Kirkon Ulkomaanavun verkkosivustot

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Into-Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Järjestön verkkopalvelu

Otathan huomioon, että tämä referenssi on yli 3 vuotta vanha, joten referenssikuvauksen sisältö ei välttämättä enää edusta palvelun nykyistä tilannetta. Tuoreita julkaisuja samasta aihepiiristä löydät lisää Järjestön verkkopalvelu -kategoriasivulta.

Kirkon Ulkomaanapu (KUA) on Suomen suurin kansainvälisen avun järjestö, joka tekee työtä kaikkein köyhimpien ihmisten kanssa uskontoon, etniseen taustaan tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta. KUA:n verkkopalveluiden tarkoituksena on muun muassa sitouttaa KUA:n tukijoita, tarjota mahdollisuuksia tulla mukaan toimintaan, lisätä yleistä tietämystä alasta sekä toimia lahjoituskanavina.

Into-Digital on toiminut yhteistyössä Kirkon Ulkomaanavun kanssa jo vuosia. Vuosi 2022 on kuitenkin ollut tärkeä, sillä organisaation kaksi suurinta verkkosivustoa kirkonulkomaanapu.fi ja toisenlainenlahja.fi on uudistettu kokonaisuudessaan. Myös naistenpankki.fi:tä on kehitetty reilusti.

Uudistettu organisaation pääsivusto kirkonulkomaanapu.fi tarjoaa käyttäjälleen selkeästi esitetyllä tavalla valtavasti sisältöä sekä erilaisia osallistumis- ja lahjoitusmahdollisuuksia.

Uusi sivusto toisenlainenlahja.fi painottuu sisällön sijaan myyntiin: kaupan erittäin toiminnallinen aineettomien lahjojen ostoputki pyrkii houkuttelemaan ja palvelemaan käyttäjää tehokkaasti. Sivusto on WordPress-toteutus viriteltynä WooCommerce-lisäosalla.

Organisaatiolla on yhteensä10 verkkosivustoa joita kaikkia me ylläpidämme. Yhteistyö pitää sisällään kaiken verkkosivustoihin liittyvän: tietoturvan, järjestelmäpäivitykset, jatkokehityksen ja säännöllisen ylläpidon.

Lue lisää: Järjestön sivustouudistus – kaikki julkaisut Vierityspalkissa


Sinua voisi kiinnostaa myös

Uusi suomalainentyo.fi

Tekijä: Into-Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Suomalaisen työn liitosta tuli Suomalainen työ. Järjestön brändin visuaalinen ilme uudistettiin, joten myös verkkopalvelun oli aika päivittyä vastaamaan nykyaikaa niin käyttöliittymän kuin toimintojen osalta. Tuore WordPress-verkkopalvelu pitää sisällään lukuisia räätälöityjä sisältötyyppejä ja aimo kasan sisältölohkoja sisältöjen monipuoliseen esittämiseen. Rohkea ja näyttävä visuaalinen ilme tuo lisämaustetta monipuolisiin toiminnallisuuksiin. Palvelussa on priorisoitu mobiilikäytettävyyttä ja saavutettavuutta. Palvelun yksi […] Lue lisää

Finnfund – uusi verkkopalvelu ja digimarkkinointi

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Lähtökohdat verkkopalvelu-uudistukseen Finnfund on suomalainen kehitysrahoitusyhtiö, joka rahoittaa kestävän kehityksen mukaisia hankkeita kehittyvissä maissa. Finnfundin tavoitteena on tukea yksityisen sektorin investointeja tarjoamalla lainoja, pääomasijoituksia ja asiantuntijatukea. Finnfund pyrkii edistämään talouskasvua ja uusien työpaikkojen syntymistä sekä kehittämään ilmastoratkaisuja, jotka auttavat hillitsemään ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja tukevat kestävämpää tulevaisuutta. Yhtiö toimii laajasti erityisesti Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa, […] Lue lisää

Duunikoutsi-sovellus työnhaun tueksi

Tekijä: Into-Digital Oy

Tärkein teknologia: Asiakaskohtainen ohjelmointityö

Projektin budjetti: yli 60 000 €

NYT on valtakunnallisesti toimiva ja voittoa tavoittelematon järjestö. He tarjoavat toiminnallisia ja elämyksellisiä oppimissisältöjä kouluille ja oppilaitoksille. Opettajille he tarjoavat täydennyskoulutusta sekä työkaluja työelämä-, yrittäjyys- ja taloustaitojen opetukseen. Duunikoutsi on 13–25-vuotiaille nuorille suunnattu maksuton sovellus. Sovelluksen sisältö soveltuu nuorille, jotka ovat hakemassa TET-paikkaa, kesätöitä, harjoittelupaikkoja tai työpaikkaa. Duunikoutsi-sovellus sisältää kaiken, mitä nuoren tarvitsee tietää työelämästä: […] Lue lisää

Kauppakeskus Jumbo-Flamingo -verkkosivusto

Tekijä: Into-Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Jumbo-Flamingon uuden yhteisen brändin myötä molempien keskusten verkkosivustot tuli yhdistää yhdeksi suureksi verkkopalvelukokonaisuudeksi. Into-Digital vastasi tämän uuden verkkopalvelukokonaisuuden suunnittelusta ja toteutuksesta yhdessä markkinointitoimisto N2:n, Jumbo-Flamingon sekä kauppakeskuksen opasnäytöistä ja pohjakartoista vastaavan Praecomin kanssa. Yhtenä keskeisenä tavoitteena verkkopalvelun uudistuksessa oli, että kävijät löytävät helposti juuri heitä kiinnostavat liikkeet ja palvelut. Tätä varten suunnittelimme interaktiivisen, palvelutarjontaa pelillistävän […] Lue lisää

Suomen Uusiutuvat

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Lähtökohdat Suomen Uusiutuvat (entinen Suomen Tuulivoimayhdistys) toimii energia-alan edelläkävijöiden edunvalvojana ja tietopankkina, mutta vanha sivusto ei täysin palvellut yhdistyksen kasvavia tarpeita. Tavoitteena oli luoda nimiuudistuksen myötä uudistetun brändin pohjalta uskottava, läpinäkyvä ja proaktiivinen viestintäkanava, joka tukee niin jäsenmäärän kasvua, tiedon jakamista kuin vaikuttamistyötä. Haasteina olivat erityisesti sisällön jäsentely, käyttäjäpolut ja navigaation selkeys. Myös manuaalinen päivittäminen […] Lue lisää

Itis.fi

Tekijä: Into-Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Suomen suurimpiin kauppakeskuksiin kuuluva Itis uudisti logonsa, visuaalisen ilmeensä ja brändistrategiansa. Meidän tehtäväksemme tuli verkkopalvelun uudistus, toiminnallisesta ja teknisestä määrittelystä toteutukseen ja ylläpitoon. Verkkopalvelun osaksi toteutimme Itikselle intranetin, jonka tärkein tarkoitus on liikkeiden edustajien toimesta tehtävä liikkeiden tietojen ylläpitäminen. Kauppakeskusten verkkopalveluissa eniten käytetyt sisällöt ja toiminnallisuudet tyypillisesti liittyvät aukioloaikoihin, myymälöihin ja palveluihin. Tämä sääntö pätee […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun