Peurunka: Verkkosivusto

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Aava&Bang Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Kunnan verkkopalvelu, Yrityksen sivusto kuluttajille

Otathan huomioon, että tämä referenssi on yli 4 vuotta vanha, joten referenssikuvauksen sisältö ei välttämättä enää edusta palvelun nykyistä tilannetta. Tuoreita julkaisuja samasta aihepiiristä löydät lisää Kunnan verkkopalvelu -kategoriasivulta.

Peurungan verkkosivusto uudistettiin Aava & Bangin toimesta osana markkinoinnin kokonaisvaltaista kumppanuutta.

“Oli ehdottoman tärkeää, että strategia- ja brändityö oli tehty huolellisesti ennen kuin lähdettiin esimerkiksi verkkopalvelun uudistamiseen. Tämä oli juuri oikea järjestys kokonaisuuden kannalta. Aivan mahtava fiilis nyt verkkopalvelun lanseerauksen jälkeen! Se on saanut jo paljon positiivista palautetta”, kommentoidaan Peurungalta yhteistyötä.

Yhteistyön kokonaisvaltaisuus saa kiitosta asiakkaalta:

”Oli ehdottomasti rikkaus, että Aava & Bangin kanssa työskennellessä käytössä oli niin monen osa-alueen ammattilaista. Oli myös hienoa, kuinka pystyimme saman yhteistyökumppanin kanssa toteuttamaan kokonaisvaltaisesti sekä strategia- ja brändityötä että verkkopalvelu-uudistuksen ja muut markkinoinnin toiminnot”


Sinua voisi kiinnostaa myös

Antell.fi – sivustouudistus

Tekijä: Into-Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Suomen kolmanneksi suurin henkilöstöravintola-alan toimija Antell halusi verkkosivustonsa ilmentävän uudistunutta brändi-ilmettään ja palvelevan paremmin sekä lounastajia että yritysasiakkaita. Rakensimme Antellille WordPress-pohjaisen sivustokokonaisuuden, joka vie brändin ”more is more” -filosofian jokaiselle sivulle ja jossa ravintolatieto, lounaslistat ja kokoustilavaraukset löytyvät sujuvasti. Antellilla on kymmeniä toimipaikkoja ympäri Suomen, ja ajantasaisen ravintola- ja lounastiedon hallinta oli keskeinen haaste. Uudella […] Lue lisää

Tahto-urheilumuseolle kosketusnäyttösovellus

Tekijä: Evermade

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Tahto-urheilumuseo halusi vahvistaa kunniagalleria Hall of Famen tunnettuutta uudella, interaktiivisella kokemuksella. Lähtökohtana oli selkeä haaste: miten esitellä yli 90 urheilusankaria kunnioittavalla ja arvokkaalla tavalla rajallisessa näyttelytilassa? Suunnittelimme tilaan modernin kosketusnäyttösovelluksen, joka paitsi säästää fyysistä tilaa, myös syventää näyttelyn sisältöä, tekee museovierailusta yksilöllisemmän ja pidentää näyttelyssä vietettyä aikaa. Ennalta karsitun aineiston sijaan kosketusnäyttö antaa kävijälle vapauden […] Lue lisää

Tammermaticin sivustouudistus

Tekijä: Aava&Bang Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Tammermatic Oy on suomalainen automaattisten ajoneuvojen pesulaitteistojen valmistaja, joka tarjoaa ratkaisuja henkilöautoille, raskaalle kalustolle ja erikoisajoneuvoille sekä kattavat palvelut huollosta, etävalvonnasta ja kemikaaleista koko laitteiston elinkaaren ajaksi. Sivustouudistuksen taustalla oli tarve kokonaisvaltaiselle brändin ja visuaalisen ilmeen modernisoinnille. Verkkosivujen tuli kuvastaa aidosti yrityksen toimintatapaa ja arvoja. Uudesta sivustosta haluttiin asiakaslähtöinen kokonaisuus, jossa huomioitiin myös myynnin ja […] Lue lisää

Pirkanmaan Voimia

Tekijä: Aava&Bang Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Pirkanmaan Voimia Oy on Tampereen, Nokian, Virtain ja Ylöjärven kaupunkien, Vesilahden kunnan sekä Pirkanmaan hyvinvointialueen omistama yhtiö. Pirkanmaan Voimia vastaa Tampereen kaupungin ateria- ja puhtauspalveluiden järjestämisestä monituottajamallilla, sekä tuottaa ateria- ja puhtauspalveluita myös Pirkanmaan hyvinvointialueelle. Olemme toteuttaneet Pirkanmaan Voimialle osana kokonaisvaltaista yhteistyötä julkisen 2-kielisen verkkosivuston, sisäisen intranetin sekä viimeisimmäksi kahdelle asiakasorganisaatiolle suunnatut extranet-sivustot. Verkkosivusto sekä […] Lue lisää

Karu Films

Tekijä: Aava&Bang Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Karu Films on kasvava ja monipuolinen elävän kuvan suunnittelu- ja tuotantotalo. Karu Filmsin palveluihin sisältyvät brändielokuvat, liikkuvat markkinointisisällöt sekä luovat animaatiot. Karu Filmsin yritysilmeen uudisti Kuudes Helsinki, ja Aava&Bang toteutti uuden verkkosivuston. Aava&Bangin toteutus kattoi sivuston ilmeen sovittamisen käyttöliittymään, käytettävyyden suunnittelun ja täsmennykset, projektinhallinnan sekä tietysti teknisen toteutuksen. Julkaisujärjestelmäksi valittiin WordPress. Sivuston erityispiirteenä on läpileikkaava […] Lue lisää

Kontukoti / Osakeyhtiö 2.0

Tekijä: Aava&Bang Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Osakeyhtiö 2.0 on itsenäinen yhteiskunnallinen yritys, joka tarjoaa tehostettua palveluasumista sekä lounasravintola- ja ateriapalveluja Kontukoti- ja Konnun keittiö -brändien alla. Uudistimme Osakeyhtiö 2.0:n, Kontukodin ja Konnun keittiön brändit sekä toteutimme verkkosivuston WordPress-julkaisujärjestelmään pohjautuen. Projekti toteutettiin verkkopalveluiden toteutusprosessimme mukaisesti. Ensin kartoitimme tarpeen ja tavoitteet, jonka jälkeen suunnittelimme sivustolle rakenteen, käyttöliittymän ja visuaalisuuden, käyttäjäpolut sekä sisällön jäsennyksen. […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun