Rakennusalan palveluyhtiö Firan verkkosivusto

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Into-Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto yritysasiakkaille (B2B)

Otathan huomioon, että tämä referenssi on yli 3 vuotta vanha, joten referenssikuvauksen sisältö ei välttämättä enää edusta palvelun nykyistä tilannetta. Tuoreita julkaisuja samasta aihepiiristä löydät lisää Yrityksen sivusto yritysasiakkaille (B2B) -kategoriasivulta.

Rakennusalan palveluyhtiö Fira uusi visuaalisen ilmeensä kesällä 2022. Me vastasimme uudistetun ilmeen tärkeimmän yksittäisen jalkautuksen, eli verkkosivuston teknisestä toteutuksesta.

Fira toimii alalle poikkeuksellisesti, sillä Fira kehittää ja toteuttaa hankkeita aina yhdessä asiakkaan kanssa. Samalla yhtiö rikkoo alan rajoja myös erittäin visuaalisella ja rohkealla ulkoasullaan sekä näyttävällä verkkosivustollaan. Uusi ilme ja sivuston toiminnallisuus viestivät juuri sopivalla tavalla Firasta, joka voidaan lukea alallaan poikkeukselliseksi yhtiöksi.

Sisällöllisesti laaja ja ennen kaikkea monipuolinen WordPress-verkkopalvelu on tuore esimerkki siitä, mitä ihanuuksia huolellisesti suunniteltu ja toteutettu verkkosivusto tarjoaa niin sisällönsyöttäjille, kuin etenkin sivuston käyttäjille. Lukuisilla eri sisältötyypeillä, sivupohjilla ja kymmenillä joustavilla sisältömoduuleilla viritetty fira.fi mahdollistaa siis Firalle lähes rajattomat mahdollisuudet esittää sisältöä ja palvella käyttäjää sivuston eri osioissa.

Firan markkinointityö on helpottunut huomattavasti. Fira pystyy nyt luomaan nopeasti laajojakin sisältö- ja sivukokonaisuuksia eri kohderyhmille yhden sivuston sisällä. Ilahduttavinta on kuitenkin ollut huomata, että sivuston eri tavoitteiden konversioaste ja käyttäjien sitoutuneisuutta kuvaavat mittarit ovat lähteneet huomattavaan nousuun jo lyhyessä ajassa.

Hyvä yhteistyö jatkuu ylläpidolla ja jatkokehitystä on luvassa jo pian.


Sinua voisi kiinnostaa myös

Mediatrade.fi

Tekijä: Into-Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Mediatrade on digitaalisen median tuotanto-, jakelu- ja hallintajärjestelmien ratkaisutoimittaja. Yhdistimme Mediatraden verkkosivuston ja verkkokaupan yhdeksi saumattomasti toimivaksi kokonaisuudeksi. Uudistus aloitettiin määrittelytyöllä, josta etenimme sisällön, käyttöliittymän, visuaalisen ilmeen ja teknisen ratkaisun suunnitteluun ja toteutukseen. Määrittelytyössä päätettiin yhdistää verkkosivusto ja verkkokauppa yhdeksi saumattomasti toimivaksi kokonaisuudeksi. Tekniseksi alustaksi valittiin WordPress-julkaisujärjestelmä ja sen verkkokauppalaajennus WooCommerce. Verkkopalvelussa on myynnissä lähes 2000 tuotetta, jotka […] Lue lisää

Kauppakeskus Jumbo-Flamingo -verkkosivusto

Tekijä: Into-Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Jumbo-Flamingon uuden yhteisen brändin myötä molempien keskusten verkkosivustot tuli yhdistää yhdeksi suureksi verkkopalvelukokonaisuudeksi. Into-Digital vastasi tämän uuden verkkopalvelukokonaisuuden suunnittelusta ja toteutuksesta yhdessä markkinointitoimisto N2:n, Jumbo-Flamingon sekä kauppakeskuksen opasnäytöistä ja pohjakartoista vastaavan Praecomin kanssa. Yhtenä keskeisenä tavoitteena verkkopalvelun uudistuksessa oli, että kävijät löytävät helposti juuri heitä kiinnostavat liikkeet ja palvelut. Tätä varten suunnittelimme interaktiivisen, palvelutarjontaa pelillistävän […] Lue lisää

Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus TAHTO

Tekijä: Into-Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Aiemmin Suomen Urheilumuseona tunnettu TAHTO tarjoaa ainutlaatuisia elämyksiä ja hetkiä urheilu- ja liikuntakulttuurin parissa. Into-Digital vastasi uuden visuaalisen ilmeen sekä viestinnällisten tarpeiden mukaisen verkkopalvelun suunnittelusta ja teknisestä toteutuksesta. Projekti starttasi uudistetun TAHDON viestinnällisten tarpeiden tunnistamisella. Tätä seurasi määrittely verkkopalvelun kokonaisuudesta – sivuston tuli sisältää tietoa sekä urheilumuseosta että kirjastosta, sekä esittää urheilun arkisto, tiedot liikunnasta […] Lue lisää

Kirkon Ulkomaanavun verkkosivustot

Tekijä: Into-Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Kirkon Ulkomaanapu (KUA) on Suomen suurin kansainvälisen avun järjestö, joka tekee työtä kaikkein köyhimpien ihmisten kanssa uskontoon, etniseen taustaan tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta. KUA:n verkkopalveluiden tarkoituksena on muun muassa sitouttaa KUA:n tukijoita, tarjota mahdollisuuksia tulla mukaan toimintaan, lisätä yleistä tietämystä alasta sekä toimia lahjoituskanavina. Into-Digital on toiminut yhteistyössä Kirkon Ulkomaanavun kanssa jo vuosia. Vuosi 2022 […] Lue lisää

Suomen Uusiutuvat

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Lähtökohdat Suomen Uusiutuvat (entinen Suomen Tuulivoimayhdistys) toimii energia-alan edelläkävijöiden edunvalvojana ja tietopankkina, mutta vanha sivusto ei täysin palvellut yhdistyksen kasvavia tarpeita. Tavoitteena oli luoda nimiuudistuksen myötä uudistetun brändin pohjalta uskottava, läpinäkyvä ja proaktiivinen viestintäkanava, joka tukee niin jäsenmäärän kasvua, tiedon jakamista kuin vaikuttamistyötä. Haasteina olivat erityisesti sisällön jäsentely, käyttäjäpolut ja navigaation selkeys. Myös manuaalinen päivittäminen […] Lue lisää

Finnfund – uusi verkkopalvelu ja digimarkkinointi

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Lähtökohdat verkkopalvelu-uudistukseen Finnfund on suomalainen kehitysrahoitusyhtiö, joka rahoittaa kestävän kehityksen mukaisia hankkeita kehittyvissä maissa. Finnfundin tavoitteena on tukea yksityisen sektorin investointeja tarjoamalla lainoja, pääomasijoituksia ja asiantuntijatukea. Finnfund pyrkii edistämään talouskasvua ja uusien työpaikkojen syntymistä sekä kehittämään ilmastoratkaisuja, jotka auttavat hillitsemään ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja tukevat kestävämpää tulevaisuutta. Yhtiö toimii laajasti erityisesti Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa, […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun