Meira.fi

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Miltton

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto kuluttajille

Otathan huomioon, että tämä referenssi on yli 5 vuotta vanha, joten referenssikuvauksen sisältö ei välttämättä enää edusta palvelun nykyistä tilannetta. Tuoreita julkaisuja samasta aihepiiristä löydät lisää Yrityksen sivusto kuluttajille -kategoriasivulta.

Meiran vanha verkkosivusto oli paisunut vuosien aikana ’epäselväksi sokkeloksi’, lyhyiden alasivujen paisuttamaksi kokonaisuudeksi, josta käyttäjän oli vaikea löytää tahtomaansa. Monitasoinen navigaatio, sekavat ja umpikujia käyttäjän polulle muodostaneet sisältösivut olivat vain muutamia sivuston haasteista. Sisällöistä oli myös vaikea antaa prioriteettia liiketoiminnan kannalta relevanteille alueille, kuten eri mausteille ja kahvibrändeille.

Vanha sivusto oli myös työläs ylläpitää ja sitä oli vaikea käyttää markkinoinnin kotipesänä – yksi sivustouudistuksen päätavoitteista.

Uudistuksen lähtökohdaksi otettiin kaiken turhan karsiminen. Samalla kun sisältöä karsittiin, piti tunnistetut prio-sisällöt nostaa vahvasti (mutta keskenään tasapuolisesti) esiin ja luoda niistä sesongin mukaan eläviä osioita. Suunnittelu lähti liikkeelle kartoittamalla sivuston käyttäjien (sekä Meiran sisäisten että ulkoisten) tarpeet ja toiveet. Työpajojen ja asiakkaan avainhenkilöiden 1to1-haastattelujen avulla loimme selkeän, temaattisiin pääsivuihin pohjautuvan konseptin, joka ohjaa käyttäjää jatkuvasti kohti syvempää sisältöä – pitäen paluun pääsivuille kuitenkin aina vain yhden klikkauksen päässä.

Sivusto rakennettiin modulaariseksi kokonaisuudeksi, jotta sen päivittäminen ja ylläpitäminen olisi meiralaisille mahdollisimman helppoa. Halusimme tehdä uudesta Meira.fi:stä miellyttävän kokemuksen myös meiralaisille – yhdelle sivuston tärkeimmistä käyttäjäryhmistä.

Vaikka uudistettu sivusto on ollut julki vasta kesästä lähtien, ovat tulokset lupaavia: bounce rate on tippunut 8 %, käynnin kestot ovat kasvaneet 15 % ja sivulatausten määrä 30 %.

[Huom. Referenssi on julkaistu alunperin Buena Creativen nimissä. Buena Creativesta tuli Miltton Digital loppuvuodesta 2020.]


Sinua voisi kiinnostaa myös

Netox.com

Tekijä: Miltton

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Netox on vahvasti kasvava IT-yritys, jonka kunnianhimoiset tavoitteet tulevaisuuden suhteen vaativat verkkosivuston täydellistä uudistamista. Ketterä yhteistyö tuo tulosta Yhteistyömme Netoxin kanssa alkoi identiteetin päivityksellä ja jatkui siitä verkkosivuston uusimiseen. Käytännössä tämä tarkoitti vanhan sivuston räjäyttämistä kappaleiksi, sillä Netoxin krittinen liiketoimintahaaste – kolmen hyvin erilaisen bisnesalueen ristiinmyynnin kasvattaminen – ei toteutunut sivustolla lainkaan. Aloitimme sivustouudistuksen työpajoilla, […] Lue lisää

Uudestisyntynyt Kiekko-Espoo.fi

Tekijä: Miltton

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Kiekko-Espoo nousi jääkiekon SM-liigaan kaudeksi 2024-2025. Samalla seura halusi uudistaa sivustonsa moderniksi, seuran tahtotilaa viestiväksi kokonaisuudeksi, jota olisi helppo jatkokehittää tulevaisuudessa liiketoiminnan kasvaessa. Brändiuudistus kaiken taustalla Miltton teki Kiekko-Espoolle brändiuudistuksen, joka kiteytyy sanaan ”re-born”. Tämä uudestisyntymisen teema haluttiin tuoda näkyviin myös uudistetulla verkkosivustolla: samalla kun seura haluttiin näyttää eteenpäin katsovana ja raikkaana toimijana, haluttiin kumartaa […] Lue lisää

Kotimuuttojen ja muuttotarvikkeiden verkkokaupat: Niemi Palvelut Oy

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: Asiakaskohtainen ohjelmointityö

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Verkkosivustouudistuksen rinnalla rakennettiin Niemi.fi-sivuston yhteyteen räätälöity Laravel-pohjainen kokonaisuus. Tämä mahdollisti sekä muuttotarvikkeiden verkkokaupan että kotimuuton tilauspalvelun tarjoamisen suoraan verkkosivujen kautta. WordPress-pohjaisen niemi.fi-sivuston yhteyteen toteutettiin: Muuton tilaus: https://kotimuutot.niemi.fi Muuttotarvikkeiden verkkokauppa: https://kauppa.niemi.fi Projekti oli monella tapaa edelläkävijä – erityisesti Laravelin ja WordPressin saumaton yhdistäminen ja uudet tekniset ratkaisut avasivat Niemi-palveluille uusia mahdollisuuksia tehostaa muuttoliiketoimintaa. Toteutus sisälsi mm.: […] Lue lisää

Ilmatar.com

Tekijä: Miltton

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Ilmatar on Pohjoismaissa toimiva, itsenäinen sähköntuottaja ja uusiutuvan energian kehittäjä. Kun yhtiö teki ison strategiamuutoksen ja siirtyi kuluttajille myytävästä sähköstä tuulivoiman kehittämiseen, haluttiin myös yrityksen verkkosivustot uudistaa täysin. Alkuvuodesta 2024 julkaistu Ilmatar.com kattaa sekä Suomen että Ruotsin markkinat ja toimii koko Ilmattaren sidosryhmäviestinnän kotipesänä. Ilmattarella oli alunperin kolme täysin erillistä sivustoa eri markkina-alueille, ja uudistuksessa […] Lue lisää

Palvelukokonaisuus: Niemi Palvelut Oy

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Niemi-sivustokokonaisuus toteutettiin tiiviissä yhteistyössä asiakkaan, Trimedian ja Suomen Digimarkkinoinnin kanssa. Projektin päämääränä oli luoda visuaalisesti houkutteleva ja mobiililaitteilla sujuvasti toimiva verkkosivusto, joka esittelee selkeästi muuton ja logistiikan eri palvelut, sekä mahdollistaa muuttotarvikkeiden tai kotimuuton tilauksen verkkosivuilta. 1. Verkkosivut: https://niemi.fi toteutettiin WordPress-alustalla. 2. Muuton tilaus: https://kotimuutot.niemi.fi rakennettiin Laravel Nova -alustalle. 3. Muuttotarvikkeiden verkkokauppa: https://kauppa.niemi.fi toteutettiin myös […] Lue lisää

Castren & Snellman

Tekijä: Miltton

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Castren & Snellman on yksi Suomen suurimmista asianajotoimistoista. Yrityksen verkkosivusto oli jäänyt kuitenkin pahasti jälkeen niin käytettävyyden kuin näyttävyyden ja sisältöratkaisujen osalta. Oli siis aika uudistaa koko sivusto. Laajat asiakkuudet keskiöön Castren & Snellman tarjoaa palvelujaan hyvin monelle toimialalle ja monen tyyppisille toimijoille. Useille asiakkaille voi olla meneillä monta eri projektia, joita hoitavat hyvin eri […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun