Päivittäistavarakauppa PTY

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Mediasignal

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Järjestön verkkopalvelu

Otathan huomioon, että tämä referenssi on yli 3 vuotta vanha, joten referenssikuvauksen sisältö ei välttämättä enää edusta palvelun nykyistä tilannetta. Tuoreita julkaisuja samasta aihepiiristä löydät lisää Järjestön verkkopalvelu -kategoriasivulta.

Päivittäistavarakauppa ry PTY edustaa Suomessa toimivia päivittäistavaroiden vähittäiskaupan ja foodservice-tukkukaupan yrityksiä. PTY:n jäsenyritykset edustavat noin 96 prosenttia Suomen päivittäistavaramarkkinoista.

Edunvalvontajärjestön verkkosivut on ensisijaisesti suunnattu medialle, päättäjille, virkamiehille, kaupan alan työntekijöille, tutkijoille ja muuten alasta kiinnostuneille. PTY:n sivuilta haetaan faktatietoja, tilastoja ja tutkimuksia, ei niinkään päivittyvää artikkelivirtaa.

Sivustolla haluttiin tehdä relevantin aineiston löytäminen mahdollisimman helpoksi. Suosituinta sisältöä ovat ikärajavalvonta ja säännöllisesti päivittyvät tilastot. Näiden esitystapaan ja löydettävyyteen kiinnitettiin erityistä huomiota.

Sivustolla on myös kaupan myymälöiden käytössä oleva käyttöoikeudeltaan rajattu osio. Tässä osiossa sijaitseva PTY:n omavalvontaohjeistus täydennettynä mm. myymäläkohtaisilla tarkennuksilla toimii elintarvikelain edellyttämänä myymälöiden omavalvontajärjestelmänä.

WordPress-sivusto pitää sisällään muun muassa:

  • Satoja artikkeleita, kymmeniä sivuja
  • Lukuisia sisältötyyppejä: sivut, artikkelit, tapahtumat, sisältömoduulit, erityyppiset tiedotteet ja uutiset, aineistopankki, omavalvontaohjeistus
  • Yli 10 sisältömoduulia
  • Tiedotteiden ja aineistopankin kategorisoinnit ja avainsanat ja tagit ja suodatukset
  • Uutiskirjeiden ja tiedotteiden lähetysmahdollisuus
  • Räätälöity artikkelihaku

Lopputuloksena on verkkopalvelu, joka on brändin mukainen ja toteuttaa tärkeimmät tehtävänsä erinomaisesti.

Lue lisää: Järjestön sivustouudistus – kaikki julkaisut Vierityspalkissa


Sinua voisi kiinnostaa myös

Vallox

Tekijä: Mediasignal

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Akeneo, Cloudinary ja WordPress verkkosivuston alustaratkaisuina Vallox (ent. Valmet Loimaan tehdas) on Suomessa tunnettu brändi. Erityisesti kylmään ilmastoon sopivan teknologiaosaamisensa ansiosta Vallox on markkinajohtaja hajautetussa ilmanvaihdossa. Kansainvälisillä markkinoilla tällä hetkellä vajaa puolet liikevaihdosta tulee viennistä Keski- ja Itä-Euroopan maihin. Vallox halusi uudistaa verkkosivuston kokonaisuudessaan. Me Mediasignalissa suunnittelimme ja toteutimme WordPress-verkkopalvelun sekä sen toimintaan kiinteästi liittyvät […] Lue lisää

Coxan uusi intranet-verkkopalvelu

Tekijä: Mediasignal

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Tekonivelsairaala Coxa Oy on Suomen ainoa ja pohjoismaiden suurin tekonivelleikkauksiin erikoistunut sairaala. Coxassa tehdään Euroopan vaikuttavimpia polvi- ja lonkkatekonivelleikkauksia. Mediasignal toteutti Coxa Oy:lle kattavan intranet-ratkaisun, joka tukee Coxan sisäistä viestintää ja työntekijöiden ohjeistusta. Toteutettu kokonaisuus kattoi projektin läpiviennin ja suunnittelun sekä teknisen toteutuksen ja monipuoliset integraatiot taustajärjestelmiin. Koska intranet on kriittinen työkalu Coxan päivittäisessä potilastyössä, […] Lue lisää

Showstopper -verkkokauppa

Tekijä: Agenda Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Toteutimme kotimaisen kulttikosmetiikan verkkokaupan Showstopper.fi WordPressin ja Woo:n avulla. Showstopper.fi on kotimainen verkkokauppa, joka tarjoaa suomalaisille kuluttajille maailmalla tunnettua kulttikosmetiikkaa. Kaupan ylläpitäjänä toimii Carpelan Cosmetics Finland Ab, jonka toimitilat sijaitsevat Mustasaaressa, Vaasan kupeessa. Projektin tavoitteena oli suunnitella ja toteuttaa moderni, visuaalisesti näyttävä ja teknisesti luotettava verkkokauppa showstopper.fi-sivustolle WooCommerce-alustaa hyödyntäen. Toteutuksessa keskityttiin erityisesti käyttäjäkokemukseen, suorituskykyyn sekä […] Lue lisää

Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen uudistunut verkkosivusto

Tekijä: Mediasignal

Tärkein teknologia: Asiakaskohtainen ohjelmointityö

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK on monialainen ammatillinen kouluttaja ja työelämän kehittäjä. TAKK tarjoaa ammatillisia perustutkintoja, ammatti- ja erikoisammattitutkintoja sekä ammatillista lisä- ja täydennyskoulutusta yli 20 ammattialalta. Yrityksille ja organisaatioille TAKK tarjoaa joustavat ja yksilölliset henkilöstön osaamisen ja liiketoiminnan kehittämisen palvelut. Tampereen Aikuiskoulutuskeskus ja Mediasignal ovat tehneet yhteistyötä useiden vuosien ajan. Tampereen Aikuiskoulutuksen kanssa yhdessä on toteutettu […] Lue lisää

Keslan extranet-verkkopalvelu jälleenmyyjille

Tekijä: Mediasignal

Tärkein teknologia: Asiakaskohtainen ohjelmointityö

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Kesla Oyj kehittää työkoneita, teknologiaa ja palveluita asiakkaidensa kestävään menestykseen. Keslan liiketoiminta on keskittynyt kolmeen liiketoiminta-alueeseen, jotka ovat traktorivarusteet, puunkorjuulaitteet sekä auto- ja teollisuusnosturit. Yhteistyössä Keslan kanssa kehitetty eKesla-järjestelmä tukee globaalia jälleenmyyjäverkostoa ja palvelee loppuasiakkaita ympäri maailman. Järjestelmä mahdollistaa varaosakyselyiden, uusien laitteiden takuurekisteröintien ja takuuhakemusten käsittelyn saumattomasti. Prosessi tarjoaa reaaliaikaisen näkyvyyden kaikille osapuolille, mikä parantaa […] Lue lisää

Suomen Latu – uudistunut verkkosivusto

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Suomen Latu on valtakunnallinen ulkoilujärjestö, jonka verkkosivusto palvelee laajaa ja monimuotoista käyttäjäkuntaa. Aiempi sivusto sisälsi paljon arvokasta tietoa, mutta kokonaisuuden hahmottaminen ja sisältöjen löytäminen kaipasivat selkeytystä. Lisäksi sivuston tuli toimia osana laajempaa kokonaisuutta: Suomen Ladun pääsivusto ja esimerkiksi Kiilopään sivusto elävät samassa multisite-ympäristössä. Tarvittiin ratkaisu, joka mahdollistaa yhtenäisen teknisen pohjan, mutta antaa eri sivustoille vapauden […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun