Loimua

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijät: Generaxion, MarkkinointiAkatemia MAK Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto kuluttajille

Otathan huomioon, että tämä referenssi on yli 5 vuotta vanha, joten referenssikuvauksen sisältö ei välttämättä enää edusta palvelun nykyistä tilannetta. Tuoreita julkaisuja samasta aihepiiristä löydät lisää Yrityksen sivusto kuluttajille -kategoriasivulta.

Elenia Lämpö irtautui yrityskaupan myötä Elenia-konsernista vuoden 2019 puolella ja kauppaa seuraavana vaiheena oli brändin uudistaminen. Uudeksi nimeksi valittiin Loimua ja sivusto julkaistiin heti vuoden 2020 alussa.

Loimuan viestintäpäällikkö Hanna Sauroja kiittelee ensimmäiseksi suunnittelutyötämme: “Graafikolla oli esittää selkeä näkemys minkälaiset uudet sivut tulevat olemaan. Oli myös arvokasta jatkon kannalta, että saimme sivupohjamallit, joihin pystyi tukeutumaan uusia sivuja luodessa. Graafiset elementit saatiin siirtymään luontevasti mainostoimiston määrittelystä käytäntöön verkkosivustolle.”

Tuttujen tekijöiden kesken projekti eteni jouhevasti ja kokonaisuudesta tuli looginen niin loppuasiakkaille kuin ylläpidon puolella hääriville viestinnän joukoillekin.

Uudistuksessa oli tuhannen taalan paikka tehdä sivusto tilaajan omilla ehdoilla ja paikka myös käytettiin. Sivusto on rakennettu ja jäsennelty loppuasiakkaiden näkökulmasta ja niinpä esimerkiksi navigaatio on ryhmitelty pääasiakasryhmien mukaan.

Sivuston sisältö koostuu yrityssivustoille tyypillisten tieto- ja ajankohtaissivujen lisäksi myös häiriötiedoteosiosta, CRM:ään integroiduista kontaktilomakkeista ja kokonaisuuteen upotetuista asiakaspalveluboteista & hintalaskureista.

Jo uuden verkkosivuston työstämisen aikana aktivoiduttiin myös sisältöjen markkinoinnissa aloittamalla Google Ads -kampanjointi yhdessä Aucorin kesällä ostaneen MarkkinointiAkatemian kanssa. Niinpä brändiuudistuksen tullessa julki oltiin jo hyvässä vauhdissa ja uudessa osoitteessa onkin ollut liikennettä oikein mukavasti ja vieläpä niissä oikeissa paikoissa!

“Aucorin väkeä voi todellakin suositella ja olen jo suositellutkin”, päättää Hanna naurahtaen. Kiitämme ja kumarramme!

[Huom. Referenssi on julkaistu alunperin Aucorin nimissä. Generaxion haukkasi Aucorin loppuvuodesta 2020.]


Sinua voisi kiinnostaa myös

Autotalo Järvi

Tekijä: Generaxion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Autotalo Järvi on Porvoossa, Helsingissä ja Kotkassa toimiva, vuonna 2010 kahden veljeksen perustama autoliike. Vuosi 2022 piti yrityksessä sisällään toiminnan laajentumisen uuden liikkeen myötä Helsinkiin, kokonaisvaltaisen brändiuudistuksen ja samassa yhteydessä verkkopalvelu-uudistuksen. Sivustouudistuksen keskeisiä tavoitteita oli tuoda yrityksen monipuolinen tarjonta käyttäjäystävällisesti ja houkuttelevasti esiin, mobiilikäytettävyys edellä. Sivusto toteutettiin WordPress-teknologialla ja hyödyntäen Generaxionin luomaa Axio-teemaa, joiden ansiosta […] Lue lisää

Oulun kaupungin multisite-verkkopalvelu

Tekijä: Hion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Oulun kaupungin multisite-kokonaisuus Yksi Suomen suurimmista julkisen sektorin WordPress-multisite-hankkeista syntyi Oulussa Asiakastarina pähkinänkuoressa Oulun kaupunki, Suomen viidenneksi suurin kaupunki ja tuleva Euroopan kulttuuripääkaupunki 2026, tunnisti strategisen tarpeen uudistaa ja yhtenäistää laajaa verkkosivustokokonaisuuttaan. Aiempi, sadoista sivustoista koostunut ympäristö, joka oli toteutettu useilla eri teknologioilla ja hyödynsi pääosin Liferay-alustaa, oli palvellut kaupunkia hyvin aikansa. Oulun kaupungilla oli […] Lue lisää

Maston verkkopalvelu ja -kauppa

Tekijä: Generaxion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Maston on suomalainen, vuodesta 1968 lähtien toiminut perheyritys, joka tunnetaan erityisesti korkealaatuisista spraymaaleistaan. Kaikki yrityksen tuotteet kehitetään ja valmistetaan Suomessa, mistä osoituksena niillä on Avainlippu-merkki. Toteutimme Mastonille uuden verkkopalvelun ja -kaupan, palvelemaan erityisesti kuluttaja-asiakkaita. Aiemman, monella tapaa vanhentuneen sivuston korvaaminen oli asiakkaalle liiketoiminnallisesti merkittävä parannus, sillä verkkokaupan luominen mahdollistaa tuotteiden saatavuuden asiakkaille entistä laajemmin. Toteutuksessa […] Lue lisää

Purkutori.fi

Tekijä: Generaxion

Tärkein teknologia: Drupal

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Purkutori.fi on ilmoituspaikka rakennusten purkutyömailta puretuille, uusiokäyttöön soveltuville laitteistoille ja rakennusosille. Mobiilioptimoitu sivusto on ostajille ja myyjille maksuton palvelu, joka edistää kiertotaloutta ja materiaalitehokasta ajattelua. Erilaisista teollisuuskiinteistöistä peräisin olevan raskaan kaluston ja rakennustarvikkeiden uudelleenkäyttö on hyödyllinen ja usein positiivisilta ympäristövaikutuksiltaan varsin merkittävä teko. Asiakkaamme Purkupiha oy halusi tarjota sähköiseksi ilmoitustauluksi luonnehtimansa palvelun kenen tahansa yrityksen […] Lue lisää

Rakentaja-lehti

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Lähtökohta Rakentaja-lehti haluttiin tuoda selvemmin esiin omana julkaisunaan ja samalla kasvattaa sen digitaalista tavoittavuutta. Vanha lehtialusta ei palvellut lukijaa tai toimitusta nykyaikaisella tavalla. Uudessa toteutuksessa tavoitteena oli tehdä lehdestä helposti selattava, ajankohtainen ja visuaalisesti houkutteleva, jotta sisältö tavoittaa entistä laajemman yleisön. Sivusto rakennettiin multisite-toteutuksena osaksi Rakennusliiton verkkopalvelua. Tavoitteet Parantaa Rakentaja-lehden näkyvyyttä ja saavutettavuutta verkossa Houkutella […] Lue lisää

Järvileasing Oy

Tekijä: Generaxion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Vuonna 2016 perustettu Järvileasing on kotimainen ja yksityisomisteinen sekä yrityksiä että yksityishenkilöitä palveleva leasingyhtiö. Yrityksen palveluvalikoimaan kuuluu autojen ja raskaan kuljetuskaluston lisäksi kattavasti eri alojen koneiden, laitteiden ja tarpeiston leasing- ja rahoituspalveluja. Asiakkaamme brändiuudistuksen yhteydessä uusitun verkkopalvelun keskeinen tavoite on tukea yrityksen ja sen laajan leasingtoiminnan tunnettuuden kasvua. Uudistuksessa kiinnitettiin erityistä huomiota sisällön käyttäjälähtöiseen jäsentelyyn […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun