KTL ry – verkkosivuston uudistus

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: G-Works

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Järjestön verkkopalvelu

Tekniikan ja Erityisalojen Ammattilaiset KTL ry

KTL ry on liitto, joka edustaa erityisesti teknillisen tai muun erikoiskoulutuksen saaneita asiantuntijoita, jotka toimivat vastuullisissa tehtävissä. Se on KTK:n suurin jäsenjärjestö, ja sillä on noin 1800 jäsentä paikallisten jäsenyhdistysten kautta. Liitto tarjoaa jäsenilleen monipuolisia palveluita, kuten työttömyysturvaa, luottamusmiesapua ja lakipalveluita.

Lähtötilanne ja tavoitteet

Usean kuukauden kestäneen verkkosivustotoimittajan kilpailutuksen jälkeen G-Works valittiin KTL:n uudeksi kumppaniksi. Jo kilpailutusvaiheessa korostui, että uuden sivuston pääpaino tulisi olemaan tietojen löydettävyydessä, selkeydessä, saavutettavuudessa sekä tietoturvassa ja teknisessä toimintavarmuudessa. Projektin alkuvaiheessa järjestettiin workshop KTL:n projektitiimin kanssa, jossa käsiteltiin yksityiskohtaisesti sivuston kohderyhmät, tavoitteet ja visuaaliset toiveet. Workshopin pohjalta laadittiin konseptidokumentti, johon sisältyi myös sivuston sisältörakennesuunnitelma.

Visuaalinen suunnittelu ja tekninen toteutus

G-Works sai suhteellisen vapaat kädet verkkosivuston visuaalisen ilmeen suunnittelussa. Tavoitteena oli luoda selkeä ja raikas sivusto, joka korostaa KTL:n olemassa olevan logon sinistä ja valkoista väriä. Visuaalisessa suunnittelussa ja teknisessä toteutuksessa seurattiin WCAG 2.1 AA -standardin ohjeistuksia niin hyvin kuin mahdollista.

Teknisesti tavoitteena oli luoda tietoturvallinen ja nopea sivusto. G-Works suunnitteli ja toteutti sivuston infrastruktuurin siten, että frontend (kävijänäkymä) ja backend (sisällönhallinta) erotettiin toisistaan. Tämä parantaa sivuston tietoturvaa pienentämällä hyökkäyspinta-alaa, mikä tekee tunkeutumisen vaikeammaksi. Sivusto on myös käyttäjäystävällinen ja nopea, sillä kävijän ei tarvitse hakea tietoja joka kerta WordPressin tietokannasta. Sisältöjä päivitetään frontendiin vain silloin, kun WordPressissä tehdään muutoksia.

Projektissa toteutettiin myös alasivut KTL:n jäsenyhdistyksille. Käyttäjähallinta järjestettiin siten, että vain määritetyt yhdistyskäyttäjät voivat hallinnoida omia yhdistyssivujaan.

Lopputulos

Projektin lopussa KTL:lle järjestettiin käyttökoulutus. Koulutus videoitiin, ja tallenne jäi KTL:n käyttöön tulevaisuutta varten. Lisäksi G-Works laati kattavan käyttöohjeistuksen, joka helpottaa KTL:ää kouluttamaan uusia sisällönsyöttäjiä sivustolle.

KTL:n uusi verkkosivusto saavutti kaikki asetetut tavoitteet visuaalisuuden, saavutettavuuden ja teknisen toteutuksen osalta. Lopputuloksena julkaistiin selkeä ja nykyaikainen sivusto, joka tukee liiton viestinnällisiä tavoitteita erinomaisesti.

Mutkatonta yhteistyötä ja hyvää jälkeä!

Eva-Lisa Karlsson, Hallituksen jäsen ja pääyhteyshenkilö, KTL ry

Erinomainen projektinhallinta, asiakaspalvelu ja asiakkaan liiketoiminnan ymmärtäminen


Sinua voisi kiinnostaa myös

Suomen Tulkkauspalvelu – mobiilisovellukset, ERP ja tilausjärjestelmä

Tekijä: G-Works

Tärkein teknologia: Asiakaskohtainen ohjelmointityö

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Suomen Tulkkauspalvelu tarjoaa korkealaatuista ja ammattitaitoista käännös- ja tulkkauspalvelua viranomaisille, yrityksille ja yksityishenkilöille kaikkialla Suomessa. Tarve Tulkkauspalvelut ovat digitalisoitumassa nopeasti. Vastatakseen alalla lisääntyneeseen kilpailuun, Suomen Tulkkauspalvelu päätti aloittaa hankkeen, joka keskittyy tulkeille suunnatun mobiilisovelluksen kehittämiseen. Tämän ohella oli tarpeen uudistaa myös toiminnanohjausjärjestelmä sekä luoda uusi tilausjärjestelmä tulkkien varaamista varten. Luonnollisesti oli myös tärkeää, että kaikki […] Lue lisää

Bolt Arena – uusi verkkosivusto

Tekijä: G-Works

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Uuden verkkosivuston tarve Jalkapallo-otteluiden, konserttien ja yritystapahtumien keskuksella Bolt Arenalla ei ollut aiemmin omaa verkkosivustoa. Tarve digitaaliselle kotikentälle oli ilmeinen. Projektin aloitustyöpajassa uuden sivuston kulmakiviksi määritettiin visuaalisuus, informatiivisuus ja viestintä. Työpajassa asetettuja tavoitteita seurattiin läpi projektin. Verkkosivuston suunnittelu ja toteutus Verkkosivuston visuaalista ilmettä ja värimaailmaa suunniteltaessa G-Worksin suunnittelija hyödynsi Bolt Arenan aiempia materiaaleja. Lisäksi oli […] Lue lisää

FC Inter Turku – verkkosivustokokonaisuuden uudistus

Tekijä: G-Works

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Lähtötilanne ja tavoitteet projektille FC Inter, yksi Veikkausliigan perinteikkäimmistä ja menestyneimmistä seuroista, pyysi G-Worksilta apua verkkosivustonsa uudistamiseksi. Heidän tavoitteensa oli päivittää sivusto, joka ei enää vastannut seuran tarpeita eikä strategiaa. Sivuston kehittämiskohteina olivat visuaalisuus, teknologia sekä sisältörakenne ja sisällön esitystapa. Pelistrategia suunnittelutyön pohjaksi Projektin alkaessa oli ensisijaisen tärkeää luoda tarkka pelistrategia. Workshopissa G-Works ja FC […] Lue lisää

Palvelukokonaisuus: Niemi Palvelut Oy

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Niemi-sivustokokonaisuus toteutettiin tiiviissä yhteistyössä asiakkaan, Trimedian ja Suomen Digimarkkinoinnin kanssa. Projektin päämääränä oli luoda visuaalisesti houkutteleva ja mobiililaitteilla sujuvasti toimiva verkkosivusto, joka esittelee selkeästi muuton ja logistiikan eri palvelut, sekä mahdollistaa muuttotarvikkeiden tai kotimuuton tilauksen verkkosivuilta. 1. Verkkosivut: https://niemi.fi toteutettiin WordPress-alustalla. 2. Muuton tilaus: https://kotimuutot.niemi.fi rakennettiin Laravel Nova -alustalle. 3. Muuttotarvikkeiden verkkokauppa: https://kauppa.niemi.fi toteutettiin myös […] Lue lisää

Teknisen Kaupan Liitto – verkkosivusto

Tekijä: G-Works

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Teknisen Kaupan liitto valvoo teknisen kaupan etuja ja tuottaa jäsenilleen ennakoivaa tietoa trendeistä, markkinamurroksesta ja lainsäädännöstä. Valikoiduimme pitkän kilpailutusprosessin jälkeen liiton kumppaniksi sivuston uudistukseen ja ylläpitoon. Tekninen.fi-sivuston lisäksi uudistimme liittoon kuuluvan Rengasvalmistajien jaoston verkkosivuston rengasvalmistajat.fi. Liiton vanhan sivuston uudistamistarpeet olivat selkeät: teknologia ja visuaalisuus eivät vastanneet tätä päivää. Lisäksi sivuston rakenne oli sekava eikä se […] Lue lisää

Kotimuuttojen ja muuttotarvikkeiden verkkokaupat: Niemi Palvelut Oy

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: Asiakaskohtainen ohjelmointityö

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Verkkosivustouudistuksen rinnalla rakennettiin Niemi.fi-sivuston yhteyteen räätälöity Laravel-pohjainen kokonaisuus. Tämä mahdollisti sekä muuttotarvikkeiden verkkokaupan että kotimuuton tilauspalvelun tarjoamisen suoraan verkkosivujen kautta. WordPress-pohjaisen niemi.fi-sivuston yhteyteen toteutettiin: Muuton tilaus: https://kotimuutot.niemi.fi Muuttotarvikkeiden verkkokauppa: https://kauppa.niemi.fi Projekti oli monella tapaa edelläkävijä – erityisesti Laravelin ja WordPressin saumaton yhdistäminen ja uudet tekniset ratkaisut avasivat Niemi-palveluille uusia mahdollisuuksia tehostaa muuttoliiketoimintaa. Toteutus sisälsi mm.: […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun