Kuurojen Liitto – verkkosivut

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Järjestön verkkopalvelu

Otathan huomioon, että tämä referenssi on yli 6 vuotta vanha, joten referenssikuvauksen sisältö ei välttämättä enää edusta palvelun nykyistä tilannetta. Tuoreita julkaisuja samasta aihepiiristä löydät lisää Järjestön verkkopalvelu -kategoriasivulta.

Kuurojen Liitto ry on viittomakielisten kuurojen etu-, asiantuntija- ja palvelujärjestö. Liiton tärkeimpinä tehtävinä on valvoa ja edistää kuurojen yhdenvertaisten mahdollisuuksien toteutumista ja toimia jäsenyhdistyksiensä kattojärjestönä. Kuurojen Liitossa työskentelee noin 60 toimihenkilöä, pääasiassa Helsingissä, mutta henkilöstöä on myös eri puolilla Suomea.

Kuuden eri verkkopalvelun uudistaminen

Kuurojen Liiton verkkopalvelukokonaisuus koostuu useasta verkkosivustosta. Näistä merkittävimmät sivustot ovat Kuurojenliitto.fi ja Viittomakielinenkirjasto.fi. Lisäksi kokonaisuuteen kuuluva Kuurojen Kansanopistojen sivu irroitettiin uudistuksessa itsenäiseksi verkkopalveluksi.

Projektissa sovitettiin aikaisempaa kiinteämmällä tavalla yhteen kuurojenliitto.fi ja viittomakielinenkirjasto.fi. Verkkopalvelut palvelevat nyt asiakkaitaan entistä selkeämmällä ja visuaalisemmalla tavalla. Uudistetulla sivustolla vierailija näkee yhdellä silmäyksellä koko palvelutarjonnan, tarjottavat kielivalinnat sekä sen, millä sivulla hän kulloinkin verkkopalvelussa on. Koko verkkopalvelukokonaisuus rakennettiin WCAG 2.1 saavutettavuusstandardin mukaisesti.

Viittomakieltä äidinkielenään käyttävät pääkohderyhmänä

Uudistus lähti liikkeelle verkkopalvelukokonaisuuden konseptin suunnittelulla. Ulkoasu- ja käyttöliittymäsuunnitelman valmistuttua kullekin palvelulle jalkautettiin visuaalinen ilme kokonaisilmeestä. Projektin aikana julkaisualusta vaihdettiin Drupalista WordPressiin. Sivuston ylläpitäjille järjestettiin kattava koulutus helppokäyttöisen, mutta uuden sisällönhallintajärjestelmän käytöstä.

Suurin osa sivuston käyttäjistä käyttää viittomakieltä äidinkielenään ja esimerkiksi suomen kielen tulee olla selkeää. Uudistuneelle sivustolle pyrittiin tarjoamaan useita erilaisia käyttäjäpolkuja eri kohderyhmät ja saavutettavuus huomioiden.

Saavutettavuustestausta todellisilla käyttäjillä

Vaikka koko verkkopalvelukokonaisuus rakennettiin WCAG 2.1 saavutettavuusstandardin mukaisesti, saavutettavuutta haluttiin testata vielä todellisten käyttäjien toimesta. Verkkopalvelulle rakennettiin saavutettavuuden näkökulmasta erilaisia testitapauksia. Saadun palautteen pohjalta sivuston elementtien visuaalisuuteen ja sijoitteluun tehtiin toivotut muutokset.

Lue lisää: Järjestön sivustouudistus – kaikki julkaisut Vierityspalkissa


Sinua voisi kiinnostaa myös

Palvelukokonaisuus: Niemi Palvelut Oy

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Niemi-sivustokokonaisuus toteutettiin tiiviissä yhteistyössä asiakkaan, Trimedian ja Suomen Digimarkkinoinnin kanssa. Projektin päämääränä oli luoda visuaalisesti houkutteleva ja mobiililaitteilla sujuvasti toimiva verkkosivusto, joka esittelee selkeästi muuton ja logistiikan eri palvelut, sekä mahdollistaa muuttotarvikkeiden tai kotimuuton tilauksen verkkosivuilta. 1. Verkkosivut: https://niemi.fi toteutettiin WordPress-alustalla. 2. Muuton tilaus: https://kotimuutot.niemi.fi rakennettiin Laravel Nova -alustalle. 3. Muuttotarvikkeiden verkkokauppa: https://kauppa.niemi.fi toteutettiin myös […] Lue lisää

Trendikaihdin – verkkosivustouudistus

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Tiivistelmä Trendikaihtimen verkkosivustouudistuksen tavoitteena oli rakentaa selkeä ja moderni sivusto, joka helpottaa tuotteisiin tutustumista, sopivan ratkaisun löytämistä ja yhteydenottoa. Koska Trendikaihdin on osa Liukuovitehdasta, haluttiin sivuston visuaalisen ilmeen muodostavan luontevan kokonaisuuden uudistetun Liukuovitehtaan verkkosivuston kanssa. Suunnittelussa painotettiin helppoa navigointia ja mobiilikäytön sujuvuutta. Sivuston rakenteella haluttiin myös ohjata kävijöitä luontevasti kohti yhteydenottoa ja tukea näin liidien […] Lue lisää

Keuruun kaupunki

Tekijä: Poutapilvi web design Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Poutapilvi uudisti Keuruun kaupungin verkkopalvelun kokoamalla erillisten palvelujen sisältöjä keuruu.fi-palvelun yhteiseen rakenteeseen. Kaupungin pääsivuston rinnalle tuotiin Visit Keuruun, vapaa-aikatoimen, Keuruun lukion ja Keuruun veden sisällöt. Henkilöstölle toteutettiin uusi intranet aiemman extranetin tilalle. Kokonaisuus yhtenäisti käyttäjän kokemusta ja helpotti kaupungin sisältöjen hallintaa. Työ alkoi konseptin kirkastamisesta ja rakenteen suunnittelusta. Poutapilvi vastasi myös käyttöliittymästä, visuaalisesta suunnittelusta ja […] Lue lisää

Exertus sivustouudistus

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Sivusto joka esittelee selkeästi Exertuksen tuotteet ja palvelut Exertus.fi-sivuston uudistaminen toteutettiin tiiviissä yhteistyössä asiakkaan, Trimedian ja Suomen Digimarkkinoinnin (SDM) kanssa. Projektin päämääränä oli luoda visuaalisesti houkutteleva ja mobiililaitteilla sujuvasti toimiva verkkosivusto, joka esittelee selkeästi Exertuksen tuotteet, palvelut, referenssit sekä kumppanuusmahdollisuudet. Sivusto rakennettiin WordPressin Gutenberg-editorilla. Rohkea ja tummanpuhuva ilme kiinnittää huomion Exertus on vuodesta 2003 lähtien […] Lue lisää

Finnlinesin verkkopalvelu

Tekijä: Evermade

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin kuvaus ja tekninen toteutus Finnlinesin verkkopalvelu on kriittinen osa heidän liiketoimintaansa, ja vanha Drupal-alustalle rakennettu kokonaisuus kärsi teknisistä puutteista: navigointi oli monimutkaista, eikä rakenne palvellut riittävän hyvin eri käyttäjäryhmien tarpeita. Toteutimme uudistuksen WordPress-alustalle painottaen erityisesti käyttäjäkokemusta ja skaalautuvuutta. Keskeiset ratkaisut Kolme polkua: Rakensimme intuitiiviset navigointipolut matkustajille, rahtialan ammattilaisille ja yrityssidosryhmille. Jokainen ryhmä löytää tarvitsemansa […] Lue lisää

Funeria – verkkopalvelu ja web-sovellus

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: Asiakaskohtainen ohjelmointityö

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Maksuton kuolemaan varautumisen ja kuolinpesän hoitamisen verkkopalvelu Funeria on verkkopalvelu joka on yksi osa eHautauksen pyrkimystä digitalisoida hautausalaa. Funeria koostuu kahdesta loppukäyttäjälle näkyvästä osasta: OmaPolku ja Kuolinpesästä sekä Statamic CMS sisällönhallintajärjestelmän osuudesta. OmaPolku osio keskittyy kuolemaan valmistautumiseen, ja siellä käyttäjät voivat merkitä omaisuuttaan, asiakirjoja, toiveita ja muuta tarpeellista tietoa kuolinpesän hoitajille. OmaPolku sisältää vahvan tunnistautumisen, […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun