Nuorten yrittäjyys ja talous NYT

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Järjestön verkkopalvelu

Otathan huomioon, että tämä referenssi on yli 3 vuotta vanha, joten referenssikuvauksen sisältö ei välttämättä enää edusta palvelun nykyistä tilannetta. Tuoreita julkaisuja samasta aihepiiristä löydät lisää Järjestön verkkopalvelu -kategoriasivulta.

Lasten ja nuorten yrittäjyystaitoja ajavat yhdistykset Talous ja nuoret TAT sekä Nuori Yrittäjyys ry yhdistyivät kesällä 2023, minkä myötä syntyi tarve yhteiselle sivustolle. Projekti vaati niin sisällöllisen kuin ulkoasullisen fuusion.

Sivustoprojekti aloitettiin huhtikuussa 2023 työpajatyöskentelyllä, jonka aikana molempien sivustojen sisältöelementit listattiin etsien yhteneväisyyksiä sekä erityisominaisuuksia. Tämän jälkeen rakensimme tarvittavat uudistukset teeman lohkoihin. Sivustojen sisältöinventaarion ja palvelupolkusuunnittelun rinnalla hahmottui Milttonin toimesta uudistettu brändi. 

Brändin valmistuttua toteutimme kokonaisvaltaisen ulkoasu- ja käyttöliittymäsuunnitelman, joka täytti vaadittavat saavutettavuuskriteerit. Lisäksi laadimme Nuorten NYTin käyttöön laajan Design Systemin, joka toimii linjauksena ja standardisoituna ohjenuorana visuaaliselle ilmeelle. 

Uuden verkkosivuston julkaisujärjestelmänä toimii jo entuudesta tuttu WordPress. Hyvällä suunnittelulla ja projektitiimin aktiivisella työskentelyllä projekti eteni nopeasta tahdista huolimatta aikataulussaan, ja sivusto saatiin julkaisuun tavoitteen mukaisesti elokuussa 2023. Helpotusta sisältötyöhön loivat sisältöjen migraatiot aiemmilta sivustoilta, minkä myötä Gutenberg-lohkoilla toteutetut sisällöt sovitettiin yhteen nykyisiin lohkoihin automaattisesti. 

Toteutus sisältää sivuston palvelimen sekä WordPressin ylläpidon, jotka kattavat järjestelmän toimintakykyisenä pitämisen, tietoturvapäivitykset sekä virhetilanteiden selvityksen ja korjaamisen. Huolehdimme varmuuskopioinnista sekä siitä, että palvelin on aina toimintakunnossa, jotta sivusto pysyy toiminnassa vakaasti. Lisäksi autamme vastaamaan nykyisiin GDPR-vaatimuksiin jotta sivu noudattaa lainmukaisia evästekäytäntöjä. Toteutetut sivustot noudattavat lisäksi WCAG 2.2 AA tason saavutettavuuskriteereitä.

Lue lisää: Järjestön sivustouudistus – kaikki julkaisut Vierityspalkissa


Sinua voisi kiinnostaa myös

Tampereen Messut -konsernin uudet verkkosivustot

Tekijä: Evermade

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Tampereen Messut -konserni on monialainen toimija, jonka digitaalinen läsnäolo koki merkittävän uudistuksen vuosina 2024–2025. Useita konsernin verkkosivustoja kattanut projekti käynnistettiin tarpeesta modernisoida ja yhtenäistää digitaalista ilmettä ja toiminnallisuutta. Uudistusta edelsi ulkopuolisen kumppanin toteuttama brändiuudistus, joka loi erinomaisen pohjan täysin uuden visuaalisen identiteetin jalkauttamiselle verkkosivustoille. Lähtökohdat ja tavoitteet Uudistustyö aloitettiin kohderyhmältään yritysasiakkaisiin keskittyvästä tapahtumajärjestäjä Finland Eventsin […] Lue lisää

Kansallisgalleria lahjoitussivusto

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Nykyään suurin osa lahjoituksista toteutetaan kotisohvalta käsin. Trimedia auttoi Kansallisgalleriaa luomaan turvallisen tavan lahjoittaa rakentamalla modernin ja saavutettavan lahjoitussivuston. Uusi lahjoita.kansallisgalleria.fi verkkopalvelu tukee Kansallisgallerian varainhankintaa ja kasvattaa lahjoitusten määrää, mikä auttaa heitä säilyttämään ja konservoimaan taidekokoelmaa sekä vahvistamaan työtä lasten ja nuorten kanssa. Kansallisgalleria on Suomen suurin kuvataiteen museo. Se rakentaa kulttuuriperintöä, edistää taiteellista sivistystä […] Lue lisää

Funeria – verkkopalvelu ja web-sovellus

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: Asiakaskohtainen ohjelmointityö

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Maksuton kuolemaan varautumisen ja kuolinpesän hoitamisen verkkopalvelu Funeria on verkkopalvelu joka on yksi osa eHautauksen pyrkimystä digitalisoida hautausalaa. Funeria koostuu kahdesta loppukäyttäjälle näkyvästä osasta: OmaPolku ja Kuolinpesästä sekä Statamic CMS sisällönhallintajärjestelmän osuudesta. OmaPolku osio keskittyy kuolemaan valmistautumiseen, ja siellä käyttäjät voivat merkitä omaisuuttaan, asiakirjoja, toiveita ja muuta tarpeellista tietoa kuolinpesän hoitajille. OmaPolku sisältää vahvan tunnistautumisen, […] Lue lisää

Hybridiarena Hype – uusi verkkopalvelu

Tekijä: Don & Branco Oy

Tärkein teknologia: Asiakaskohtainen ohjelmointityö

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Hybridiarena Hype on uniikki espoolainen elämyskeskus, joka yhdistää yritystapahtumat, hyvinvoinnin, viihde-elämykset ja ravintolamaailman. Hypen kokonaisvaltaisena kumppanina olemme vastanneet visuaalisesta ja verbaalisesta brändi-identiteetistä sekä verkkopalvelun, varauskalenterin ja verkkokauppa-alustan toteutuksesta. Haaste Yhteistyömme käynnistyi syksyllä 2023, kun Hybridiarena Hype oli vasta rakenteilla niin brändillisesti kuin fyysisenä rakennuksena. Koska kohderyhmänä ovat niin kuluttajat, yritykset, seurat kuin kaupungin toimijatkin, brändi-identiteetin […] Lue lisää

Kunnonlähde Kankaanpää verkkosivusto

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Kunnonlähde Kankaanpää on yksi Suomen merkittävimmistä kuntoutuksen tarjoajista. Kunnonlähteellä vietetään myös arjen virkistäviä liikuntatuokioita, viihdytään juhlissa ja kokouksissa ja syödään hyvää ruokaa ja yövytään hotellissa. Trimedian ja Suomen Digimarkkinoinnin yhteistyössä toteuttama sivusto tarjoaa entistä vaivattomamman tavan löytää ja osallistua kuntoutuksiin sekä hyödyntää Kunnonlähteen monipuolisia palveluita. Vuoden 2023 lopulla entinen Kankaanpään kuntoutuskeskus sai uuden nimen, ja […] Lue lisää

Pelkosenniemelle uusi kuntasivusto

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Toteutimme Pelkosenniemen kunnalle uuden, saavutettavuuskriteerit täyttävän kuntasivuston, joka vastaa kunnan visuaalisia toiveita ja ilmettä. Sivusto on suunniteltu mukautumaan eri päätelaitteille sekä täyttämään saavutettavuuskriteerit. Monipuoliset lohkot erilaisiin sisältötarpeisiin Sivusto on rakennettu WordPress-julkaisujärjestelmällä hyödyntäen helppokäyttöisiä, muokattavia ja uudelleenkäytettäviä lohkoja. Toteutus sisältää monipuoliset lohkot, kuten herokuvan, tekstilohkon, nostolohkon, videolohkon, kuvan ja tekstilohkon, yhteystietolohkon sekä mahdollisuuden ottaa yhteyttä. Näiden […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun