Suomen Lukiolaisten Liitto

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Valve

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Järjestön verkkopalvelu

Otathan huomioon, että tämä referenssi on yli 6 vuotta vanha, joten referenssikuvauksen sisältö ei välttämättä enää edusta palvelun nykyistä tilannetta. Tuoreita julkaisuja samasta aihepiiristä löydät lisää Järjestön verkkopalvelu -kategoriasivulta.

Suomen Lukiolaisten Liitto on lukiolaisten oma järjestö, arkielämän helpottaja ja poliittisesti sitoutumaton edunvalvontajärjestö, johon kuuluu noin 50 000 jäsentä. Edunvalvonnan lisäksi liitto tarjoaa valtakunnallisia ja paikallisia jäsenetuja, järjestää innostavia tapahtumia ja koulutuksia sekä kustantaa lukiolaisten omaa aikakauslehteä Improbaturia.

Autoimme Lukiolaisten Liittoa ottamaan käyttäjälähtöisen kulman uuden verkkopalvelun suunnitteluun, kun sen edellinen verkkosivusto alkoi jäädä hankalaksi ylläpitää ja sisältöjen rakenne oli muuttunut ajan saatossa sekavaksi. Projektiin osallistui Lukiolaisilta usean eri kohderyhmän edustajia ja sitä lähestyttiin monen eri sidosryhmän tarpeiden näkökulmasta; ongelmat ja kysymykset vaihtelevat suuresti, kun pohditaan esimerkiksi lukioon hakevan nuoren tarpeita ja jo pari vuotta opiskelleen ajatuksia yhteisöllisyydestä.

Verkkosivujen alustaksi valittiin WordPress, sillä verkkosivujen ylläpidon ja jatkokehittämisen tuli olla helppoa ja kustannustehokasta. Pixelsin aloitusteemaan perustuva sivusto luotiin kokonaan alusta asti uudestaan ja siellä haluttiin tuoda esiin Lukiolaisten pirteää ja persoonallista brändiä, helpottaa relevantin sisällön löytämistä ja antaa paremmat eväät sivuston joustavaan käyttöön.

Hyödyllisiä työkaluja käyttäjille sisällön suodattamiseksi ovat mm. liikuteltavista osioista koostuvat sivupohjat, helposti selattava Lukiolaisopas ja paikallisen toiminnan piirihaku.

[Huom. Referenssi julkaistu alunperin Pixelsin nimissä. Pixels ja Redland sulautuivat 2022 alussa Kaimanaksi.]

Lue lisää: Järjestön sivustouudistus – kaikki julkaisut Vierityspalkissa


Sinua voisi kiinnostaa myös

Eezy Valmennuskeskus

Tekijä: Valve

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Valmennuskeskus on lähes 50 vuoden kokemuksellaan Suomen ensimmäinen valmennuskurssien järjestäjä. Valmennuskeskus valmentaa vuosittain noin 13 000 osallistujaa valmistautumaan usean eri yliopistoalan ja ammattikorkeakoulujen valintakokeisiin sekä ylioppilaskirjoituksiin. Aikanaan tekniseksi alustaksi valikoitui räätälöity WordPress & WooCommerce -yhdistelmä, sillä markkinoinnin näkökulmasta sisällöllinen kehittäminen on ollut aina yksi tärkeimmistä ominaisuuksista mihin alustan pitää Valmennuskeskuksen käsissä taipua vaivattomasti. Toisaalta verkkokauppamoottorina […] Lue lisää

Finnfund – uusi verkkopalvelu ja digimarkkinointi

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Lähtökohdat verkkopalvelu-uudistukseen Finnfund on suomalainen kehitysrahoitusyhtiö, joka rahoittaa kestävän kehityksen mukaisia hankkeita kehittyvissä maissa. Finnfundin tavoitteena on tukea yksityisen sektorin investointeja tarjoamalla lainoja, pääomasijoituksia ja asiantuntijatukea. Finnfund pyrkii edistämään talouskasvua ja uusien työpaikkojen syntymistä sekä kehittämään ilmastoratkaisuja, jotka auttavat hillitsemään ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja tukevat kestävämpää tulevaisuutta. Yhtiö toimii laajasti erityisesti Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa, […] Lue lisää

Bolt.Works

Tekijä: Valve

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Suomen nopeimmin kasvava henkilöstöpalveluyhtiöltä Bolt.Worksiltä löytyy teknologinen huippuosaaminen ja halu rakentaa uudenlaista työelämää. Heidän kauttaan löydät teollisuuden, logistiikan, hotelli- ja ravintola-alan, rakentamisen, kaupan alan, kiinteistöhuollon sekä toimistopuolen työt ja tekijät nopeasti ja helposti.  Bolt.Works halusi uudistaa verkkopalvelunsa vastaamaan paremmin tämän hetken ja tuleviin vaatimuksiin. Tavoitteena oli ohjata työntekijät ja yritysasiakkaat entistä paremmin pitkälle digitalisoituun prosessiin […] Lue lisää

NYAB Group

Tekijä: Valve

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Infrastruktuuriprojekteihin sekä puhtaaseen energiaan erikoistunut ruotsalainen NYAB ja suomalainen uusiutuvan energian kehittäjä Skarta Energy yhdistivät voimansa maaliskuun 2023 lopussa. Yhdistymisen tavoitteena on kiihdyttää vauhtia puhtaan tulevaisuuden rakentamisessa. Tällä hetkellä yli 70 prosenttia konsernin liikevaihdosta tulee Ruotsista, jossa NYAB on saavuttanut poikkeuksellisen kannattavaa orgaanista kasvua ja rakentanut vahvan yrityskulttuurin sekä arvostetun brändin. Kaimana auttoi NYABia uuden […] Lue lisää

Suomen Uusiutuvat

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Lähtökohdat Suomen Uusiutuvat (entinen Suomen Tuulivoimayhdistys) toimii energia-alan edelläkävijöiden edunvalvojana ja tietopankkina, mutta vanha sivusto ei täysin palvellut yhdistyksen kasvavia tarpeita. Tavoitteena oli luoda nimiuudistuksen myötä uudistetun brändin pohjalta uskottava, läpinäkyvä ja proaktiivinen viestintäkanava, joka tukee niin jäsenmäärän kasvua, tiedon jakamista kuin vaikuttamistyötä. Haasteina olivat erityisesti sisällön jäsentely, käyttäjäpolut ja navigaation selkeys. Myös manuaalinen päivittäminen […] Lue lisää

TalentAdore

Tekijä: Valve

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

TalentAdore on suomalainen, globaalisti toimiva HR-teknologiayritys, joka tuottaa tekoälyä ja automaatiota hyödyntäviä rekrytointiratkaisuja luodakseen ylivertaisia hakijakokemuksia ja aidosti tehokkaampaa rekrytointia. TalentAdoren kasvutarinan varrella yritys oli päässyt vaiheeseen, jossa sen strategia oli uudistunut ja tuote muuttunut niin merkittävästi, että vanha, vauhdilla itse rakennettu sivusto ei enää palvellut tarkoitustaan modernina myynnin, markkinoinnin ja työnantajamielikuvan rakentamisen välineenä. Myös […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun