ilmeen mukaiset, mutta tekniseltä toteutukseltaan lähes identtiset sivustot. Jatkokehityksen varhaisessa vaiheessa oli todettava, että laadukkain, kestävin ja kustannustehokkain ratkaisu olisi uudistaa sivustot täysin alusta alkaen niin teknisen kuin visuaalisen toteutuksen osalta. Uudet WordPress sivustot tekniikkaa ja ulkoasua myöten Uudistimme Visit […] Lue lisää

Mieli.fi

Tekijä: Poutapilvi web design Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

MIELI Suomen Mielenterveys ry on valtakunnallinen asiantuntija- ja kansalaisjärjestö, jonka perustehtävä on mielenterveyden edistäminen ja ongelmien ehkäisy. Mieli.fi-verkkosivusto on MIELI ry:n tärkein yksittäinen oma digitaalinen viestintäkanava käyttäjämäärässä mitattuna. Se liittyy suoraan lähes kaikkien yksiköiden toimintaan ja on kaiken verkkoviestinnän kivijalka. Uudistuksen perustavalaatuinen tavoite oli, että MIELI ry on digitaalinen edelläkävijä, joka hyödyntää teknologisia mahdollisuuksia mielenterveyden […] Lue lisää

Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1150+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ julkaistua referenssiä Julkaisut-palstalla.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 900+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 30+ kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 900 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun