Lippupisteen yritysmyyntisivusto

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Agenda Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Suunnittelimme ja toteutimme Lippupisteen uuden yritysmyyntisivuston kevään 2020 aikana. Sivusto on toteutettu WordPress -sisällönhallintajärjestelmällä.

Tapahtumien yritysmyynnin ykköskanava

Lippupiste on tapahtumien lipunmyynnin tunnetuin ja suurin toimija Suomessa. Toteutimme yhdessä Lippupisteen kanssa uuden yritysmyyntisivuston info.lippu.fi, joka tekee Lippupisteen palveluiden hankkimisesta entistä helpompaa. Sivusto liittyy osaksi Lippupisteen verkkopalvelukokonaisuutta, johon kuuluvat myös mm. Yrityksen digitaalinen mediakortti ja varsinainen Lippu.fi -kuluttajasivu.

Info.lippu.fi -sivuston fokus on informoida tapahtumamyyntiä hankkivia yritysasiakkaita Lippupisteen erilaisista palveluista. Merkittävä rooli on erityisesti palveluillla ja referensseillä, joiden sisällöt muodostavat palvelusta leijonanosan.

Suunnittelu

Suunnittelussa lähdettiin liikkeelle yrityksen uudesta mallista palveluidensa jäsentelyyn. Sivuston tärkeimpiä tehtäviä on avata tapahtumiin liittyvää Lippupisteen palvelukokonaisuutta, joten palveluiden esittämiselle annettiin kokonaisuutta suunnitellessa iso rooli.

Keskeinen toiminto oli erilaisten sisältöjen linkitys yhteen, niin että palveluiden yhteyteen nostettiin esiin oikeita ihmisiä ja referenssejä, ja vice versa. Tapahtumiin liittyy paljon visuaalisesti hienoa kuvamateriaalia, joka haluttiin hyvin esille.

Kuten tavallista projekteissamme, käyttökokemuksen tuli olla paras mahdollinen. Sivuston saavutettavuus toteutettiin WCAG2.0 AA-tasolla.

Tekninen toteutus

info.lippu.fi on toteutettu WordPress-verkkosivuna, Agendan omalla ADS-teemalla täysin räätälöitynä asiakkaan toiveiden mukaisesti. Oma WordPress-liitännäinen agenda-gutenberg muokkaa editorin ulkoasua ja lisää editorissa tuen omalle grid-järjestelmälle, joka on totetutettu Bootstrap -kirjastolla. Lisäksi liitännäinen lisää tarvittavia sisältöblokkeja, kuten parannellun kuvablokin ja julkaisujen nostoblokin.

Oma teema ADS alustaa ulkoasusäännöt neutraaleiksi ja Bootstrap-yhteensopiviksi, jonka pohjalta on ohjelmoitu tilattu ulkoasu moderneja käytäntöjä käyttäen. Prioriteettina saavutettavuus ja performanssi. Google Lighthouse piste lähentelee sataa. Tyypilliset hyvän verkkosivun mahdollistavat liitännäiset, kuten Yoast SEO ja Advanced Custom Fields ovat sivulla käytössä.

[Huom. Referenssi on julkaistu alunperin Agenda Helsingin nimissä. Agenda Helsinki yhdistyi Sohovan kanssa vuonna 2022.]


Sinua voisi kiinnostaa myös

Kaarna Elk Leather

Tekijä: Viestintätoimisto St. Hurmos

Tärkein teknologia: Asiakaskohtainen ohjelmointityö

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Kokkolan Nahka on täysin suomalainen, kolmannessa polvessa toimiva perheyritys. Yrityksellä on pitkät perinteet hirvennahan valmistuksessa ja se on kasvanut maailman suurimmaksi riistaeläinten nahkojen tuottajaksi. Yritys valmistaa korkealaatuista ja eksoottista hirvennahkaa laukku- ja käsineteollisuuden vaativiin tarpeisiin. Yrityksen kilpailuetu maailmalla on hirvennahan erikoisuus, ylellisyys, harvinaisuus ja eettisyys. Tällaisella hirvennahalla ei kuitenkaan ollut omaa brändiään, vaikka se selvästi […] Lue lisää

Åbo Svenska Teater verkkosivu-uudistus

Tekijä: J&Co Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Lähtökohta Åbo Svenska Teater, Turun ruotsalainen teatteri, on Suomen vanhin teatteri, sijaiten Turun Kauppatorin laidalla. Asiakkaalla oli tarve päivittää verkkosivua teknisesti ja samalla parantaa käyttäjäkokemusta. Visuaalinen ilme tulisi luoda teatterin graafisen ohjeiston mukaan. Ratkaisu J&Co Digital uudisti verkkosivuston rakennetta ja ostopolkuja, parantaen siten käyttäjäkokemusta. Erityistä huomiota kiinnitettiin lipunmyyntiin liittyvään käyttökokemukseen ja koko integraatio lippu.fi:stä uudistettiin. […] Lue lisää

Visma Playbook

Tekijä: Agenda Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Web-sovellus tai asiointipalvelu

Visma Playbook on Visman tytär- ja kumppaniyrityksille tarkoitettu verkkopalvelu, jossa jaetaan tietoa toimenpiteistä ja osaamisesta. Käyttäjät voivat esitellä palvelussa erilaisia tekemiänsä markkinointitoimenpiteitä sekä näiden onnistumista, sekä tutustua kollegoidensa osaamiseen. Sisäinen pelikirja Visma Playbook –palvelussa käyttäjä voi etsiä joko kollegoita tai tietoa markkinointitoimenpiteiden esittelyistä (Play). Käyttäjät voivat myös kertoa monipuolisesti omasta osaamisestaan yksikkönsä kannalta tärkeistä aiheista. […] Lue lisää

Rateko – koulutusten verkkokauppa

Tekijä: Agenda Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Verkkokauppa

Suunnittelimme ja toteutimme Rakennusteollisuuden Koulutuskeskukselle (tuttavallisemmin RATEKO) täysin räätälöidyn ja integroidun Woocommerce-verkkokaupan, josta rakennusalan ammattilaiset voivat ostaa koulutuksia. Tervetuloa oppimaan! Rakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKO tarjoaa rakennusalan ammattilaisille ajankohtaisia täydennyskoulutuksia, sekä henkilösertifiointeihin ja pätevyyksiin valmentavaa että ammatillisiin tutkintoihin valmistavaa koulutusta. Uuden verkkokaupan avulla haluttiin saada koko koulutusten myyntiprosessi oman talon sisälle. Verkkokauppa-alustaksi asiakas oli valinnut WooCommerce, joka […] Lue lisää

Mipro.fi

Tekijä: Agenda Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Mipro on raideliikenteen ja teollisuuden järjestelmiin erikoistunut asiantuntijayritys, joka vuodesta 1980 lähtien on ollut mukana kehittämässä turvallisempaa ja toimivampaa raideliikennettä, vesi- ja energiahuoltoa sekä teollisuutta. Uudistimme Mipron verkkosivut WordPressillä. Verkkosivuilla esitellään Mipron tarjoamia erilaisia palveluja ja referenssejä, kerrotaan alaan ja yritykseen liittyvistä uutisista ja ilmiöistä. Lisäksi sivustoa käytetään työntekijöiden rekrytointiin. Sivusto oli aiemmin tehty toisella […] Lue lisää

haparandatornio.com

Tekijä: Agenda Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

Kaksoiskaupungin verkosivut Haparandatornio.com toimii Haparanda-Tornion yhteisenä markkinointiportaalina, joka edustaa molempien kaupunkien brändiä ja näkyvyyttä. Sivusto kokoaa palvelut ja tiedon eri käyttäjäryhmille sopivaan ja toimivaan muotoon. Tekninen toteutus Palvelukokonaisuudet sivustolla ovat tehty WordPressin sisällönhallintajärjestelmällä. Suunnittelun pohjana on Haparanda-Tornion visuaalinen ilme, värit ja fontit. Uudistimme sivuston kesän 2022 aikana. Saavutettavuus Sivuston toteutuksessa kiinnitettiin erityistä huomiota saavutettavuuteen ja […] Lue lisää

Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1150+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ julkaistua referenssiä Julkaisut-palstalla.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 900+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 30+ kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 900 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun