Rakennusliike Evälahti
Rakennusliike Evälahti Oy on vahva ja tunnettu toimija ydintoiminta-alueellaan Etelä-Karjalassa. Vuonna 1950 perustettu Evälahti Oy on Suomen kolmanneksi vanhin saman suvun omistuksessa oleva järjestäytynyt rakennusalan perheyritys. Yrityksen kotipaikka on Imatra ja vuonna 2010 perustetun tytäryrityksen Rakennusliike Evälahti Uusimaa Oy:n myötä Evälahti rakentaa enemmän myös pääkaupunkiseudulla.
Evälahdella oli tarve uudistaa verkkosivustonsa ulkoasua sekä sisältöä. Tärkeää oli myös että Evälahden rakennettavien sekä myytävien kohteiden tiedot voitaisiin tuoda automaattisesti asuntomyynnin ja -markkinoinnin työkalu PDX Constructionista.
Avidly suunnitteli rakenteen, ilmeen ja käyttöliittymän uudelle verkkosivustolle ja vastasi sen teknisestä toteutuksesta WordPress-alustalle. Käyttöliittymän toteutukseen käytettiin Avidlyn omaa avoimesti julkaistua WordPress-teema ja asiakkaan sisältöjen tarpeisiin kehitettiin räätälöityjä sisältöjölohkoja sekä lohkomalleja. Toteutustapa mahdollistaa asiakkaan sisällöntuottajille sujuvan tavan uuden sisällön luomiseen ja muokkaamiseen.
Toteutimme lisäksi räätälöidyn integraation PDX Construction -järjestelmään joka tuo ja päivittää kohde- ja asuntokohtaiset tiedot sivustolle.
Myös sivuston sisältöä uudistettiin ja Avidly oli mukana sisällöntuotannossa sekä järjestämässä kuvauksia Evälahden henkilöstölle.
Sivuston julkaisun jälkeen Avidly on vastannut sen ylläpidosta, käytön tuesta ja jatkokehityksestä.
Lue lisää: B2B-verkkosivuston uudistus – kaikki julkaisut Vierityspalkissa