Vuonna 1878 perustettu Lindroos on kello- ja kultaseppäalan perheyritys. Myymälä on sijainnut Helsingissä Aleksanterinkadulla vuodesta 1890 lähtien, jonka lisäksi Lindroosilla on kaksi myymälää Helsinki-Vantaan lentoasemalla ja kolme muuta myymälää Helsingin keskustassa. Meidän tehtävämme oli vastata maailmanlaajuisesti kellon ympäri palvelevan myymälän – verkkokaupan – suunnittelusta ja toteutuksesta, kehittäen kokonaisvaltaisesti brändin asiakaskokemusta.
Verkkokauppa rakennettiin täysin räätälöidysti WordPress-julkaisujärjestelmällä ja sen WooCommerce-laajennoksella. Lisäksi palveluun toteutettiin laajamittainen kaksisuuntainen integraatio Lindroosin kassajärjestelmään. Näin ollen investointi verkkokauppaan oli Lindroosille myös investointi sisäisiin prosesseihin.
Verkkokauppa suunniteltiin mobile first -periaatteella, painottaen visuaalista viimeistelyä. Käyttöliittymäsuunnittelun lähtökohtana oli yhdistää viimeistelty ja näyttävä ulkoasu selkeään käyttökokemukseen.
Tärkein teknologia:
Asiakaskohtainen ohjelmointityö
Projektin budjetti:
yli 60 000 €
NYT on valtakunnallisesti toimiva ja voittoa tavoittelematon järjestö. He tarjoavat toiminnallisia ja elämyksellisiä oppimissisältöjä kouluille ja oppilaitoksille. Opettajille he tarjoavat täydennyskoulutusta sekä työkaluja työelämä-, yrittäjyys- ja taloustaitojen opetukseen. Duunikoutsi on 13–25-vuotiaille nuorille suunnattu maksuton sovellus. Sovelluksen sisältö soveltuu nuorille, jotka ovat hakemassa TET-paikkaa, kesätöitä, harjoittelupaikkoja tai työpaikkaa. Duunikoutsi-sovellus sisältää kaiken, mitä nuoren tarvitsee tietää työelämästä: […]
Lue lisää
Tärkein teknologia:
Asiakaskohtainen ohjelmointityö
Projektin budjetti:
yli 60 000 €
Yhdessä Safetumin kanssa lähdimme uudistamaan taloyhtiöiden pakollisen pelastussuunnitelman konseptia. Tavoitteena oli luoda kilpailuetua erottuvalla, mobiili edellä suunnitellulla digipalvelulla, joka hyödyntää myös tekoälyä tehdäkseen turvallisuustiedosta helposti lähestyttävää ja aidosti hyödyllistä. Perinteinen pelastussuunnitelma on usein kymmenien sivujen pituinen PDF-dokumentti, joka koetaan lähinnä lakisääteisenä velvollisuutena, jota kukaan ei jaksa lukea. Safetum tunnisti tässä valtavan mahdollisuuden parantaa käyttäjäkokemusta ja […]
Lue lisää
Tärkein teknologia:
Asiakaskohtainen ohjelmointityö
Projektin budjetti:
yli 100 000 €
Suunnittelimme ja toteutimme Nuorten Yrittäjyys ja Talous ry:lle (NYT) yrityskylaan.fi-verkkosovelluksen, joka tarjoaa alustan innostavalle oppimiskokonaisuudelle taloudesta, työelämästä, yrittäjyydestä ja yhteiskunnasta. Sovellus on osa kokonaisuutta, joka muodostuu Yrityskylä-oppituntien lisäksi opekoulutuksesta sekä elämyksellisestä koulupäivästä Yrityskylän pienoisyhteiskunnassa. Sovellus toimii osana kouluissa Yrityskylä-oppitunneilla suoritettavaa osuutta. Yrityskylä Alakoulu tavoittaa yli 248 kunnan 6. luokkalaiset, mikä tarkoittaa vuosittain yli 58 000 […]
Lue lisää
Tärkein teknologia:
Asiakaskohtainen ohjelmointityö
Projektin budjetti:
yli 60 000 €
NYT on valtakunnallisesti toimiva ja voittoa tavoittelematon järjestö. He tarjoavat toiminnallisia ja elämyksellisiä oppimissisältöjä kouluille ja oppilaitoksille. Opettajille he tarjoavat täydennyskoulutusta sekä työkaluja työelämä-, yrittäjyys- ja taloustaitojen opetukseen. Yrityskylä Alakoulu on kuudesluokkalaisille suunnattu oppimiskokonaisuus taloudesta, työelämästä, yrittäjyydestä ja yhteiskunnasta. Yrityskylä Alakoulu on innostava, peruskoulun opetussuunnitelmaan perustuva oppimiskokonaisuus taloudesta, työelämästä, yrittäjyydestä ja yhteiskunnasta. Kokonaisuuden muodostavat opekoulutus, […]
Lue lisää
Lääkärit Ilman Rajoja (Médecins Sans Frontières, MSF) on kansainvälinen sairaanhoitoon erikoistunut avustusjärjestö. Järjestö on 50 vuoden ajan antanut sairaanhoitoa aseellisten konfliktien, epidemioiden ja luonnonkatastrofien uhreille ja niille, jotka eivät pääse terveydenhuollon piiriin. Me autoimme järjestön Suomen organisaatiota uudistamaan verkkosivustonsa. Verkkosivusto on järjestön tärkein yksittäinen markkinointiviestinnän, tiedonvälityksen ja varainhankinnan väline. Lääkärit Ilman Rajoja -organisaation verkkosivuston tärkein […]
Lue lisää
Tekniikan Maailman uudistus oli startti Otavamedian yhtenäiselle alustalle Tekniikan Maailman verkkopalvelu-uudistus toimi pilottina koko Otavamedian ekosysteemin modernisoinnille – ja tulokset puhuvat puolestaan. Printtimedian pirstaloituneesta teknologiakokoelmasta kohti yhtenäistä alustaa Otavamedian digitaalinen ympäristö oli ajautunut vuosien saatossa tilanteeseen, joka on tuttu monelle suurelle toimijalle: kymmenen eri brändiä, vaihtelevat teknologiaversiot ja päällekkäiset ratkaisut olivat luoneet pirstaloituneen kokonaisuuden, jota […]
Lue lisää
Vierityspalkki.fi
Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.
Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.
Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.
on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.
Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.