Musiikkituottajat – IFPI Finland ry

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Valve

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Järjestön verkkopalvelu

IFPI on suomalainen edunvalvontajärjestö, joka edustaa musiikin tuottajia ja levy-yhtiöitä maassa. Sen tehtävänä on edistää suomalaista musiikkia ja alan toimintaedellytyksiä sekä valvoa musiikin tekijänoikeuksia ja levymyyntitilastoja. Musiikkituottajat – IFPI Finland toimii yhteistyössä kansainvälisen IFPI:n kanssa ja vaikuttaa musiikkialan kehitykseen niin Suomessa kuin kansainvälisestikin.

IFPI:n verkkosivusto oli vanhentunut teknisesti ja kaipasi sen vuoksi saneerausta. Sivustolle kaivattiin myös helpompaa ylläpitoa, Suomen Virallisen Listan tietokannan virheetöntä toimintaa, uusia toimintoja ja käyttöliittymän kehitystä. Laajempi vaiheistettu uudistus oli siten varsin perusteltu toteuttaa.

Aloitimme yhteistyön määrittelemällä sivuston tulevaisuuden tavoitetilan ja luomalla useampivaiheisen kehityspolun sen saavuttamiseksi. Sivuston liiketoimintakriittisin, laajin ja teknisesti monimutkaisin osa on Lista, jonka ylläpitäminen aiemmalla CSV-pohjaisella mallilla vei huomattavasti IFPI:n henkilökunnan työaikaa ja aiheutti usein virheitä Listan toimintaan. Nykyään tiedot haetaan integraation avulla ja saatu data parsitaan kokoon ennen sen esittämistä sivustolla.

Ensimmäisessä vaiheessa korjasimme sivuston akuuteimmat tekniset ongelmat, helpotimme sivuston sisällön päivittämistä ja siirsimme sivuston toimivampaan palvelinympäristöön.

Toisessa vaiheessa kehitimme sivuston rakennetta ja päivitimme uuden, kansainvälisen organisaation kanssa linjassa olevan brändi-ilmeen sivustolle. Listojen esitystapaan tuotiin lisää havainnollista infografiikkaa. Sivuston vanhentunut Classic-editori päivitettiin WordPressin nykyiseen lohkoeditoriin ja sivustolle tuotiin uusia ominaisuuksia. Listatietokannan hallintaa ja ominaisuuksia kehitettiin.

Sivuston uusi toimintavarmuus, vähentynyt päivitystyömäärä, parempi käytettävyys ja modernimpi mielikuva vastaavat uudistuksen ensimmäisille vaiheille asetettuja tavoitteita.


Sinua voisi kiinnostaa myös

Nallikari

Tekijä: Valve

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Nallikari on jo vuosikymmeniä ollut virkistys- ja matkailualue niin oululaisille kuin kansainvälisille vierailijoille ja alue on tulevaisuudessakin tärkeä kohde Oulun seudulle. Nallikarin, Mustasaaren ja Hietasaaren alueille investoidaan paljon lähivuosina ja Visit Oulu edistää alueen vetovoimaisuutta yhteistyössä kaupungin sekä koko seudun toimijoiden kanssa.  Kehitystyö nosti tarpeen Nallikarin brändin ja verkkosivuston uudistuksille – tavoitteena oli paitsi viestiä […] Lue lisää

Keravan Energian uusi verkkosivusto

Tekijä: Evermade

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Yhteistyömme Keravan Energian kanssa alkoi jo vuonna 2020. Viimeisimmän sivustouudistuksen tavoitteena oli viedä paikallisen energiayhtiön digitaalinen läsnäolo uudelle tasolle päivittämällä heidän verkkopalvelunsa Gutenberg-pohjaiseen kokonaisuuteen. Lähtötilanne Sähkömarkkinoiden myllerrys on lisännyt tarvetta nopealle ja joustavalle tuotehallinnalle. Aiempi, vuonna 2021 julkaistu sivusto oli alkanut jäädä jälkeen, sillä yritykselle räätälöidyt toiminnallisuudet eivät skaalautuneet enää nykyisiin tarpeisiin. Myös visuaalinen ilme […] Lue lisää

Korsisaari

Tekijä: Valve

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Korsisaari-yhtiöt on lähes 100-vuotias kotimainen Nurmijärveltä peräisin oleva perheomisteinen yritys, jonka toiminta sisältää tänä päivänä muunmuassa joukkoliikennettä, tilausajoja, taksiliikennettä, sopimusasiakkuuksia ja tapahtumakuljetuksia. Yhteistyömme Korsisaaren kanssa on kestänyt jo vuosia, ja alkunsa se sai edellisen useista sivustoista koostuvan verkkopalvelukokonaisuuden ylläpidon ja kehityksen haltuunotolla. Korsisaari.fi-sivuston laajempi uudistus tuli ajankohtaiseksi syksyllä 2023, jolloin haluttiin modernisoida koko alustaratkaisu ja […] Lue lisää

Danonen Nutricia ja Aptaclub -brändien sivustot

Tekijä: Valve

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Danone on yli 120 maassa toimiva kansainvälinen elintarvikealan yritys, joka keskittyy erityisesti maitotuotteisiin, kasvipohjaisiin tuotteisiin, sekä mm. lasten- ja terveysruokiin, joita myös Nutricia-brändi edustaa. Muita tunnettuja Danonen tuotemerkkejä ovat esimerkiksi Activia, Actimel, Alpro ja Evian. Olemme avustaneet Danonea Nordic & Baltics markkinoiden markkinoinnin ja teknologian saralla jo useita vuosia. Viime vuosien yhteistyömme on kulminoitunut Nutricia […] Lue lisää

Bolt.Works

Tekijä: Valve

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Suomen nopeimmin kasvava henkilöstöpalveluyhtiöltä Bolt.Worksiltä löytyy teknologinen huippuosaaminen ja halu rakentaa uudenlaista työelämää. Heidän kauttaan löydät teollisuuden, logistiikan, hotelli- ja ravintola-alan, rakentamisen, kaupan alan, kiinteistöhuollon sekä toimistopuolen työt ja tekijät nopeasti ja helposti.  Bolt.Works halusi uudistaa verkkopalvelunsa vastaamaan paremmin tämän hetken ja tuleviin vaatimuksiin. Tavoitteena oli ohjata työntekijät ja yritysasiakkaat entistä paremmin pitkälle digitalisoituun prosessiin […] Lue lisää

Crosswrap.com

Tekijä: J&Co Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Crosswrap on suomalainen pakkausteknologian edelläkävijä, joka toimii kansainvälisillä markkinoilla. Verkkosivusto on yritykselle tärkeä myynnin ja markkinoinnin kanava: sen kautta esitellään tuotteita ja yritystä sekä saadaan laadukkaita liidejä eri puolilta maailmaa. Pandemian jälkeen Crosswrapin liiketoiminta siirtyi entistä vahvemmin digitaalisiin kanaviin. Messujen ja matkustamisen vähentyessä verkkosivuston merkitys kasvoi, eikä vanha sivusto enää vastannut kansainvälisen myynnin, markkinoinnin ja […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun