Lejos.fi

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Miltton Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Kun Lejoksen aiempi sivusto rakennettiin, olivat siihen kohdistuneet tarpeet hyvin erilaiset kuin nyt. Uudistuksen yhteydessä reseptien sekä sisältö- ja brändisivujen synergiaa haluttiin kasvattaa ja päivittää sivuston ulkoasu moderniksi, mobiiliystävällisemmäksi kokonaisuudeksi. Samalla sivusto valmisteltiin toimimaan b2b-puolelle rakennettavan verkkokaupan kanssa.

Lejos.fi:ssä on paljon mielenkiintoista sisältöä, resepteistä artikkeleihin, mutta se on myös hyvin erilaisten brändien kotipesä. Olennaista oli rakentaa sivusto niin, että se kuljettaa käyttäjät luontevasti sisällöstä toiseen siten, että kokemus tuntuu saumattomalta ja loogiselta.

Uudistettu Lejos.fi on suunniteltu siten, että se on ennen kaikkea helppokäyttöinen työkalu sivustoa jatkuvasti päivittäville lejoslaisille. Modulaariseen rakenteeseen pohjautuva sivusto tekee yksittäisten sivujen luonnista ja muokkauksesta sekä kuvien vaihdosta ja asettelusta nopeaa ja vaivatonta. Yksi tärkeimmistä osista työtämme onkin pitää huoli sivustolla vierailevien käyttäjien lisäksi myös sivuston ylläpitäjistä – käyttäjäryhmästä, joka ei saa jäädä suunnittelussa huomioimatta.

[Huom. Referenssi on julkaistu alunperin Buena Creativen nimissä. Buena Creativesta tuli Miltton Digital loppuvuodesta 2020.]


Sinua voisi kiinnostaa myös

Scanreal.fi

Tekijä: Miltton Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

ScanReal on henkilökohtaiseen palveluun ja asiantuntijuuteen luottava toimitilojen vuokraamiseen sekä myymiseen erikoistunut yritys, joka toimii Suomen suurimmissa kaupungeissa. Koska sivustouudistuksen budjetti oli varsin maltillinen, piti tekeminen suunnitella tarkasti. Priorisoimme tekemisen siten, että erilliseen toimitilat.fi-palveluun integroituva toimitilahaku saatiin toimimaan juuri halutulla tavalla. Myös sivuston yleisilme pääviesteineen päivitettiin ScanRealin tahtotilaan sopiviksi. Henkilökohtainen kaupankäynti on ScanRealille elinehto, joten […] Lue lisää

Wise Professionals

Tekijä: Genero Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Neljä verkkosivustoa, kolme kohderyhmää, 3520 post-it-lappua ja yksi tyytyväinen asiakas Kuinka rakennetaan verkkosivustot useista yrityksistä koostuvalle yritykselle? Tekemällä kompromisseja? Ei todellakaan, vaan saamalla jokainen brändi kukkimaan saman kukoistavan sateenvarjon alla. Miksi me rakastamme tätä asiakasta Tiesimme, että Wise Professionals haastaa rekrytointialan käytäntöjä testaamalla uusia tapoja luoda ja toimittaa palveluita. Meillä oli yhteistyömme alusta alkaen kädet […] Lue lisää

Meira.fi

Tekijä: Miltton Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Meiran vanha verkkosivusto oli paisunut vuosien aikana ’epäselväksi sokkeloksi’, lyhyiden alasivujen paisuttamaksi kokonaisuudeksi, josta käyttäjän oli vaikea löytää tahtomaansa. Monitasoinen navigaatio, sekavat ja umpikujia käyttäjän polulle muodostaneet sisältösivut olivat vain muutamia sivuston haasteista. Sisällöistä oli myös vaikea antaa prioriteettia liiketoiminnan kannalta relevanteille alueille, kuten eri mausteille ja kahvibrändeille. Vanha sivusto oli myös työläs ylläpitää ja […] Lue lisää

Museoshop.fi -verkkokauppa

Tekijä: Miltton Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin tyyppi: Verkkokauppa

Uusi Museoshop.fi syntyi kun Suomen suurin taidemuseo-organisaatio Kansallisgalleria halusi korvata vanhan verkkokauppansa uudella ratkaisulla, joka tekisi ylläpidosta helppoa ja viestisi erittäin korkeaa laatua. Projektin päätavoite oli, ei enempää eikä vähempää, kuin olla museoalan digitaalisen myynnin suunnannäyttäjä Pohjoismaissa. Olennaisena vaatimuksena oli saavutettavuus – uudistetun verkkokaupan tuli täyttää kaikki EU:n vaatimukset verkkosivustojen ja mobiilisovellusten saavutettavuudesta. Alusta asti […] Lue lisää

720.io

Tekijä: Genero Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

720° on suomalainen yritys, joka tarjoaa SaaS-palvelua integroituna kiinteistön laitteistoon, kuten mittauslaitteisiin ja antureihin. Ratkaisun perustana on pääasiassa ohjelmisto ja sen analytiikkamoduuli, mutta yritys tarjoaa myös laitteistoasennuksia ja integraatioita. 720°:n tavoitteena on tuoda älykkäitä, tietoja kerääviä ratkaisuja rakennusten ja kiinteistöjen hallintaan, sekä parantaa energiatehokkuutta ja käyttäjäkokemusta. Haaste Brändiuudistuksen myötä 720° halusi päivittää ilmeensä. Koska 720.io-verkkosivua […] Lue lisää

Avoset.fi

Tekijä: Miltton Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Avoset on yksi Suomen johtavista Atlassian-asiantuntijoista – jotain mitä yrityksen vanha verkkosivusto ei uskottavasti viestinyt. Uskottavuuden lisäämiseksi ja halutun auktoriteettiaseman vahvistamiseksi kiteytimme Avosetin brändin kulmakivet. Tämä työ toimi kivijalkana yrityksen visuaalisen ilmeen hiomiselle ja uuden verkkosivuston rakentamiselle. Sivusto suunniteltiin mahdollisimman kevyeksi siten, että sinne voidaan tuoda uutta sisältöä, kuten blogeja tai asiakastarinoita, sitä mukaa kun […] Lue lisää

Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1150+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ julkaistua referenssiä Julkaisut-palstalla.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 900+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 30+ kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 900 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun