Meijerialan ammattilaiset MVL ry

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Avoin.Systems

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

Meijerialan ammattilaiset MVL ry on ammattiliitto, johon kuuluu yli 3 000 alan asiantuntijaa. MVL:n tarpeena oli uudistaa sivuston visuaalinen ilme, vaihtaa taustajärjestelmä nykyaikaisempaan sekä saada ammattiliiton sisällöt helposti hahmotettavaan muotoon.

Uudistuksella oli kaksi päätavoitetta: selkeä visuaalinen ilme sekä hahmotettavaan muotoon jäsennelty sisältö. Sivuston toiminnallisuudet säilyivät ennallaan, mutta ratkaisut päivitettiin nykyaikaisiksi.

Käyttöliittymäsuunnittelussa lähdimme liikkeelle kirkastamalla, millaista tunnelmaa taitolla ja värimaailmalla viestitään. Tarkastelimme käytettävyyttä sekä huomioimme suunnittelussa saavutettavuuden käytänteet. Sivuja elävöitettiin tuottamalla MVL:lle animoidut logot sekä muita interaktiivisia elementtejä. Sivuston designin toteutti yhteistyökumppanimme Keskiö.

Kävimme läpi vanhan sivuston kokonaisuudessaan läpi ja jaottelimme sisällöt sellaisenaan säilytettäviin, muokkausta vaativiin ja pois karsittaviin. Analysoimme sivuston käyttäjiä kohderyhmittäin, ja sisällöt jäsennettiin uudelleen kohderyhmien näkökulmista. Nämä toimivat pohjana teknisille ratkaisuille: suunnittelimme sivustolle uudelleenkäytettäviä ja kustomoitavia lohkoja, kuten pikalinkkejä, linkkipilviä sekä kalenterilohkon.

(Toim. huom. Referenssi on julkaistu alunperin Web-veistämön nimissä. Web-veistämön nimi muuttui Avoin.Systemsiksi vuonna 2022.)


Sinua voisi kiinnostaa myös

Gofore

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Gofofe on eettisen digimaailman asiantuntija joka auttaa rakentamaan kestävää tulevaisuutta. Lähdimme toteuttamaan uutta sivustoa johon kohdistui lukuisia erilaisia toiveita. Yhteistyö on jatkunut tiiviinä julkaisun jälkeenkin, Gofofen luottaessa Duden ylläpitopalveluun. Lähtökohdat Sivusto oli jäänyt ajasta jälkeen eikä täyttänyt liiketoiminnallisia tarpeita, hallittavuus oli hankalaa ja ulkoasukin oli päässyt hieman kulahtamaan. Sivustouudistus käynnistettiin Goforella sisäisen markkinoinitiimin voimin, joka […] Lue lisää

Costo.fi verkkokauppa

Tekijä: Avoin.Systems

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Verkkokauppa

Costo on suomalainen kestäviä ja laadukkaita asusteita myyvä yritys, jonka myynnistä merkittävä osa tapahtuu verkkokaupan kautta. Costolaisten sydäntä lähellä ovat ajaton suunnittelu, vastuullisesti ja lähellä tuotetut tuotteet sekä hyvä ja asiantunteva palvelu. Pääsimme vastaamaan Coston verkkokaupan uudistuksesta. Projekti lähti liikkeelle tarpeesta vaihtaa soveltuvampaan verkkokauppa-alustaan edellisen Magento-alustan vanhennuttua. Alustaksi valikoitui WooCommerce, johon integroitiin Odoo ERP-järjestelmä Web-veistämön […] Lue lisää

Wise Professionals

Tekijä: Genero Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Neljä verkkosivustoa, kolme kohderyhmää, 3520 post-it-lappua ja yksi tyytyväinen asiakas Kuinka rakennetaan verkkosivustot useista yrityksistä koostuvalle yritykselle? Tekemällä kompromisseja? Ei todellakaan, vaan saamalla jokainen brändi kukkimaan saman kukoistavan sateenvarjon alla. Miksi me rakastamme tätä asiakasta Tiesimme, että Wise Professionals haastaa rekrytointialan käytäntöjä testaamalla uusia tapoja luoda ja toimittaa palveluita. Meillä oli yhteistyömme alusta alkaen kädet […] Lue lisää

TSR & ELSITE -yrityksen sivusto

Tekijä: Avoin.Systems

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Verkkokauppa

EL & Site Oy ja TSR Group fuusioituvat kesällä 2021. Palveluihin lukeutuvat laadukkaiden sähkökeskusten maahantuonti ja myynti sekä kokonaisvaltaiset sähköistys- ja valaistussuunnittelun palvelut, työmaan ÄLY IoT-ratkaisut ja työmaakaluston käyttöastetta parantavat takaisinostopalvelut. Pääsimme suunnittelemaan ja toteuttamaan yritykselle myyntiin ja tuote-esittelyihin uuden verkkosivuston. Tehtävämme oli myös parantaa palvelun hakukonelöydettävyyttä sekä sivuston konversiota edellisestä versiosta analytiikkaan pohjautuen. Verkkosivusto […] Lue lisää

Connected Inventions B2B-verkkokauppa

Tekijä: Avoin.Systems

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Verkkokauppa

Connected Finland tuottaa IoT-laitteita ja palveluita sekä Suomessa että kansainvälisesti ja ylläpitää Sigfox-tietoliikenneverkkoa. Connected Inventions -verkkokaupassa myydään esimerkiksi lämpötilaa, ilmankosteutta ja liikettä mittaavia sensoreita. IoT-laitteiden lisäksi asiakkaat voivat ostaa verkkokaupasta verkkoliittymän laitteisiinsa tai lisätä uuden laitteen olemassa olevaan verkkoliittymään. Verkkokauppa toimii globaalisti B2B-markkinoilla. Projektin tavoitteet ja lähtökohdat Projektin tavoitteena oli tuottaa yrityksen brändin mukainen Connected […] Lue lisää

Rakennustietosäätiön luokitus- ja sertifiontihakemukset

Tekijä: Avoin.Systems

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

Rakennustietosäätiö on osa rakennustieto-yhteisöä, jonka tavoite on edistää hyvää rakennustapaa toimimalla talonrakentamisen, talotekniikan, kiinteistönpidon sekä infra-alan tiedon tuottajana ja välittäjänä suunnittelusta ylläpitoon asti. Rakennustieto tarjoaa luokitus- ja sertifiointipalveluja liittyen ympäristöön, sisäilmaan ja terveyteen. Rakentamamme cer.rts.fi -sivuston tarkoitus on tarjota alusta, jonka kautta loppuasiakkaat voivat hakea sertifiointeja tai luokituksia verkkosivulomakkeiden kautta. Tällaisia luokituksia ovat esimerkiksi rakennusmateriaalien […] Lue lisää

Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1150+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ julkaistua referenssiä Julkaisut-palstalla.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 900+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 30+ kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 900 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun