Remeo

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Valve

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto kuluttajille, Yrityksen sivusto yritysasiakkaille (B2B)

Otathan huomioon, että tämä referenssi on yli 7 vuotta vanha, joten referenssikuvauksen sisältö ei välttämättä enää edusta palvelun nykyistä tilannetta. Tuoreita julkaisuja samasta aihepiiristä löydät lisää Yrityksen sivusto kuluttajille -kategoriasivulta.

Remeo on suomalainen ympäristöhuoltoalan yritys, jonka missiona on mahdollistaa ja edistää kiertotaloutta. Remeo kilpailutti digitaalisen liiketoiminnan kumppanuuden ja valitsi Redlandin.

Yhteistyö alkoi verkkosivuston uudistamisella, jonka tavoitteena oli palvella asiakkaan eri kohderyhmiä entistä paremmin ja kehittää myyntiä verkossa. Yhdistimme vanhan verkkosivuston, sitaatti.remeo.fi -sisältöportaalin, raportointipalvelun ja verkkokaupan yhdeksi palveluportaaliksi. Uudistuksen pohjaksi tehtiin hakusana-analyysi, joka toimi rakennesuunnittelun pohjana.

Uudistettu verkkosivusto julkaistiin toukokuussa 2018 ja se ohjaa käyttäjää vahvasti toimintaan. Sivuston konversioprosentti on erinomainen, jo ensimmäisen kuukauden aikana sen kautta saatiin yli 500 yhteydenottoa.

”Redland on Remeon digikumppani ja auttaa meitä palvelemaan asiakkaitamme nopeasti ja helposti digitaalisissa kanavissa. Keväällä 2018 toteutettu sivustouudistus on yhteisen digitaalisen tiekartan ensimmäinen vaihe, ja se on jo nyt saanut aikaan merkittäviä mitattavia tuloksia. Redland jalostaa toimeksiantomme toimimaan verkossa parhaalla mahdollisella tavalla ja ehdottaa uusia mahdollisuuksia sekä sivustomme että digitaalisen markkinointimme kehittämiseksi.” Taina Luoto, Markkinointi- ja viestintäpäällikkö, Remeo

[Huom. Referenssi julkaistu alunperin Redlandin nimissä. Pixels ja Redland sulautuivat 2022 alussa Kaimanaksi.]

Lue lisää: Verkkosivut yritykselle – kaikki julkaisut Vierityspalkissa


Sinua voisi kiinnostaa myös

Korsisaari

Tekijä: Valve

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Korsisaari-yhtiöt on lähes 100-vuotias kotimainen Nurmijärveltä peräisin oleva perheomisteinen yritys, jonka toiminta sisältää tänä päivänä muunmuassa joukkoliikennettä, tilausajoja, taksiliikennettä, sopimusasiakkuuksia ja tapahtumakuljetuksia. Yhteistyömme Korsisaaren kanssa on kestänyt jo vuosia, ja alkunsa se sai edellisen useista sivustoista koostuvan verkkopalvelukokonaisuuden ylläpidon ja kehityksen haltuunotolla. Korsisaari.fi-sivuston laajempi uudistus tuli ajankohtaiseksi syksyllä 2023, jolloin haluttiin modernisoida koko alustaratkaisu ja […] Lue lisää

Kotimuuttojen ja muuttotarvikkeiden verkkokaupat: Niemi Palvelut Oy

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: Asiakaskohtainen ohjelmointityö

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Verkkosivustouudistuksen rinnalla rakennettiin Niemi.fi-sivuston yhteyteen räätälöity Laravel-pohjainen kokonaisuus. Tämä mahdollisti sekä muuttotarvikkeiden verkkokaupan että kotimuuton tilauspalvelun tarjoamisen suoraan verkkosivujen kautta. WordPress-pohjaisen niemi.fi-sivuston yhteyteen toteutettiin: Muuton tilaus: https://kotimuutot.niemi.fi Muuttotarvikkeiden verkkokauppa: https://kauppa.niemi.fi Projekti oli monella tapaa edelläkävijä – erityisesti Laravelin ja WordPressin saumaton yhdistäminen ja uudet tekniset ratkaisut avasivat Niemi-palveluille uusia mahdollisuuksia tehostaa muuttoliiketoimintaa. Toteutus sisälsi mm.: […] Lue lisää

Nurminen Logistics

Tekijä: Valve

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Nurminen Logistics Oyj on pörssilistattu logistiikan erikoisosaaja, jonka päämarkkinat ja kasvualueet ovat Kiinan ja Pohjois-Euroopan välisessä rautatielogistiikassa sekä multimodaali- ja terminaalipalveluissa. Nurminen Logistics tunnetaan räätälöidyistä ratkaisuista Aasian markkinoille sekä vähäpäästöisemmän junalogistiikan hyödyntämisestä. Nurminen Logistics oli aloittamassa uutta vaihetta matkallaan – sisäinen uudistuminen, kansainvälistyminen ja kasvutavoitteet vaativat myös brändin, joka kuvastaa tätä tahtotilaa. Suurimpia haasteita olivat […] Lue lisää

Palvelukokonaisuus: Niemi Palvelut Oy

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Niemi-sivustokokonaisuus toteutettiin tiiviissä yhteistyössä asiakkaan, Trimedian ja Suomen Digimarkkinoinnin kanssa. Projektin päämääränä oli luoda visuaalisesti houkutteleva ja mobiililaitteilla sujuvasti toimiva verkkosivusto, joka esittelee selkeästi muuton ja logistiikan eri palvelut, sekä mahdollistaa muuttotarvikkeiden tai kotimuuton tilauksen verkkosivuilta. 1. Verkkosivut: https://niemi.fi toteutettiin WordPress-alustalla. 2. Muuton tilaus: https://kotimuutot.niemi.fi rakennettiin Laravel Nova -alustalle. 3. Muuttotarvikkeiden verkkokauppa: https://kauppa.niemi.fi toteutettiin myös […] Lue lisää

Nallikari

Tekijä: Valve

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Nallikari on jo vuosikymmeniä ollut virkistys- ja matkailualue niin oululaisille kuin kansainvälisille vierailijoille ja alue on tulevaisuudessakin tärkeä kohde Oulun seudulle. Nallikarin, Mustasaaren ja Hietasaaren alueille investoidaan paljon lähivuosina ja Visit Oulu edistää alueen vetovoimaisuutta yhteistyössä kaupungin sekä koko seudun toimijoiden kanssa.  Kehitystyö nosti tarpeen Nallikarin brändin ja verkkosivuston uudistuksille – tavoitteena oli paitsi viestiä […] Lue lisää

Eezy Valmennuskeskus

Tekijä: Valve

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Valmennuskeskus on lähes 50 vuoden kokemuksellaan Suomen ensimmäinen valmennuskurssien järjestäjä. Valmennuskeskus valmentaa vuosittain noin 13 000 osallistujaa valmistautumaan usean eri yliopistoalan ja ammattikorkeakoulujen valintakokeisiin sekä ylioppilaskirjoituksiin. Aikanaan tekniseksi alustaksi valikoitui räätälöity WordPress & WooCommerce -yhdistelmä, sillä markkinoinnin näkökulmasta sisällöllinen kehittäminen on ollut aina yksi tärkeimmistä ominaisuuksista mihin alustan pitää Valmennuskeskuksen käsissä taipua vaivattomasti. Toisaalta verkkokauppamoottorina […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun