Asiakkaamme, Kustannusosakeyhtiö Otava, halusi innostaa alakoululaisia lukemaan ja kehittää heidän lukutaitoaan järjestämällä valtakunnallisen lukukilpailun. Lasten ja nuorten lukutaito ja lukemisen muutokset ovat olleet kestokeskustelunaiheita niin suomalaisissa koululuokissa, kodeissa kuin mediassakin. Otavan tavoitteena oli konkreettisesti kannustaa koululaisia lukemaan enemmän ja tehdä lukemisesta hauskaa ja houkuttelevaa.
Ratkaisu:
Suunnittelimme ja toteutimme Tähtipöllö-kilpailusivuston, joka rakennettiin WordPressin päälle. Sivusto tarjoaa opettajille mahdollisuuden kirjautua sisään ja tallentaa luokkansa lukutulokset. Kilpailun etenemistä voi seurata toplistan avulla, joka lisää kilpailuhenkeä ja innostusta. Sivustolta löytyy myös kilpailuohjeet ja -säännöt sekä innostavia lukutehtäviä ja kirjavinkkejä eritasoisille lukijoille.
Tähtipöllö-kilpailussa luokat kilpailevat keskenään luettujen sivujen määrästä, ja voittajaluokille oli luvassa rahapalkintoja luokan yhteisiin hankintoihin sekä kirjapalkintoja arvottavaksi osallistujien kesken. Ensimmäiseen kilpailuun osallistui yli 400 suomalaista alakoululuokkaa, jotka lukivat yhteensä yli 18 miljoonaa sivua.
Lähtökohta: Teknisen Kaupan Maailma on kampanjasivusto, jonka asiakkaana on Teknisen Kaupan Liitto yhteistyössä jäsenyritystensä kanssa. Sivuston päätavoitteena on lisätä tietoisuutta teknisen kaupan monipuolisista uramahdollisuuksista erityisesti yläkoululaisten nuorten ja opinto-ohjaajien keskuudessa. Sivuston suunnittelussa korostettiin helppoa lähestyttävyyttä, jotta se toimisi kiinnostavana tiedonlähteenä, tuoden esiin teknisen kaupan alan monipuolisuutta. Asiakkaan toiveena oli, että sivustolle lisätään interaktiivisia elementtejä, joiden […]
Lue lisää
Lähtökohta Åbo Svenska Teater, Turun ruotsalainen teatteri, on Suomen vanhin teatteri, sijaiten Turun Kauppatorin laidalla. Asiakkaalla oli tarve päivittää verkkosivua teknisesti ja samalla parantaa käyttäjäkokemusta. Visuaalinen ilme tulisi luoda teatterin graafisen ohjeiston mukaan. Ratkaisu J&Co Digital uudisti verkkosivuston rakennetta ja ostopolkuja, parantaen siten käyttäjäkokemusta. Erityistä huomiota kiinnitettiin lipunmyyntiin liittyvään käyttökokemukseen ja koko integraatio lippu.fi:stä uudistettiin. […]
Lue lisää
Lähtökohta Kasvavalla ja kehittyvällä Varassaaren alueella ei vielä ollut omaa sivustoa, joten aloitimme projektin puhtaalta pöydältä. Starttailimme helmikuisena aamuna työpajan merkeissä Duden toimistolla, jonka jälkeen jatkoimme sivuston suunnittelulla. Tavoitteet – Sivustolle haluttiin uniikki ilme ja fiilis joka kuvastaa alueen rentoa, eläväistä ja boheemia ilmapiiriä – Sivuston on tarkoitus levittää tietoisuutta alueesta ja sen nykypäivästä, historiasta […]
Lue lisää
Vastasimme Kauppakeskus Kaaren verkkosivuston kokonaisuudistuksesta. Samassa projektissa toteutimme myös kauppakeskuksen fyysiset diginäytöt ja huolehdimme, että ne muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden verkkosivuston kanssa. Tavoitteena oli rakentaa selkeä ja helposti ylläpidettävä digitaalinen kokonaisuus, joka palvelee sekä kauppakeskuksen kävijöitä että liikkeiden ylläpitäjiä. Sivuston visuaalinen ilme suunniteltiin Kaaren brändin ja ”erityisen arkinen” -positioinnin mukaiseksi. Sisältörakenne suunniteltiin kävijälähtöisesti: liikkeet, ravintolat, tarjoukset, […]
Lue lisää
Verkkosivusto asiantuntijabrändin vahvistajana Mitä tehtiin – ja kenelle Rakensimme Netprofilelle modernin verkkosivuston, joka tukee heidän asemaansa teknologia- ja teollisuusalan strategisena viestintä- ja markkinointikumppanina. Tavoitteena oli tehdä asiantuntijuudesta nopeasti ymmärrettävää ja kohderyhmälle relevanttia. Miten toteutettiin Toteutimme responsiivisen ja hakukoneoptimoidun WordPress-sivuston, jossa yhdistyvät: Selkeä rakenne ja UX, joka ohjaa käyttäjää oikeaan sisältöön Räätälöity WordPress-toteutus, kevyt ja helposti […]
Lue lisää
Lähtökohta: GutGuide, suomalainen mikrobiologinen analyysipalveluja tarjoava yritys, halusi päivittää ja parantaa olemassa olevaa verkkopalveluaan. Tavoitteena oli luoda moderni ja käyttäjäystävällinen alusta, joka mahdollistaisi suolistobakteeri- ja mikrobistoanalyysien sekä muiden suoliston hyvinvointituotteiden tilaamisen entistä helpommin ja luotettavammin. Ratkaisu: Suunnittelimme ja toteutimme GutGuiden uuden verkkokaupan WordPressin ja WooCommercen päälle. Uudistettu verkkopalvelu sisältää selkeät tuotekategoriat ja kattavat tuotekuvaukset, mikä […]
Lue lisää
Vierityspalkki.fi
Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.
Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.
Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.
on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.
Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.